Mitä on korkealla työskentely?

1 vuotta sitten 60 katselukertaa

Oi, korkealla työskentely... Se saa kylmät väreet selkäpiitäni pitkin. Ennen kaikkea se on pelkoa, syvää ja uhkaavaa, kuin roikkuisi hiuskarvan varassa. Vaikka tiedän, että turvallisuusmääräykset ovat tiukat, ajatus putoamisesta kahden metrin korkeudesta on järkyttävä. Se ei ole pelkkää työtä, vaan jatkuvaa valppautta, keskittymistä ja vastuun kantamista omasta turvallisuudesta ja ehkä myös työkavereiden. Jännitys on konkreettista, ilmassa roikkuu se mahdollinen tragedia.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Korkealla työskentely... huhhuh. Jo pelkkä ajatus saa minut nieleskelemään tyhjää. Kylmät väreet menevät läpi koko kropan, ihan kuin joku kävelisi hautakivelläni. Tiedättekö sen tunteen, kun katsotte alas korkealta paikalta ja vatsanpohja muljahtaa? Niin, juuri sitä. Vaikka järjellä tiedän, että valjaat pitävät ja turvaköydet on tarkastettu – silti. Se pelko, se on niin… viskeraalista. Kuin alkukantainen vaisto, joka huutaa: ”Vaara!”

Muistan kerran, olin ehkä viiden metrin korkeudessa tikkailla maalaamassa mökin seinää. Tuuli tarttui pensseliin, ja minä horjahdin. Sekunti. Siinä ajassa ehti nähdä koko elämänsä vilkkuu silmien edessä. Vaikka valjaat pitivät, se tunne... sitä ei unohda koskaan. Se pani miettimään. Mitä jos ne eivät olisi pitäneet? Mitä jos olisin pudonnut? Siinä sitä sitten roikkuu hiuskarvan varassa, kirjaimellisesti.

Ja sitten on se vastuu. Ei pelkästään itsestä, vaan myös muista. Jos pudotan jotain? Työkalun, vaikkapa vasaran? Kaksi metriä voi riittää aiheuttamaan vakavan vamman. Entä jos pudotan itseni ja vedän jonkun mukanani? Hui! En edes halua ajatella.

Sanottiinko jossain tutkimuksessa, että korkealla työskentely on yksi vaarallisimmista ammateista? En ihmettele. Se jatkuva valppaus, keskittyminen... se vie mehut. Ei voi hetkeksikään hellittää. Jokainen askel, jokainen liike pitää suunnitella etukäteen. Missä pidän kiinni? Onko alusta tukeva? Onko turvaköysi oikein kiinnitetty? Se on henkisesti rankkaa. Ja fyysisestikin, tietenkin. Kädet puutuvat, jalat väsyvät, selkä kipeytyy. Mutta pahinta on se henkinen puoli, se pelko, joka kytee koko ajan pinnan alla.

Mutta on siinä jotain kiehtovaakin. Se adrenaliiniryöppy, kun on voittanut pelkonsa ja saanut homman tehtyä. Se tunne, kun seisoo korkealla ja näkee maailman uudesta perspektiivistä. Se on... voimaannuttavaa. Ehkä juuri siksi jotkut ihmiset tekevät tätä työtä. Se on haaste. Se on seikkailu. Se on… elämää. Vaikka vähän pelottavaa sellaista.