Mistä apinarokko sai alkunsa?

Mistä apinarokko sai alkunsa: 1958 tanskalaislaboratorio

Moni pohtii mistä apinarokko sai alkunsa ja miksi tauti nimettiin juuri apinoiden mukaan. Viruksen alkuperä kätkee sisäänsä yllättävän taustan, sillä taudin vakiintunut nimi on osittain harhaanjohtava eläinten roolin suhteen. Tutustu tarkemmin m-rokon historiaan ja siihen, miten viruksen ensihavainnot liittyvät tieteelliseen tutkimukseen.

Mista apinarokko sai alkunsa?

Apinarokko, joka tunnetaan nykyään virallisesti nimellä m-rokko, sai alkunsa vuonna 1958, kun tutkimusta varten vangituilla apinoilla havaittiin isorokkoa muistuttavia rakkuloita. Vaikka virus nimettiin alun perin apinarokoksi sen ensimmäisten löytöpaikkojen mukaan, apinat eivät ole taudin pääasiallinen luontainen reservuaari.

Ensimmäiset havainnot ja taudin nimen historia

Tauti havaittiin ensimmäisen kerran Tanskassa Kööpenhaminassa Statens Serum Institut -laitoksessa vuonna 1958 laboratoriossa pidetyillä makakiapinoilla. Tutkijat huomasivat eläimissä taudinkuvan, joka muistutti erehdyttävästi ihmisen isorokkoa. Tästä syystä tauti sai nimekseen apinarokko. Vaikka nimi on vakiintunut yleiseen kieleen vuosikymmenten ajaksi, se on osittain harhaanjohtava, sillä viruksen luonnollinen kiertokulku tapahtuu aivan muissa eläinryhmissä.

Todelliset tartuntalähteet ja jyrsijöiden rooli

Vaikka viruksen nimi viittaa apinoihin, luonnossa taudin pääasiallisia kantajia ja ylläpitäjiä ovat erilaiset pienet jyrsijät, kuten rotat, hiiret ja oravat. Apinat toimivat viruksen kannalta vain satunnaisina väli-isäntinä, aivan kuten ihmisetkin. Virus siirtyy eläimestä ihmiseen tyypillisesti suorassa kosketuksessa tartunnan saaneen eläimen eritteiden tai pureman kautta, minkä jälkeen se voi levitä edelleen ihmisestä toiseen läheisessä lähikontaktissa.

M-rokon leviämisen historia ja nykytilanne

Ensimmäinen ihmisellä todettu apinarokkovirus ensimmäinen tapaus raportoitiin Kongon demokraattisessa tasavallassa vuonna 1970. Pitkään tauti pysyi pääasiassa Länsi- ja Keski-Afrikan sademetsäalueilla esiintvänä endeemisenä sairautena, jonka tartunnat tapahtuivat usein suorasta eläinkontaktista. Vuosien varrella tartuntojen määrä on kuitenkin kasvanut, ja tauti on levinnyt laajemmin eri maantieteellisille alueille.

Maailman terveysjärjestö WHO ja kansainväliset terveysviranomaiset päättivät päivittää taudin nimen m-rokoksi vähentääkseen virukseen liittyvää leimautumista ja rasismia. Tämä nimimuutos otettiin virallisesti käyttöön, jotta viestintä taudista olisi selkeämpää ja asiallisempaa vailla harhaanjohtavia mielikuvia pelkistä apinoista.

Apinarokon ja isorokon keskeiset eroavaisuudet

Vaikka apinarokko ja isorokko kuuluttavat samaan orthopoxvirus-sukuun, niiden aiheuttajissa, oireissa ja vakavuudessa on merkittäviä eroja.

Apinarokko (m-rokko)

- Pääasiassa afrikkalaiset jyrsijät ja pienet nisäkkäät.

- Yleensä lievempi kuin isorokko, paranee usein itsestään muutamassa viikossa.

- Ihorakkulat, kuume ja tyypillisesti voimakkaasti turvonneet imusolmukkeet.

- Apinarokkovirus, joka kuuluu orthopoxviruksiin.

Isorokko

- Vain ihminen, ei eläinreservuaaria.

- Erittäin vakava ja usein kuolemaan johtava tauti.

- Rajut yleisoireet ja kauttaaltaan kehoa peittävä vaikea rakkulaottuma.

- Variola-virus, joka tarttuu ainoastaan ihmisten välillä.

Ensimmäisen löydöksen tausta laboratoriossa

Vuonna 1958 Tanskassa sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa tehtiin eriskummallinen havainto, kun Aasiasta tuoduilla apinoilla huomattiin outoja, isorokon kaltaisia ihorakkuloita.

Tutkijat olivat aluksi neuvottomia, sillä ilmiö oli täysin uusi tieteelle ja herätti heti huolta taudin mahdollisesta vaarallisuudesta ihmisille.

Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että kyseessä oli uusi virus, joka nimettiin löytöpaikkansa ja koelempieläimensä mukaan apinarokoksi.

Tämä historiallinen löydös loi pohjan sille lääketieteelliselle tutkimukselle, jota hyödynnetään yhä tänä päivänä m-rokon torjunnassa ja diagnostiikassa.