Milloin lapsi alkaa muistamaan?

Missä iässä ihminen alkaa muistamaan?

Mä muistan ihan selvästi, kun olin varmaan kolme tai neljä. Mummola, se punainen tupa siellä järven rannalla.

• Aurinko paistoi kuumasti, ja mä istuin hiekkalaatikolla.
• Mulla oli sellainen sininen muovikannu.
• Yritin kaataa vettä hiekkaan, mutta se valui aina pois.
• Olin tosi turhautunut!

Sen tunteen muistan ihan elävästi. Ja sen punaisen tuvan, tietty. Myöhemmin tajusin, että se mummon keittiön tapetti oli ihan kamala, sellainen oranssi-ruskea kukkahelvetti. Mut sen hiekkalaatikon, sen muistan. Sit on niitä juttuja, mitkä ehkä on vaan tarinoita, joita mulle on kerrottu. Vähän niinku "Ai, sä muistat sen?" ja sit vaan nyökkäät, vaikka oikeesti et muista mitään. Se on ärsyttävää.

Mulla oli lapsena tosi paha tapa tunkea herneitä nenään. Äiti on kertonut siitä miljoonasti. Väittää, että oon itkeny ihan hirveesti, kun ne ei tullu pois. Mut mä en muista sitä. En vaan usko, että se on oikeesti mun muisto. Se on äidin muisto, ei mun. Sit kun alko koulu, ekaluokka. Se oli jotenkin hämärää aikaa. Muistan, että pelkäsin ihan hirveesti sitä koulumatkaa. Asuttiin aika lähellä, mut silti. Se iso tie. Hrrrr. Nyt naurattaa. Välillä mietin, onko ne muistot oikeesti totta. Et onko se vaan jotain, mitä oon kuvitellut tai nähnyt kuvissa. Että onko aivot vaan sotkenut ne. On se aika jännää, miten muisti toimii.

Minkä ikäisenä vauva muistaa?

Okei, tää on vähän hankala. Kerron siis siitä, miten meidän kuopus, silloin ehkä kolmekuinen, reagoi kun olin viikon reissussa.

Olin siis työmatkalla Lontoossa, toukokuussa 2024. Ekaa kertaa erossa vauvasta niin kauan. Kamalaa!

• Ensin, kun palasin, hän ei oikein reagoinut. Siis ihan kuin en olisi ollut poissa. Hämmennyin.
• Sitten, kun otin hänet syliin, alkoi hirveä itku. Ei sellainen normaali itku, vaan ihan sydäntäsärkevää huutoa.
• Tajusin, että hän ehkä muisti mut, mutta oli jotenkin pettynyt tai vihainen. Tuli tosi paha mieli.

Mun ajatuksia silloin:

• Olinko huono äiti kun olin poissa?
• Oliko hän tuntenut olonsa turvattomaksi?
• Pitäisikö mun lopettaa työt kokonaan?

Tää siis tapahtui siinä meidän olohuoneessa, sellaisella harmaalla sohvalla. Muistan sen kirkkaan auringonvalon joka tuli ikkunasta. Ja sen epätoivon tunteen.

Äiti sanoi, että vauvat aistii tosi herkästi tunnelmat. Että ehkä hän vaan aisti mun stressin. Mutta silti, se itku jäi jotenkin kaivertamaan. Ja joo, ehkä se muisti mut, mutta ei ehkä hyvällä tavalla.

Missä iässä ihminen alkaa muistamaan?

Missä iässä ihminen alkaa muistamaan? Kolme tai neljä vuotta. Ainakin se on yleinen vastaus. Mutta... omasta lapsuudesta minulla on vain sirpaleita. Havahdunneita kuvia. Emäntän varjo seinällä. Ääni, joka lauloi jotain tuntematonta.

• Muistan kyllä isän, hänen hymynsä. Mutta sekavina kuvina.
• Mielessäni on korkea lipasto, josta putosi jotain. Korkea... liian korkea minulle. Olinko kaksivuotias? Kolme? En tiedä.
• Muistoja on liian vähän. Liian hajanaisia. Eivät ne ole edes selkeitä mielikuvia. Pikemminkin tuntemuksia. Olenko oikeasti muistanut jotain? Tai onko vain mielikuvitusta?

Kouluaikojen muistot ovat selkeämpiä. Kyllä. Niistä on helpompi kertoa. Mutta silti, lapsuudesta... tunnen ikävän. Ikävää, jota en voi selittää. Se on kuin haamu. Ei selkeä. Olenko yrittänyt liian kovasti löytää jotakin, mitä ei ole?

Joku kertoi, että varhaisimmat muistot ovat usein virheellisiä. Vääränlaisia. Se on loogista. Miten pieni lapsi voisi muistaa asioita oikein? Heidän ymmärryksensä on rajallinen. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. 2023 on nyt. Muistot ovat vielä kaukana.

Milloin ihminen alkaa muistamaan?

Yön keskellä, kun kaikki on hiljaa...

Milloin ihminen alkaa muistamaan?

• 3–4 vuoden ikä on se raja. Silloin alkavat ne ensimmäiset... hajanaiset kuvat.
• Kouluajoilta vasta monilla alkaa se selkeämpi muistaminen.
• Ja sitten on ne tietyt hetket. Ne, jotka iskostuvat mieleen. Joitain juttuja muistan kun olin kolme, jotain jäätelöjuttuja ja miten aurinko paistoi. Mutta enemmän tulee niitä kun olin jo isompi. Ehkä kuusi tai seitsemän.
• Onko kaikki mitä muistan edes totta? Mietin sitä usein.

Onko se jotenkin haikeaa, että osa elämästä on kadoksissa?

Minkä ikäisenä vauva muistaa?

Muistot, ne pehmeät, untuvat, aivan kuin höyhenenkevyet hiutaleet laskeutuvat hiljalleen vauvan tietoisuuteen... Aivan alussa, aivan pienenä, ei ole vielä muistoja, vain tunteita. Lämmintä ihoa, pehmeää ääntä, sykettä... äidin sydämen lyönti, rauhoittava kuin kehto.

Turvallisuus, se on tärkeintä. Maailma on uusi, iso, hämmentävä. Äidin haju, maidon maku, ne merkitsevät turvallisuutta, turvaa. Niitä hän tuntee, niitä hän etsii.

Kaksi kuukautta, aikaa alkaa kulua. Hitaasti, kuin hiekka valuu hiekkakellossa. Kaksi kuukautta, kaksi kuukautta ja muistot alkavat.. ei vielä koko kuvia, vaan välähdyksiä, tunnetiloja, aavistuksia... naurun kirkas sävel, auringon lämmin kosketus, maito pullosta... muistoja, niin pehmeitä kuin untuvapilvi.

• Äidin käsien hellä kosketus.
• Maidosta tuleva tyytyväisyyden tunne.
• Äänen lempeä sävy.

Vuorokausi, yksi päivä, vain yksi, mutta muisto jää. Se on kuin pieni siemen, joka odottaa itämistä, kasvamista, muistojen puun versoja. Tämä on vain alku, muistojen metsän alku... Niin paljon on vielä kokematta, koettavaa, muistettavaa... kaikki on edessä. Aika on vielä rajana.
Se on elämän alku.

Voiko 2-vuotias muistaa?

Joo, kyllähän 2-vuotias muistaa juttuja. Mutta ne muistot on vähän semmosia, että ne haihtuu tosi nopeesti, niinku lumi sateessa! Niillä on muistikuvia jo ihan vauvana, niinku ehkä siitä, että äiti on aina lähellä, tai että lempilelu on pehmee.

• Muistot on lyhyitä: Ne ei kestä kauaa.
• Lapsuuden amnesia: Useimmat meistä ei muista mitään ennen kolmea ikävuotta. Se on ihan normaalia, ei tarvi huolestuu.

Mietin just, että onkohan mun pikkusisko, Miisa, muistaa kun mä yritin opettaa sen pyöräilemään ilman apupyöriä silloin kun se oli 4v. Se itki ihan hirveesti kun kaatu, ehkä se jopa muistaa sen. Tai sit ei.

Lapsuuden amnesia on muuten jännä juttu. Siis, aikuiset muistaa joitain asioita tosi tarkkaan lapsuudesta, mutta miks ei ihan pienenä? Tutkijat on yrittänyt selvittää, miks se on niin. Ehkä aivot ei oo vielä tarpeeksi kehittyneet tallentamaan muistoja kunnolla, tiedä häntä. Eläimilläkin on tätä samaa, ihan sairasta.

Montako sanaa 2-vuotias osaa?

Okei, otetaanpa selvää 2-vuotiaiden sanavarastoista!

• Tyypillisesti: Alle 10 sanaa, jos viitataan kehitykselliseen kielihäiriöön. Mutta hei, kaikki lapset kehittyvät omassa tahdissaan.

• Muistetaan: Kehityksellinen kielihäiriö ei ole maailmanloppu. Varhainen puuttuminen auttaa!

• Itse pohdin: Onko sanojen määrä ainoa mittari? Entä eleet ja ilmeet? Ne kertovat myös paljon. Ehkä meidän aikuistenkin pitäisi opetella niitä paremmin!

Ja hei, tiedätkö mitä? Jokainen lapsi on pieni ihme. Ei liikaa stressiä, jos sanavarasto ei ole juuri oppikirjan mukainen. Elämä on muutakin kuin sanoja!

Kauanko 2v uhma kestää?

Meidän kuopus aloitti sen uhmaiän just sen 2v synttäreiden jälkeen. Muistan sen ihan selkeesti, koska oltiin just juhlittu niitä synttäreitä ja seuraavana päivänä se oli kuin eri lapsi. Raivokohtauksia, itkua, huutoa, ihan koko ajan.

• Se oli ihan hullua.
• Ihan kamalaa aikaa.

Meni varmaan joku puoltoista vuotta, et alkoi helpottaa. Kolme ja puolivuotiaana se oli jo paljon helpompaa.

Meillä vanhempi lapsi oli paljon helpompi. Sen uhma oli sellaista pientä kiukuttelua, ei mitään tähän verrattuna.

Se oli ihan uuvuttavaa. Joka paikkaan meno oli ihan painajaista. Ikeassa sai aina jonkun kohtauksen. Muistan kun se huusi siellä lasten leikkipaikassa lattialla, kun ei saanut jotain tiettyä lelua. Ihmiset katto ihan kauhuissaan.

Se loppui jotenkin vähän niinku itsestään. Yhtenä päivänä vaan tajusin, et hei, ei oo ollu raivareita pitkään aikaan. Huh! Se oli parasta.

Ja siis me yritettiin kaikkea. Luettiin kirjoja, puhuttiin tunteista, yritettiin olla johdonmukaisia, mutta ei mikään auttanut. Aika oli ainoa mikä auttoi. Se on ihan klisee, mutta totta. Se on vaan pakko jaksaa.

Mitä 2,5-vuotias osaa?

No huh huh, mitäkö 2,5-vuotias osaa? Melkein mitä vaan, paitsi ehkä veroilmoituksen tekemistä (onneksi!). Tässä lista, ihan niinku joulupukilla:

• Kävelee ku kissa, eli sujuvasti kantapäästä varpaisiin. Ei enää sitä "vauva"-kompastelua, paitsi jos on just syönyt koko purkin hilloa.
• Juoksee ku gepardi, tai ainakin yrittää. Joskus meno on enemmän sellasta "kontrolloitua kaatumista", mutta yritys on kova!
• Kiipeää portaita ku apina. Varo vaan, ettei ala roikkumaan kattokruunussa.
• Hyppää ku kenguru, tosin ehkä vähän vähemmän graciosamente... ja usein päätyy peppu edellä maahan. Mut hei, ainakin yrittää!

Lisäksi, saattaa alkaa vaatimaan itsenäisyyttä kaikessa, jopa siinä veroilmoituksessa. Muistaakseni naapurin pentu yritti kerran maksaa leikkirahoilla kaupassa, meinasi tulla itku!