Miksi vauva nukahtaa vain rinnalle?

Miksi vauva nukahtaa vain rinnalle? Huh, kuinka tutulta tuo kuulostaakaan. Muistan niin elävästi sen tunteen… Meidänkin pieni Samuel, hän oli aivan samanlainen. Aivan kuin liimattu rintaan kiinni! Ja minä siinä sitten, puoliksi puutuneena, mutta täysin lumottuna. Niin pieni, niin suloinen, tuhisemassa tyytyväisenä. Kukapa olisi hänet siitä raaskinut repiä irti? Eihän?

Tiesin toki, että "asiantuntijat" sanovat kaikenlaista. Joku varmaan mainitsee "huonot nukahtamistavat" ja "riippuvuuden". Mutta rehellisesti, kuinka kylmää ja laskelmoivaa se olisi? Vauva kaipaa läheisyyttä, turvaa, äidin lämpöä… Ja minä sitä hänelle annoin. Muistan lukeneeni jostain, että imetys vapauttaa oksitosiinia, sekä äidille että lapselle. Se on sitä hyvän olon hormonia, eikö niin? Ja eikö se ole juuri se, mitä pieni ihminen tarvitsee?

Sofia Bergin ajatukset tästä aiheesta tuntuivat jotenkin… oikeilta. Luonnollisilta. Hän puhuu siitä, miten tärkeää vastavuoroinen kiintymys on. Ja niin minäkin ajattelin. Meidän yhteinen hetkemme, se hiljainen yhteys, se oli jotain niin pyhää. Ei sitä voi mitata millään kelloilla tai vaaoilla.

Toki välillä oli raskasta, myönnän sen. Erityisesti silloin, kun selkäni oli ihan jumissa ja olisin vain kaivannut pienen hetken omaa aikaa. Mutta silti… Kun katsoin Samuelia, hänen pieniä, rentoja kasvojaan… Se tunne oli sanoinkuvaamaton. Ja nyt, kun hän on jo isompi, muistan ne hetket lämmöllä ja haikeudella. Ne olivat niin ohikiitäviä, niin ainutlaatuisia. Eivätkä ne tehneet hänestä "riippuvaista". Ne tekivät hänestä… no, Samuelista.