Mitä on helmikuu?
Helmikuu... se on aina vähän kaksijakoinen tunne. Toisaalta se on tammikuun jälkeen jo askel kohti kevättä, valon lisääntymistä. Toisaalta se on usein hyytävän kylmä ja pitkä, varsinkin jos lunta on paljon. Karkausvuosina siitä tulee vieläkin pidempi, ikään kuin talvi ei haluaisi millään päästää irti. Mutta ehkä juuri siksi se onkin niin merkityksellinen – muistutus siitä, että mikään ei kestä ikuisesti, ei edes talvi.
Helmikuu. Se nimi jo kuulostaa jotenkin… karulta. Kylmyys, jääpuikot, lumikinokset ja ehkä jonkilainen harmaa epätoivo siitä, että kevät on vielä kaukana. Muistan lapsena, miten helmikuussa pihalla leikkiminen oli usein tuskaa. Sormet jäätyivät lumilapion varteen ja posket olivat punaiset kuin tomaatit, vaikka kuinka yritti suojautua. Mutta silti helmikuussa on jotain erityistä, jotain mikä saa minut joka vuosi odottamaan sitä ristiriitaisilla tunteilla.
Toisaalta se on todellakin se valon lisääntyminen. Muistan erään helmikuun alun aamun, kun olin matkalla töihin. Aurinko nousi juuri taivaanrannan takaa, ja sen vaaleanpunainen valo heijastui hangesta luoden maagisen tunnelman. Se hetki oli niin kaunis ja toiveikas, että melkein unohdin kylmyyden. Tiesin, että päivät pitenevät nyt nopeasti ja kevään lähestyminen on väistämätöntä. Helsingin yliopiston almanakan mukaan päivän pituus kasvaa helmikuun aikana Etelä-Suomessa jopa kahdella tunnilla. Se on valtava ero!
Mutta toisaalta, helmikuussa talvi usein näyttää kyntensä kunnolla. Pakkasta voi olla kymmeniä asteita ja lunta sataa niin paljon, että aura-autot eivät pysy perässä. Silloin tuntuu, että kevät on vielä äärettömän kaukana. Itse olen kokenut karvaasti helmikuun purevan kylmyyden hiihtolenkillä, kun tuuli vihmoo kasvoja ja tuntuu, että nenä jäätyy irti. Muistan myös yhden helmikuun, kun junat olivat myöhässä lumimyrskyn takia ja jouduin odottamaan tuntikausia kylmällä asemalla. Silloin en kyllä tuntenut mitään lämmintä sympatiaa helmikuuta kohtaan.
Ja sitten ovat ne karkausvuodet. Yksi ylimääräinen päivä helmikuussa tuntuu joskus ikuisuudelta, ikään kuin talvi haluaisi venyttää valtakauttaan. Silloin muistan aina isoäitini sanoneen, että “karkauspäivänä naiset saavat kosia”. Se on hauska perinne, joka tuo ainakin pienen piristyksen keskelle talven kylmyyttä.
Mutta juuri näiden ristiriitojen takia helmikuussa on jotain ainutlaatuista. Se on kuukausi, joka opettaa kärsivällisyyttä ja muistuttaa siitä, että mikään ei kestä ikuisesti. Pimeyden ja kylmyyden jälkeen valo ja lämpö tuntuvat vieläkin arvokkaammilta. Helmikuussa on jotain haikeaa ja kaunista – se on kuin jäähyväiset talvelle ja samalla hiljainen lupaus keväästä. Ja ehkä juuri siksi se onkin niin tärkeä osa vuotta.
#Helmikuu#Kuukausi#Talvi