Milloin katolinen ja ortodoksinen kirkko erosivat?

Milloin katolinen ja ortodoksinen kirkko erosivat? Vuosi 1054

Kysymys siitä, milloin katolinen ja ortodoksinen kirkko erosivat, liittyy kristinuskon historian merkittävään käännekohtaan. Tämän suuren historiallisen hajaannuksen taustalla vaikuttivat pitkään kyteneet opilliset näkemyserot ja valtapoliittiset jännitteet. Tapahtuman taustojen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan nykyistä kirkkopoliittista tilannetta. Tutustu tarkkoihin syihin ja seurauksiin välttääksesi väärinkäsitykset historian oppitunneilla.

Milloin katolinen ja ortodoksinen kirkko erosivat?

Katolinen ja ortodoksinen kirkko erosivat toisistaan virallisesti vuonna 1054, jota kutsutaan historiassa suureksi skismaksi. Vaikka kyseisenä vuonna vaihdettiin jyrkkiä pannatuomioita Rooman paavin ja Konstantinopoliin patriarkan välillä, kyseessä ei ollut mikään yksittäinen hetkellinen tapahtuma. Se oli pitkän, vuosisatoja kestäneen poliittisen, kulttuurisen ja teologisen kehityksen huipentuma. Hämmentävää kyllä, suuri osa aikalaisten välien selvittelystä kumottiin vasta pitkälle 1900-luvulla, kun paavi Paavali VI ja patriarkka Athenagoras purkivat molemminpuoliset pannat vuonna 1965.

Suuri skisma ja vuoden 1054 tapahtumat

Vuoden 1054 heinäkuussa Rooman kirkon lähettiläät saapuivat Konstantinopoliin ja laskivat Hagia Sofian kirkon alttarille pannebullan, joka julisti Konstantinopolin patriarkan kirkonkiroukseen. Vastaavasti idän kirkko julisti pian omat pannansa Rooman suuntaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut välitöntä ja kaikkialle levinnyttä välirikkoa kaikkien tavallisten uskovien tasolla. Prosessi oli monimutkainen ja vähittäinen. Vuosisatojen saatossa idän ja lännen kirkot olivat jo etääntyneet toisistaan, ja vuoden 1054 tapahtumista tuli symbolinen rajapyykki sille, että kirkon suuri skisma 1054 toteutui.

Filioque-kiista ja teologiset erot

Teologisella tasolla keskeisin oppiriita koski niin sanottua filioque-lauseketta. Länsi- eli katolinen kirkko lisäsi uskontunnustukseen maininnan siitä, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, kun taas itäinen eli ortodoksinen kirkko piti kiinni alkuperäisestä muotoilusta, jonka mukaan Pyhä Henki lähtee vain Isästä. Tämä saattaa kuulostaa nykykorvaan pelkältä sananviilaukselta, mutta tuohon aikaan kyse oli aivan keskeisestä käsityksestä Jumalan kolminaisuudesta. Lisäksi erimielisyyksiä aiheuttivat kirkkokuria koskevat käytännöt, kuten kysymys katolisen ja ortodoksisen kirkon ero vuosiluku asioista sekä leivän laadusta ehtoollisella.

Poliittiset ja kulttuuriset syyt kirkkojen erkaneemiselle

Teologisten kysymysten lisäksi idän ja lännen välejä hiersivät syvät kulttuuriset ja kielelliset kuilut. Rooman valtakunnan hajottua läntinen osa käytti kirkollisena kielenä latinaa ja katsoi hallinnollista tukeaan lännen hallitsijoiden suuntaan. Idässä taas puhuttiin kreikkaa, ja Bysantin valtakunta eli Konstantinopolin johdolla omaa kulttuurista elämäänsä. Paavin vaatimus yleismaailmallisesta johtajuudesta koko kristikunnassa ei myöskään sopinut Konstantinopolin patriarkalle, joka piti omaa asemaansa tasavertaisena. Kun poliittiset edut ja valtataistelut sotkettiin mukaan uskonnollisiin oppeihin, välirikko liittyi siihen, miksi idän ja lännen kirkko erosivat toisistaan lopullisesti.

Vaikka näiden historiallisten vivahteiden tutkiminen saattaa joskus tuntua kuivakalta pelkkien vanhojen tekstien kautta, poliittisen ja uskonnollisen uskollisuuden kietoutuminen yhteen tekee koko palapelistä ymmärrettävän. Ensimmäinen kerta, kun tutustuin näihin kirkkohistorian koukeroihin, olin varma, että kyse oli vain pienestä kiistasta – kunnes tajusin, miten syviä kulttuurisia juomareunoja Rooman ja Bysantin välillä oli.

Katolisen ja ortodoksisen kirkon keskeiset erot

Katolinen kirkko

• Rooman paavi on kirkon näkyvä pää ja hänellä on ylin opetusvirka.
• Pääsääntöisesti pakollinen läntisen riituksen papeille.
• Isästä ja Pojasta (filioque-lauseke).

Ortodoksinen kirkko

• Autokefaaliset paikalliskirkot toimivat itsenäisesti; Konstantinopolin patriarkka on arvoltaan ensimmäinen vertaistensa joukossa.
• Vain munkkipapeilta vaaditaan selibaattia, kun taas seurakuntapapit voivat olla naimisissa ennen vihkimystä.
• Vain Isästä ilman filioque-lisäystä.

Matka historian ymmärtämiseen: Mikan oppitunti kirkkohistoriasta

Mika, 32-vuotias historian opiskelija Helsingistä, kamppaili sen hahmottamisen kanssa, miten vuosi 1054 saattoi jakaa kristikunnan niin pysyvästi, vaikka kyseessä oli alun perin kahden mahtimiehen valtataistelu.

Ensimmäinen yritys oli lukea pelkkiä teologisia kirjoja filioque-kiistasta. Se tuntui raskaalta ja kuivakalta, eikä avannut laajempaa kontekstia.

Mika päätti vaihtaa näkökulmaa ja tutkia tilannetta Bysantin poliittisen tilanteen ja Rooman paavinvallan kasvun kautta. Alettiin ymmärtää, että kieli ja kulttuuri olivat vähintään yhtä suuria erottajia kuin itse opilliset pykälät.

Neljän viikon päästä hän piti aiheesta esitelmän, jossa kirkkojen ero kuvattiin pitkänä prosessina eikä vain yhden kesäpäivän purkauksena, mikä toi aiheeseen uutta syvyyttä.