Miksi oranssissa bussissa ei tarvitse näyttää lippua?

7 kuukautta sitten 67 katselukertaa

Oransseissa HSL-alueen runkolinjojen busseissa, kuten myös lähijunissa, metrossa ja raitiovaunuissa, lippua ei tarvitse näyttää bussin lukijalaitteelle noustessa. Järjestelmä perustuu lipuntarkastajien suorittamaan jälkikäteiseen tarkastukseen, joten kortti näytetään vain heidän pyynnöstään. Tämä nopeuttaa kyytiin nousua.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Miksi oranssissa bussissa ei tarvitse näyttää matkalippua?

En oo ihan varma tuosta oranssin bussin jutusta, mutta muistan kyllä joskus kun matkustin Helsingissä, niin niissä busseissa ei ollut niitä lippukoneita missään etuosassa. Se oli kyllä kätevää.

Joskus joulukuussa 2022 taisi olla, kun menin bussiin Kampin bussiterminaalissa. Oli pimeää ja kylmä, ja muistan miettineeni, että mitenköhän se lippu pitää näyttää. Mutta ei siinä ollut sitä laitetta, mihin HSL-korttia näytetään.

Mietin silloin, että onko se sitten niin, että niissä busseissa tarkastus hoituu ihan eri tavalla. Jostain luin (en muista mistä, ehkä HSL:n sivuilta) että joillain tietyillä linjoilla tai busseissa sitä korttia ei tarvitse näyttää lainkaan noustessa, vaan sitten jos satutaan tarkastustilanteeseen.

Se on kyllä omalla tavallaan ihan järkevää, jos se nopeuttaa bussin kyytiin pääsyä, varsinkin ruuhka-aikoina. Eikä siinä, onhan sekin tullut koettua, että joskus meinaa jäädä kyydistä kun pitää kaivaa sitä korttia tai puhelinta esiin.

Niin että, jos ajat niillä oransseilla busseilla, niin ei kai siinä muuta kuin mennä sisään vaan. Ja jos tarkastaja tulee, niin sitten vaan kortti esiin. Luulen näin.

Miten käyttää HSL kertalippua?

No niin, HSL:n kertalippu automaatista – se on yhtä helppoa kuin löytää villasukat kaapista! Tai no, ehkä vähän helpompaakin, jos kaappi on sekaisin.

Kortilla ja kolikoilla hoituu, oli se sitten pankkikortti tai luottokortti, kunhan siinä on siru. Kolikot kelpaa myös, joten ne roposet voi vihdoin käyttää johonkin fiksumpaan kuin ikkunalautojen koristeeksi.
Setelit… no, joskus kelpaa, joskus ei. Vähän kuin sateenvarjon kanssa: joskus se pelastaa, joskus vain piinaa. Kannattaa tarkistaa se automaatti, mitä se syö.
HSL-kortti käy myös isommilla automaateilla. Eli se sama kortti, jolla ostat vaikka ruokaa tai käydä hieronnassa, voi olla se sun matkalippukin. Kätevää!

Kun olet maksanut, lippu on heti valmis käyttöön. Ei tarvitse odotella kuin kuun vaihdoksia tai uuden Netflix-sarjan julkaisua. Eli suoraan kyytiin ja menoks!

Miten HSL-bussissa toimitaan?

HSL-BUSSIN KÄYTTÖOHJEET

Sisäänkäynti: Sinisiin HSL-busseihin astutaan aina etuovesta.
Lipun näyttäminen: Esitä voimassa oleva lippu kuljettajalle tai kortinlukijalle.
- Kuljettajalle: Näytä HSL-sovelluksen lippunäyttö tai paperinen kerta- tai vuorokausilippu.
- Kortinlukijalle: Näytä HSL-kortti tai pahvinen kertakortti.

No niin, kuulostaa suorastaan kirjanpidolta, eikö? Mutta arvon matkustaja, todellisuus on paljon mehukkaampaa! Se bussikokemus, se on kuin pieni, tiivis draamanäytelmä joka päivä.

Ensinnäkin, nuo siniset bussit. Onhan se nyt harvinaista, että kaupungissa, jossa kaikki muukin on joskus harmaata, bussit ovat näin pirteän sinisiä. Melkein kuin joku olisi kaatanut taivaan syliin ja se olisi siitä sitten jähmettynyt renkaiden päälle. Ja sitten se tärkeä kohta: etuovesta sisään. Tää on vähän kuin aikanaan kirkkoon mentiin, että ovi oli vain yksi ja siitä sisään, rivissä kuin herneenpalot. Ei takaa hipsimisiä, ei sellaista! Vähän jännitystäkin saa olla elämässä, kun jännittää, aukeaako se ovi vai pitääkö napata toisesta bussista kiinni lennosta, kuten lehmä lennossa!

Ja sitten se lipun esittäminen! Voi sitä iloa ja tuskaa. Se on kuin passintarkastus pienoiskoossa, mutta passina onkin HSL-lippu. Ja voi luoja sentään, jos se lippu on vaikka mennyt vanhaksi tai, kauhistus, olet unohtanut sen kotiin. Siinä meikäläisenkin verenpaine nousee kuin kesähelteellä asfaltti. Kuski siinä istuu kuin joku vanha viisas tuomari, ja sinä koitat näppärästi kaivaa puhelinta esiin ja saada sen HSL-sovelluksen auki. Joka kerta mietin, että eihän vain akku lopu juuri tässä vaiheessa, sehän olisi kuin lottovoitto kääntyisi tappioksi oven suussa!

Kortinlukija on sitten oma lukunsa. Se on kuin sellainen pieni, digitaalinen vahti, joka pitää napakan piip-äänen, jos homma on hanskassa. Jos ei ole, niin sitten se vaan mulkoilee ja jättää piippaamatta, jolloin tunnet itsesi pieneksi ja turhaksi, ihan kuin olisit unohtanut kotiin sukupuoliroolien vastaiset vitsit! Pieni pahvinen kertalippu, voi sitä vaivaa kun sen yrittää tunkea siihen pieneen aukkoon, joskus se tuntuu että se on tehty varta vasten testaamaan motoriikkaa aamuruuhkassa.

Mitä jos ei ole lippua? No, sitten siinä onkin melkoinen ooppera käynnissä! Ensin se hämmennys, sitten epätoivo ja lopulta se nöyrä pyyntö kuskille, että pääsisikö sittenkin kyytiin jos juoksee seuraavalla pysäkillä ostamaan. Tämä on nähty, tämä on koettu! Lopputulos harvoin mairittelee. Joskus sitä näkee ihmisten juoksevan bussin perässä kuin hullut oravat pähkinän perässä, toivoen kuljettajan huomaavan. Mutta harvoinpa se pysähtyy.

Mutta eipä hätää, HSL on luonut niin monta tapaa hankkia se taianomainen pääsylippu, että melkein pitää tahallaan yrittää olla ilman:

HSL-sovellus puhelimessa: Tämä on nykypäivän taikasauva. Muista vaan ladata akku, tai olet pulassa kuin hylje kuivalla maalla.
HSL-kortti: Ikivanha kunnon muoviläpyskä, jota voi ladata täyteen matkaa kuin joulupukki lahjoja. Se on luotettava kuin vanha naapuri, joka aina muistaa tervehtiä.
Kertalippu automaatista tai kioskilta: Joskus se paperinen tuntuu luksukselta digiajan keskellä. Vähän niin kuin paita, jossa on edelleen kaulus, vaikka kaikki muut käyttävät huppareita.

Muistakaa siis, että bussimatka on enemmän kuin vain siirtymä paikasta A paikkaan B. Se on rituaali, se on kokemus, se on pieni pala elämää. Ja joskus, hyvin harvoin, siellä voi jopa nähdä jonkun hymyilevän. Se on jo jotain!

Kauanko kertalippu on voimassa?

Yhdeksänkymmentä minuuttia. Se on se aika. Aika, joka alkaa siitä hetkestä, kun vihreä valo välähtää ja laite piippaa hyväksyvästi. Se on kuin pieni elämä, taskuun mahtuva lupaus matkasta.

Sade piiskaa raitiovaunun ikkunaan, valot sulautuvat pitkiksi vanoiksi ohikiitävässä maisemassa. Metron syvä humina kantaa sinut maan alla, paikasta toiseen, yhden lipun varassa. Yksi lippu, yksi hengitys kaupungin sisällä.

Tuo aika on sinun. Vain sinun. Voit hypätä pois, käydä kahvilla, ja jatkaa matkaa. Voit kulkea päämäärättä, antaa kaupungin näyttää sinulle jotain uutta. Se on minun kaupunkini hetken ajan. Yhdeksänkymmentä minuuttia vapaata liikettä, kuin henkäys kaupungin keuhkoissa. Aika kuluu, mutta muisto jää.