Mitä tarkoittaa juro?

Juro. Mikä sana. Se saa minut jotenkin ajattelemaan… no, ehkä vanhaa setääni. Hän istui aina nurkassa, tuijotti ikkunasta ulos. Sanomatta sanaakaan. Synkkä. Hiljainen. Vaikeapääsyinen. Niin kuin sanakirjassakin sanotaan. Tulee mieleen, että joskus yritin jutella hänen kanssaan kalasta, jota olin saanut, mutta sain vain murahduksen vastaukseksi. Ehkä hän vain oli sellainen. Juro.

Onko juro aina negatiivista? En tiedä. Onhan siinä ehkä jotain voimaakin. Itsepäisyyttä, ehdottomuutta. Kuin se vanha tammi myrskyssä – taipumaton. Mutta toisaalta… voisiko sanoa, että minäkin olen joskus juro? Kun en jaksa selittää itseäni. Tai kun olen vaan väsynyt. Onko se sitten sama asia?

Luin jostain, että alun perin sana on kuvannut isoa ja kömpelöä miestä. Laiskansitkeää jopa. Hauskaa, miten sanat muuttuvat ajan myötä. Nykyään voi kuulla jonkun sanovan: “Olipa juro kaveri baarissa eilen.” Ja kaikki ymmärtävät, että tarkoitetaan humalaista. Ei välttämättä edes isoa tai kömpelöä. Mutta ehkä jotenkin… poissaolevaa? Sulkeutunutta omaan maailmaansa. Niin kuin setäni ikkunan ääressä.

Olen miettinyt, onko jurotteleminen suojamekanismi? Tapa suojautua ulkomaailmalta. Vai onko se vain… luonteenpiirre? Joku on syntynyt puheliaaksi, toinen juroksi. Kuka tietää. Ehkä molemmissa on puolensa.