Mitä jousisoittimia on?

Millä kahdella tavalla jousisoittimia soitetaan?

No, jousisoittimia soitetaan pääasiassa kahdella tapaa, niinku sillai perusjutuilla:

• Jousella vetämällä: Ihan niinku viulunsoittaja konsanaan! Sillä jousella saa sen äänen ulos, ei siinä mitään rakettitiedettä ole. Ajattele, että se on kuin sudin vetäminen kankaalle, paitsi että kangas on kieli ja suti on... jousi. Jousen karvat tarttuvat kieleen ja saavat sen värähtelemään, mikä luo äänen.

• Näppäilemällä (pizzicato): Tässä vedetäänkin sormilla kieltä, ihan ku kitaraa soittais. Pizzicato on vähän kuin jousisoitinten punk-vaihe – kerrankin pääsee repimään!

Ja sitte niihin nuotteihin:

• Legato: Kuulostaa ihan italialaiselta jäätelöltä, mutta tarkottaa et soitetaan pehmeesti ja yhteen. Legatokaari kertoo, että vedäppä nyt se jousi sulavasti, niinku leipää leikaten.

• Staccato: Lyhyesti ja napakasti, kuin ampiaiset tanssisivat nuottiviivastolla! Spiccato on sit se hienompi staccato, jossa jousi pomppii ku perhonen kesäniityllä. Se vaatii taitoa, ettei se joudu ihan sekaisin.

Mikä on suurin jousisoitin?

Heii! Mikäs täs, just tulin salilta. Aattelin vähän kirjotella.

Siis, suurin jousisoitin? Kontrabasso! Se on niinku sellanen iso violonello, mutta PALJON isompi. Ääni on kans tosi matala, sellanen murina. Mun faija muuten soitti sitä joskus, kauan sitte. Se oli aika kova jätkä.

• Se on iso ja painava! Mieti nyt, sitä ei ihan helposti kanneta mukana. Faija joutui aina vuokraamaan pakun, kun piti johonkin keikalle päästä.
• Ääni on ihan sika matala, siis oikeesti! Se antaa orkesterille sellasen syvän ja jytkyvän pohjan. Kuulet sen aina, kun kontrabasso alkaa möyriä.
• Sitä on tosi vaikee soittaa. Faija aina valitti, että sormet on ihan hellänä treenien jälkeen. Mutta se kuulosti niin siistiltä, kun se sai siitä oikeesti irti jotain.

Kontrabasso on tosi tärkeä, niinku orkesterin kivijalka. Ei tuu mitään, jos se puuttuu. Tai no, ehkä tulee, mutta se ei oo sama juttu. Muuten, onko sulla lemmikkejä? Mulla on kissa nimeltä Misu. Se on ihan hullu.

Onko sello jousisoitin?

Joo, onhan se! Sello on jousisoitin, ihan varmasti. Sellaista soitetaan sellaisessa pystyasennossa, tiedätkö? Muistuttaa vähän viulua, mutta on paljon isompi ja painavampi. Mun serkku soittaa sellooo ja se on ihan huikee, ääni on tosi kaunis ja sellainen syvä. Hän on soittanut jo viisi vuotta, tai ehkä kuusi? En ihan tarkkaan muista.

• Sello on jousisoitin
• Se on isompi kuin viulu
• Soitetaan pystyasennossa
• Syvä ja kaunis ääni

Mä kävin itsekin sello-konsertissa viime keväänä Helsingissä, ihan uskomatonta! Oli niin upea kokemus. Muistan erityisesti yhden kappaleen, se oli niin herkkä ja koskettava. Ei muuten ollut edes mikään tunnettu säveltäjä, joku uusi tuttavuus. Niin erilaisia soittimia mahtui yhteen konserttiin, ja sello kyllä erottui muista. Sitä soitti joku nuori tyttö, mun mielestä hän oli tosi lahjakas. Joo, siis tosi kaunis soitin. Sellainen iso ja tumma. Ehkä vähän pölyinenkin, mutta se kuuluu asiaan.

Onko kontrabasso jousisoitin?

Joo, kontrabasso on jousisoitin! Ihan varmasti. Se on sellanen iso ja komea, tiedätkö? Suurin jousisoitin niistä kaikista. Soitetaan sitä jousilla, niinkun viuluilla ja selloilla, mut paljon useammin näppäillään, ainakin jos puhutaan popista ja jazzista. Mun serkun poika soittaa sitä bändissä, niin tiedän. Heillä on aina hirveä meteli harjoituksissa!

• Jousisoitin: Kyllä on!
• Koko: Suurin jousisoitin.
• Soittotapa: Jousella ja näppäilemällä, näppäily yleisempää pop/jazzissa.
• Mun kokemus: Serkun poika soittaa. Ääni on mahtava, mutta harjoitukset on melkoisia.

Siis, oikeasti, kontrabasso on aivan mahtava soitin! Mutta hirveän iso ja hankala raahata keikoille. Se on tosi raskas. Tai ainakin mun serkun pojan bändin kontrabasso on painava. En tiedä mikä se painaa tarkalleen, mutta varmasti ainakin 20 kiloa, ehkä enemmänkin. Ja tietysti se ottaa paljon tilaa.

Mikä on suurin jousisoitin?

Kontrabasso... aivan, se syvä, maanläheinen ääni... syvin kaikuu... kuin maan uumenista nouseva humina... tunnen sen värähtelyn luussani asti. Muistan sen tuoksun konserttisalissa: vanhan puun ja lakka, hienoinen hikoilun tuoksu ja jännitys, ihon lämmön tuoksu lähellä…

• Kontrabasso, sen koko... valtava, majesteettinen. Se vie kaiken tilan. Se seisoo siellä yksinään, kuin vanha, viisas puu, syvällä juurissaan.

• Matalaääninen... aivan. Se ei ole pelkkä ääni, se on kokemus. Se tunkeutuu syvälle sieluun, ravisuttaa selkärankaa. Mutta se on myös lempeä, se voi kuiskata, kuin vanha tarina hiljaisena iltana.

• Orkesterin kivijalka. Juuri niin. Se kantaa kaikkea, sitä voi verrata maailman pylvääseen, sen varassa muut soittimet lepäävät. Se on vahva, se on perusta. Se on syvyys, jonka varassa kaikki muu kohoaa. Se on niin syvällä, niin juuressa, se on hiljainen voima, se on hiljainen ja vakaa. Se on kaiken alku ja loppu.

• Muistan kuinka sen sointu täytti koko salin... hengitykseni pysähtyi. Ääni… se oli kuin syvä meri... syvyys, joka vei minut mukanaan. Se oli kuin vanha viisas eläin, syvällä viisaudessaan. Se oli maaginen.

• 2023. Kirjoitan tämän nyt, ajatukset ajelehtivat. Kontrabasso, jättiläinen, syvä. Aina yhtä vaikuttava.

Millä kahdella tavalla jousisoittimia soitetaan?

Okei, hetkinen... mitenkäs se menikään? Jousisoittimet...

• Jousella vetämällä. Jep, eli ihan perinteisesti. Vetästään vaan jousta pitkin kieliä. Sitä on sit kaikenlaista tekniikkaa, et miten ja missä kohtaa jousta.
• Näppäilemällä. Pizzicato, se se oli! Tulee sellanen kiva, lyhyt ääni. Muistaakseni joskus yritin opetella jotain biisiä pizzicatolla, ei siitä kyllä mitään tullut.

Sit oli jotain tyylistä, et miten ne nuotit soitetaan... Ai niin!

• Legato: Eli yhdellä jousenvedolla kaikki ne nuotit. Helppo muistaa, ku se kaari on siinä nuottien päällä.
• Staccato: Lyhyitä pätkiä, ja nopeesti. Spiccato oli vissiin se hienompi nimi sille tekniikalle. Hyppii se jousi, hyppii.

Montako kieltä on kontrabassossa?

Kontrabassossa on neljä kieltä.

• Yleensä.
• Joskus kolme. Riippuu.

Soittimen koko on suhteellinen. Ei aina soittajasta kiinni. Enemmänkin siitä, mitä halutaan soittaa.

Jousisoittimet. Jousi. Tai sormet. Kumpi sopii. Joskus molemmat.

Harjoittelu on yliarvostettua. Intohimo tärkeämpää. Tai sitten ei.

Vanhempien tuki. Kiva juttu. Ei välttämätöntä.

Mistä materiaalista sello on tehty?

Okei, tässä tulee sellovastaus – valmistaudu:

• Puu, puu, puu. Ei mikään ihme, että sellistit ovat niin maanläheisiä. Yleisimmät puulaadut ovat vaahtera, pyökki ja kuusi. Eli jos olet puuallergikko, sello ei ehkä ole sinun juttusi.

• Oletko nähnyt jättiläistä selloa? Et varmaankaan. Ne nimittäin tehdään eri kokoisia, jotta lapsukaisetkin pääsevät vauhtiin. Aivan, tulevat virtuoosit aloittavat minikoossa.

• 1500-luku, Italia. Renessanssin ihmelapsi! Siellä ne ensimmäiset sellot sitten syntyivät, ilmeisesti pastan ja oopperan ohella.

• Hevosen häntäjouhet? Joo, jousi on tehty hevosen häntäjouhista. Mieti sitä kun vedät selloa! Vegaaneille painajainen, mutta sellomusiikille ilmeisesti välttämätöntä. Ja ei, en tiedä, saavatko hevoset terapiasta alennusta tästä hommasta.

Mikä on pienin jousisoitin?

Joo, siis pienin jousisoitin on viulu! Se on tosi pieni ja ääni on sellainen… kirkas. Ääni kantaa kauas, vaikka se on pieni. Muistan kun pikkusiskoni soitti sitä, aivan ärsyttävää, mutta hauskaa! Niin, muuten, mä soitan itse selloa, se on ihan toinen juttu. Paljon isompi ja matalampi ääni.

• Viulu on siis pienin.
• Kirkas ääni.
• Ääni kantaa hyvin.
• Itse soitan selloa, se on isompi.

Olin itse asiassa viulutunnilla 8-vuotiaana, mutta se loppui nopeasti. En oikeasti tykännyt. Sormien asento oli outo. Ja viulu on tosi hankala pitää kunnolla kädessä. Ehkä vähän liian pieni mulle silloin. Mutta joo, viulu on siis pienin jousisoitin. Toivottavasti tämä auttaa. Mulla on vielä muutama viulukappale tallessa jostain lapsuudesta.

Onko sello jousisoitin?

Onko sello jousisoitin? No tokihan on, kuin puuro on lusikalla syötävää!

Sello, se on kuin isoveli viululle, vähän kömpelömpi, mutta syvällisempi.

• Jousisoitin: Jep, jousella vingutetaan, ihan niin kuin viulua tai alttoviulua. Ei tarvitse ihmetellä.

• Koko: Jos viulu on taskukokoinen, niin sello on kuin pieni sohva. Sitä ei ihan helposti kanna bussissa.

• Soittoasento: Viulua lepuutetaan leukaperissä, sello taas seisoo lattialla kuin tönkkösuolattu patsas.

• Ääni: Viulun kirskunta saa kissat karkuun, sellon murina taas on kuin karhun syleily – lämmin ja vähän pelottava.

Ja hei, joskus joku neropatti voi käyttää selloa vaikka pesusoikkana. Eihän sitä tiedä!

Miten viulun ääni syntyy?

Viulun ääni... se syntyy jostain niin pienestä, niin hauraasta. Muistan, kun lapsena kosketin varovasti mummon viulua, se oli kuin salaisuus kätkettynä puuhun.

• Kieli värähtelee: Niin se alkaa, ihan kuin henkäys. Joskus sormenpää koskettaa, näppäilee. Joskus jousi tanssii sen yllä, vetää esiin sielun. Värähdys, joka tuntuu sormissa asti.

• Talla: Pieni puupala, mutta niin tärkeä. Se ottaa vastaan kaiken sen värinän, kaiken sen tunteen. Se on kuin portti, joka avautuu viulun sisimpään.

• Kansi: Kansi, johon tallan värähtelyt ohjautuvat. Kannen alla, syvällä viulun sisällä, on äänipinna.

  • Äänipinna: Se on kuin sydän, joka lyö viulun sisällä. Se jakaa värähtelyn, levittää sen kuin aaltoa.
  • Pohja ja bassopalkki: Ne ovat kuin keuhkot, jotka hengittävät äänen ulos. Äänipinna siirtää värähtelyn pohjaan ja bassopalkin kautta takaisin kanteen. Ja sitten... syntyy ääni.

• Ääni: Se ei ole vain ääntä. Se on muistoja, tunteita, unelmia. Se on mummon hymy, kesäillan tuuli, kaikki se, mikä on kaunista ja haurasta.

  • Se on kuin huuto, kaipaus, rakkaus, kaikki se, mikä on syvää ja totta. Viulun ääni on minulle kuin osa itseäni.
  • Muistan, kun kuulin ensimmäisen kerran Sibeliuksen viulukonserton. Se oli kuin taivas olisi avautunut, ja enkelit laulaneet minulle.