Miten välttää kertausharjoitukset?

Huh, kertausharjoitukset. Ajatuskin niistä saa minut vähän... no, sanotaanko että en hypi riemusta. Muistan vieläkin sen kylmän aamun, kun ensimmäistä kertaa marssin kasarmille. Satoi kaatamalla ja varpaat olivat tunnottomat jo ennen aamupalaa. Että miten niistä pääsisi eroon? No, ei se ihan helppoa ole, mutta ei mahdotontakaan.

Ensimmäinen askel on se kirjalllinen hakemus aluetoimistolle. Niin, kuulostaa byrokraattiselta, tiedän. Ja pelkkä lapun täyttäminen ei todellakaan riitä. Pitää perustella, miksi et halua mennä. Ja perustelut pitää olla hyvät. Mitä ne sitten ovat?

No, terveydelliset syyt tietenkin. Jos polvi on paskana tai selkä menee lukkoon joka toisella nojalla, niin eihän siinä armeijassa paljon juosta. Muistan yhden kaverin, jolla oli joku krooninen juttu ja hän sai vapautuksen ihan sukkelaan. Tai sitten työ- tai opiskelukiireet. Jos on just aloittanut uuden duunin tai gradu on kesken, niin kai ne sen ymmärtävät. Että maailma romahtaa, jos joutuu viikoksi pois. Tai no, ehkä ei romahda, mutta stressiä se ainakin aiheuttaa. Eikö?

Sitten on vielä henkilökohtaiset syyt. Niitä on vähän vaikeampi selittää. Mutta esimerkiksi jos on perheessä joku hätätilanne tai jotain vastaavaa. Tai jos asuu vakituisesti ulkomailla. Silloinhan on ihan loogista, ettei voi noin vain lähteä viikoksi Suomeen sotimaan. Tai no, ei kai siellä nyt oikeasti sotaa käydä, mutta ymmärrätte varmaan pointin.

Eli siis, hakemus ja hyvät perustelut. Ja jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu, niin ei kannata luovuttaa. Kannattaa yrittää uudestaan. Koska kuka nyt haluaisi vapaaehtoisesti viettää viikkoa metsässä hyttysten syötävänä? No ehkä jotkut, mutta en minä.