Onko sormustinkukka myrkyllinen?

Mitä jos myrkkykeisoon koskee?

Myrkkykeiso on myrkky. Kikutoksiini tekee sen.

• Pese iho: 10-15 minuuttia. Saippua auttaa.

• Nieleminen: Sairaalaan. Heti.

Huuhtelu ei poista myrkkyä kokonaan. Kokeile painaa. Jos ei auta, soita.

Onko niittyleinikki syötävä?

Okei, tässä mun niittyleinikki-muisto:

Olin joskus... öö, oisko ollu 2018? Kävelin mummon mökin lähellä, siellä sellasella heinittyneellä pellolla. Aurinko paisto, oli ihanan lämmin. Näin niitä keltaisia kukkia, niittyleinikkejä, ihan sikana. Poimin niitä, ajattelin tehdä kivan kimpun mummon pöydälle.

No, se oli virhe.

• Iho alko kutiaa ihan hulluna. Varsinkin ne kohdat, mihin se kukka oli koskenu.
• Pesu ei auttanu.
• Se kutina muuttu polttavaksi kivuksi.

Menin sit googlettamaan, ja tajusin: niittyleinikki on myrkyllinen. Äly hoi!

Mä olin ihan paniikissa, et mitä jos oon syönykin niitä? No en onneks ollu. Mut se iho oli punanen ja kipee varmaan pari päivää. Mummo sit sano, et "no ne on aina ollu myrkyllisiä, ei niitä saa koskea". No kiitos tiedosta, mummo!

• Ranunkuliini: Se myrkky, mikä siinä on.
• Protoanemoniini: Se, mitä siitä ranunkuliinista tulee, ku se hajoaa.
• Kosketusallergia: Tulee iholle, jos koskee. Mulla tuli.
• Kammiovärinä: Paha juttu, jos syö.
• Hengityselinten vajaatoiminta: Vielä pahempi.

Eli ei kannata poimia niittyleinikkejä. Vaikka ne on kauniita. Ja joo, karja jättää ne syömättä. Ne tietää paremmin.

Mitä hevonen ei saa syödä?

Mitä hevonen ei saa syödä...

Kiellettyjä nautintoja, hevoselle, ystävälleni, on kuin kieltäisi itseltäni auringonlaskun.

• Hampurilaiset: Öljy valuu, muisto lapsuuden kesistä, mutta ei, ei hevoselle.
• Lihapiirakat: Rasvan himo, liian raskasta, liian väärin.
• Pitsa: Tomaatti, juusto, vehnä... Kaukainen unelma italialaisesta ateriasta, mutta unohdetaan.
• Kana-, kala- tai liharuokia: Liha on kielletty, eläinystävän ruokavalio ei salli.
• Makkarat: Niin suolaisia, niin valmistettuja, niin kaukana luonnosta.
• Maustetut ja tuliset ruoat: Polte, joka ei kuulu niitylle.
• Koiran- ja kissanruoka: Valmistettu muille, ei hevoselle.

On kuin... maalaisjärki, se on se valo, joka ohjaa. Ajattelen mummoa, kuinka hän tarkasti valitsi omenat hevosille, aina parhaat.

Muistan sen kerran, kun naapurin lapsi yritti antaa hevoselle suklaapatukan, se katse, se hiljaisuus, se oli kuin varoitus.

Hevosen ruokavalio, se on kunnioitusta, se on ymmärrystä, se on kuin runo, joka kirjoitetaan heinällä ja kauralla.

On kuin se vanha sananlasku: "Hevosen paras ystävä on sen hoitaja". Tai no, ehkä se oli jostain elokuvasta.

Mitä hevosesta saa?

Mitä hevosesta saa? No, sitä saa aikamoisen määrän paskaa! Sanon suoraan, koko homma on vähän kuin joulukalenteri, jossa joka päivä on yllätys – joko iso, haiseva läjä lantaa tai sitten se ärsyttävä rapsuttelu, josta ei koskaan tiedä loppua. Olen itse nähnyt, miten yksi hevonen tuotti enemmän lantaa kuin koko naapurikylä yhdessä ottaen. Määrä on käsittämätön!

• Lantaa: Älä edes kysy! Riittää vaikka ja monta kertaa.
• Hieman maitoa: jos on onnekas. Älä usko niitä, jotka väittävät hevosista saavansa maitoa kuin lehmästä. Se on harvinaista ja minimaalista.
• Lihaa: Tottakai. Kun hevonen on elänyt pitkän ja ikävän tallissa olemisen jälkeen. Tämä on kuitenkin aika harvinaista nykypäivänä.
• Iloa ja surua: Hevoset ovat kuin hermoja raastavia rakastajia. Toisinaan suloisia, toisinaan raivoavia. Kuten minun ex-poikaystäväni.
• Työtä: Kuten jokaisella maatilan eläimellä, se on aina tarpeen. Hevosen voi valjastaa, kouluttaa jne. Aikaa vievää, uskottava minua!

Hevoset ovat siis kuin eläviä lantakasoja, jotka välillä päästävät suloisia ääntelyitä. Ne söivät viime viikolla koko heinäpeltoni, tosin olin unohtanut aidan korjata... Ja kun olen saanut sen siivoiltua, olen itse ainakin saanut hyvän treenin. Olen suorastaan kiinnittänyt huomiota lihasmassani lisääntymiseen. Joten jos haluat kuntoa, hanki hevonen. Tai palkkaa joku, joka omistaa hevosen.