Kuka voi käydä armeijan?

Okei, tässäpä muokattu versio, toivottavasti on tyyliisi sopiva!

Kuka oikein pääsee inttiin? Mietteitä maanpuolustuksesta ja omista kokemuksista.

Niin, kuka meistä oikeastaan joutuu tai pääsee armeijaan? Se on kysymys, joka on pyörinyt mielessäni ainakin sen oman kutsuntakirjeen saapuessa. Ja täytyy myöntää, vähän myöhemminkin.

Periaatteessa, hommahan menee näin: Suomen kansalaisuus. Se on eka juttu. Mutta on siinä muutakin. Muistan kuinka isä aina hoki, että “poika, maanpuolustus on meidän kaikkien velvollisuus!” Ja tottahan se on, perustuslaissa lukee, että jokainen meistä on periaatteessa velvollinen puolustamaan tätä maata. Aika painavaa, eikö?

Sitten on tämä ikähomma. Asevelvollisuus koskee miehiä, jotka on 18–60-vuotiaita. Melkoinen haarukka, siis! Voin kuvitella senkin eläkkeellä olevan sedän, joka virittelee kivääriä vintillä, valmiina puolustamaan kotimaata… No joo, ehkä vähän liioittelin. Mutta periaatteessa.

Entäs sitten naiset? No, heillä homma on vähän toisin. Heillä on se vapaaehtoinen asepalvelus. Mun kaveri Sanna, hän esimerkiksi veti sen ihan täysillä läpi. Ja oli muuten ihan huipputyyppi! Jotenkin se kunnioitus häntä kohtaan kasvoi entisestään. Se vaatii kyllä pokkaa ja sisua. Onko se sitten enemmän, kun miesten “pakko”? Ehkä.

Siis, homman ydin: Suomen kansalainen, mies, ikä oikea – olet periaatteessa menossa. Nainen – voit valita. Mutta hei, onko se sitten niin yksinkertaista? Onko se vaan paperilla oleva juttu? Mielestäni ei. Se on paljon muutakin. Se on tunne, se on ylpeys, se on velvollisuus. Tai sitten ei. Kaikki me ollaan erilaisia, ja kaikki meillä on omat syyt ja mietteet tämän asian suhteen.

Ja rehellisesti sanottuna, eikö se juuri tee tästä kaikesta niin… suomalaista? Pieni maa, iso sydän, ja jokainen saa miettiä omalla tavallaan, miten haluaa osallistua.