Tuleeko pilkku ennen konjunktiota?

Okei, tehdään tästä pilkkuasiasta vähän… no, rennompi juttu.

Pilkku ennen konjunktiota? Ah, se ikuisuuskysymys!

Pilkut, voi niitä pilkkuja! Tuleeko se nyt siihen vai ei? Siinäpä pulma. Muistan, kun itse opettelin näitä juttuja, tuntui ihan kuin olisi selvittämässä jonkun salakoodia. Pilkkuasia on aina vähän kinkkinen! On se kyllä.

Joskus, kun lause on selkeästi oma juttunsa, ikään kuin se huutaisi “Hei, tässä olen, oma kokonaisuuteni!”, niin pilkku liukuu siihen ihan automaattisesti. Eikö ookin? Mutta sitten on niitä tilanteita, kun lauseet ovatkin vähän kuin… limittäin, ystäviä, tiiviisti yhdessä. Silloin se pilkku meinaa unohtua kokonaan.

Ajattele vaikka tätä: “Haluaisin lähteä matkalle, mutta minulla ei ole rahaa.” Tuohon “mutta”-sanaanhan se pilkku melkein huutaa tulla! Mutta entäs jos sanotaan “Haluaisin lähteä matkalle ja nähdä maailmaa”? Onko se pilkku siinä yhtä itsestäänselvä? Hmm. Ehkä ei.

Mutta jos lauseet ovat tiiviimmin sidoksissa toisiinsa, tai siinä on jokin mutta tai siis -sana, niin pilkku unohtuu helposti. Ja just näin se menee. Eli tarkkana pitää olla! Pitää vähän pysähtyä miettimään, että miten ne lauseet oikein juttelevat keskenään. Onko siinä jonkunlainen käänne, vastakohta, vai jatkavatko ne vain samaa tarinaa?

Loppujen lopuksi, eikö se olekin aika hauskaa, miten pieni merkki, kuten pilkku, voi muuttaa koko lauseen tunnelmaa? Ja hei, tekeehän niitä virheitä välillä. Ei se haittaa! Pääasia, että yrittää ja oppii. Ja ehkä joskus turvautuu siihen hyvään vanhaan kielioppikirjaan 😉.