Miten kirjoitetaan suomenkielinen?

Miten ihmeessä sitä suomea oikein kirjoitetaan? Mä olen aina vähän nihkeä noiden kielioppisääntöjen kanssa, vaikka yritän parhaani. Muistan vieläkin, kun koulussa painotettiin sitä, että suomenkielinen kirjoitetaan yhdyssananä, siis yhteen. Muuten tulee kömpelöä, sanoi opettaja. Ja totta kai hän oli oikeassa, ehkä.

Mutta nyt kun itse mietin tätä… suomenkielinen… kuulostaa jotenkin niin viralliselta, niin…koululuokalta. Se ei tunnu omalta. Ehkä siksi, että en ole koskaan itse käyttänyt sitä sanana oikein paljon. Enkä edes muista, milloin viimeksi. Ruotsinkielinen, sekin on jotenkin… kylmä. Sama asia japaninkielinenkin, vaikka japanin kieli on ihana ja kiehtova.

Mutta kielien nimien kirjoittaminen erikseen, niin kuin “ruotsin kieli”, se on jotenkin paljon lämpimämpää, elävämpää. Se tuntuu siltä, että joku kertoo toisesta kielestä, ei vain heitä kylmiä, kuivaa tietoa. Kuten vaikka muistan sen yhden kerran, kun olin Tukholmassa ja kuulin ihmisiä puhuvan ruotsin kieltä – ihan kuin se kieli tulisi elämään. Se oli niin… eloisa.

Ehkä tämä yhdyssanaasia on vain yksi näistä kielioppisäännöistä, joiden tarkoitus on pitää kaikki järjestyksessä. Mutta joskus sitä toivoo vähän enemmän… sielukkuutta tekstiin. Joskus saa vähän höllätä, eikö? Eikä se sen pahempaa tee. Mutta no, tietysti… suomenkielinen, se on nyt vain niin, ja piste. Pitääkö sitä aina noudattaa? No, kai sitä pitää yrittää. Mutta ehkä ajattelen aina vähän sen ruotsin kielen lämpöä, kun yritän kirjoittaa suomen kieltä oikein. Jotta se ei olisi niin… jäykää.