Kuka on Aino?

Aino... Kuka hän oikeasti on? Niin hauras hahmo, niin traaginen tarina. Kalevalassa hän on Joukahaisen sisar, luvattu Väinämöiselle. Vanhalle, viisaalle Väinämöiselle. Voitteko kuvitella? Nuori tyttö, tuskin aikuisuuden kynnyksellä, ja sitten hänet luvataan... no, käytännössä myydään vanhalle miehelle. Se tuntuu niin väärältä, eikö vain?

Minä ainakin muistan, miten sydäntäni särki lukea Ainon tarinaa ensimmäistä kertaa. Mietin, miltä hänestä mahtoi tuntua. Hän pakenee, pakenee metsään, järveen... mieluummin kuolee kuin menee naimisiin. Se desperaatio... Ajatelkaa, millainen paine hänen harteillaan on täytynyt olla. Yhteisön odotukset, veljen teot... kaikki kaatuu Ainon niskaan.

Ja sitten se surullinen loppu. Hän muuttuu vedenneidoksi, katoaa vaahtopäähän. Onko se vapaus? Vai lopullinen tappio? En tiedä, en vieläkään tiedä. Jotenkin se tuntuu molemmilta.

Ja se, että Lönnrot itse on luonut Ainon hahmon... Se jotenkin lisää tarinan tragiikkaa. Hän ei ole edes "oikea" kansanrunouden hahmo, vaan Lönnrotin oma luomus, ikään kuin symbolina kaikille niille naisille, joiden ääni ei aikoinaan kuulunut. Joiden tarinat jäivät kertomatta.

Muistan joskus kuulleeni, että kolmas, neljäs ja viides runo... ne kertovat Ainon tarinan. Se on jotenkin lyhyt aika, niin lyhyt elämä. Mutta silti Ainon tarina on jäänyt elämään. Ja se puhuttelee meitä vielä tänäkin päivänä. Miksi? Ehkä siksi, että se kertoo jostain universaalista, jostain, mitä me kaikki tunnemme: pelosta, paineesta, halusta olla vapaa.