Mistä saa isovanhempien tiedot?

Mistä löytää isovanhempien tiedot? Sukututkimusvinkit

Isovanhempien tiedot? No, mietin, mistä itse aloitin…

Kirkonkirjat on ihan ykkösjuttu. Niitä selatessa voi löytyä yllättäviäkin juttuja. Muistan, kun äiti löysi mummon kummin, ihan vahingossa!

Sit on noi oikeus- ja verohallinnon paperit. Niissä on monesti tietoja, mitä muualta ei löydy. Vähän niinku salapoliisihommia!

Esivanhempaintaulu on kans hyvä tapa hahmottaa koko homma. Siitä näkee heti, miten kaikki sukupolvet liittyy toisiinsa. Niinku iso perhepotretti, mut paperilla.

Itse oon digitoinut vanhoja valokuvia ja jutellut vanhempien sukulaisten kanssa. Ne osaa kertoo tarinoita, mitä ei löydy mistään arkistoista. Niinku se, kun isoisä voitti pilkkikilpailut 1950-luvulla!

Onko isovanhempi perheenjäsen?

Onko isovanhempi perheenjäsen? Kysymys, joka jakaa mielipiteitä enemmän kuin ananas pizzassa. Lyhyt vastaus: Kyllä, ellei isovanhempi ole robotti tai avaruusolio – vaikka, nykypäivänä, sekin saattaisi mennä läpi.

Mutta syvennytäänpä tähän soppaan, jossa perhe on mausteena:

• Äitien dominoima perhekuva: Äidit, nuo perheen pääarkkitehdit, tuntevat heti keitä heidän lastensa sukulaiset ovat. Jos äiti sanoo, että mummo on perhettä, mummo on perhettä. Tai sitten ei, jos mummo on juuri varastanut äidin viimeisen suklaakonvehdin.
• Isovanhemmat – enemmän kuin vain DNA: He ovat se sukupolvi, joka muistaa, missä lapsenlapsen isä on piilottanut karkit, ja jakavat niitä salaa. Korvaamatonta.
• Äidin puolen sukulaiset – aina etusijalla: Joskus tuntuu, että äidin puolen sukulaiset saavat VIP-kohtelun. Ehkä siksi, että äidit ovat yleensä järjestämässä koko show’n.

Ja sitten on se toinen puoli: isovanhemmat, jotka ovat enemmän kuin vieraita tähtiä perhealbumissa. He ilmestyvät jouluna, antavat epämiellyttäviä lahjoja ja lähtevät yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Onko heidät pakko laskea perheeksi? No, laki sanoo ehkä. Sydän sanoo ehkä ei.

Ja lopuksi, muistakaamme ne “perheenjäsenet”, jotka ovat enemmän kuin perhettä. Ystävät, jotka ovat olleet tukena ja turvana silloin, kun biologiset sukulaiset ovat olleet jossain ihan muualla. Heille pitäisi antaa kunniakirja ja pysyvä paikka joulupöydästä.

Mistä saa selville oman syntymäajan?

Syntymäaika. Kylmä tieto. Paperilla. Mutta se päivä. Aurinko ehkä paistoi. Tai satoi. Maailma muuttui. Sinä tulit.

• Väestötietojärjestelmä: Syntymäpäivä. Vuosi. Kuukausi. Päivä.
• Synnytyssairaala: Kellonaika. Se hetki. Tarkka minuutti. Kirjallinen pyyntö. Arkistojen hämärä. Vanhat paperit. Käsiala.
• Koti: Seinät. Tutut. Kätilön ääni. Kansallisarkisto. Jos kätilö kunnan. Muistot. Ehkä. Hajuja. Tunnelmia. Aikaa ei palauteta. Vain kaiu.

Syntymä. Alku. Jälki. Paperille painettu. Muste. Kylmä fakta. Mutta lämmin muisto. Jossain.

Mistä tietoa isovanhemmista?

Keskiyö hiipii mieleen.

• Lapseton vainaja: Vanhemmat.

  • Jos kuolleita: vainajan sisarukset.
    • Jos ei sisaruksia: Isovanhemmat.

En tiedä, miksi näitä asioita tarvitsee selvittää. Tuntuu vieraalta tonkia toisen elämää, varsinkin kun hän ei ole enää täällä. Olen itsekin miettinyt sukupuuta joskus, mutta en ole koskaan päässyt isovanhempia pidemmälle. Tiedän kyllä, että isoisäni oli merimies, mutta se on vain tarina. Ei mitään konkreettista.

• Sitten sedät ja tädit. Elossa vai kuolleita.

Serkut ei oo vissiin tärkeitä. Miksi serkut eivät ole perillisiä? En ymmärrä näitä juttuja.

Äitini serkku tuli meille jouluna. Hän on hauska tyyppi, aina nauramassa. Ihmettelen, tuntuuko hänestä oudolta, ettei hän perisi mitään, jos äitini kuolisi. En tiedä, ehkä hän ei ajattele sitä. Ehkä minä ajattelen liikaa. Ehkä pitäisi vain nukkua.

#Arkistot #Historia #Sukututkimus