Miten toimia kun lähiomainen kuolee?

Voi, se tunne kun joku läheinen on poissa. Se tyhjyys. Miten sitä edes pystyy käsittämään? Maailma jatkaa pyörimistään, mutta oma tuntuu pysähtyvän. Muistan, kun mummoni kuoli... Se oli niin odottamatonta. Yhtenä päivänä hän oli siinä, ja seuraavana poissa. Silloin vasta tajusi, miten hauras elämä on. Miten se voi muuttua silmänräpäyksessä?

Mitä sitten tekee, kun se suruvyöry vyöryy yli? Käytännön asiat tuntuvat niin mitättömiltä, mutta ne on silti hoidettava. Ensin tietysti pitää kertoa muille. Lähimmille, tietysti. Soittaa, viestittää, tavata... jokainen tapa on omalla tavallaan raskas. Sitten se työpaikka tai koulu. Ja vuokranantaja. Voi, nämä käytännön asiat. Niitä on niin paljon!

Mummoni kuolinpesän kanssa oli aluksi ihan hirveä säätö. Esimerkiksi postin kääntäminen. Muistan, miten epäuskoiselta se tuntui täyttää niitä lomakkeita. Niinkuin mummo olisi vain muuttanut pois. Mutta ei. Hän oli todella poissa. Kuolinpesän osakas, se olin minä. Tein muuttoilmoituksen postin sivuilla ja ohjasin mummon postin itselleni. Se tuntui oudolta, pieneltä asialta suuren surun keskellä. Mutta silti se piti tehdä. Niin kuin kaikki ne muutkin pienet asiat, jotka kasautuvat ison menetyksen varjossa. Onneksi on olemassa ohjeita, vaikka niiden lukeminen ei tietenkään poista sitä pohjatonta surua.