Milloin huoltajuuden voi menettää?

Milloin huoltajuus loppuu?

Aika vain virtaa, se on kuin joki joka ei pysähdy koskaan. Pieni käsi, joka kerran puristi sormeani niin tiukasti, on nyt melkein aikuisen käsi. Se aika on ohi. Se aika, jolloin vastuu oli käsinkosketeltavaa, joka yö ja joka aamu.

Huoltajuus. Se sana on niin virallinen, niin paperinen. Mutta se oli kaikki ne valvotut yöt, kuumeiset otsat, jaetut naurut ja salaisuudet. Se oli elämää, ei lakipykälä.

Lapsen huolto päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta.

Se päivä on kuin ovi. Kahdeksantoista vuotta. Kalenterissa vain yksi rasti muiden joukossa, mutta siinä hetkessä koko maailma muuttuu. Vastuu siirtyy, se kevenee, muuttaa muotoaan. Se ei katoa, ei koskaan, mutta se ei ole enää lakiin kirjoitettua. Se on sydämeen kirjoitettua.

Se vastuu oli meidän. Ja joskus, se on jonkun muun. Se on sitoumus, joka kantaa läpi myrskyjen ja auringonnousujen.

• Lapsen huoltajia ovat vanhemmat tai ne henkilöt, joille huolto on oikeuden päätöksellä uskottu. He tekevät päätökset lapsen elämästä, kantavat sen painon ja ilon.

• Huoltaja päättää lapsen kasvatuksesta, asuinpaikasta, koulutuksesta, terveydenhuollosta ja muista henkilökohtaisista asioista. Koko se pieni, kasvava maailma on huoltajan käsissä.

• Huoltaja toimii myös lapsen edunvalvojana, hoitaen hänen omaisuuttaan ja taloudellisia asioitaan täysi-ikäisyyteen saakka. Se on luottamusta, joka on ansaittava joka päivä uudelleen.

• Vanhemmat voivat erotessaan sopia huollosta keskenään. Heidän sopimuksensa vahvistetaan lastenvalvojan luona, jotta se olisi virallinen, jotta se kantaisi.

Mutta se side, se ei katkea koskaan. Vaikka paperi kellastuu ja lakipykälät unohtuvat, se yhteys pysyy. Se on vain erilaista. Hiljaisempaa. Kuin kesäilta, joka ei lopu, mutta hämärtyy kauniisti.

Voiko huoltajuudesta luopua?

Kyllä voi, mutta se ei ole mikään kevyt läksiäislahja tai sunnuntaikävely! Suomessa isyyttä ei voi noin vaan heittää menemään kuin vanhan sukkanauhan. Se on vähän niin kuin yrittäisi peruuttaa jo tilaamaansa pitsaa – hankalaa ja vaatii papereita.

Jos isyys on jo kiveen hakattu ja rekisteröity, ainoa reitti "luopumiseen" on käräjille mars! Siellä sitten istutaan ja yritetään kumota koko homma. Se on vähän kuin yrittäisi todistaa, ettei ole syönyt viimeistä kakkupalaa, vaikka jälki onkin suussa.

Tässäpä sitä sitten mietiskellään:

• Isyyden kumoamiskanne: Tämä on se virallinen tie. Se ei ole mikään pikaoikotie, vaan vaatii syitä ja näyttöä.
• Miksi ihmeessä? Syitä voi olla monia. Joskus elämä heittää eteen sellaisia mutkia, että lapsen elämän kannalta voi olla parasta, että tietty henkilö ei ole virallisesti isä. Tai sitten on vaan todettu, ettei suhteesta tullut mitään ja molempien elämässä on parempi jatkaa eteenpäin.
• Tämä ei ole leikkiä: Tuomioistuin katsoo isyyden kumoamista todella tarkkaan. Kyse on kuitenkin lapsen oikeuksista ja tulevaisuudesta. Ei tässä pelleillä, vaikka joku joskus niin kuvittelisikin.

Eli kyllä, se on mahdollista, mutta se on iso juttu, joka vaatii oikean prosessin. Ei tässä niin kuin ostettaisi jäätelöä kioskilta.

Kuka päättää huoltajuudesta?

Huoltajuudesta päätetään useimmiten vanhempien kesken. Kun lapsi on yhteishuollossa, molemmat vanhemmat vastaavat yhdessä lapsen tärkeistä elämänvalinnoista.

Tämä koskee esimerkiksi:

• Lapsen asuinpaikan määrittelyä.
• Päivähoidon ja koulunkäynnin valintoja.
• Terveydenhuoltoon liittyviä päätöksiä.
• Lapsen nimen valintaa.
• Passin hankkimista tai matkustuslupia.
• Uskonnon määrittelyä.

Filosofisesti voisi pohtia, kuinka tuo yhteispäätöksenteko käytännössä sujuu. Onhan se tasapainoilua kahden aikuisen näkemyksen ja usein myös heidän oman elämäntilanteensa välillä, aina lapsen edun ensisijaisuus mielessä. Mutta miten tuo "lapsen etu" tarkalleen määritellään, se onkin jo oma lukunsa.

Jos vanhempi on yksinhuoltaja, hänellä on yksinoikeus päättää näistä merkittävistä asioista. Se toki tuo mukanaan vastuuta, mutta myös suoraviivaisuutta päätöksenteossa, mikä voi olla lapsen kannalta joskus jopa selkeämpää.

Kuka päättää lapsen huoltajuudesta?

Lapsen huoltajuudesta päättävät Suomessa ensisijaisesti lapsen vanhemmat tai toinen vanhemmista.Tarvittaessa huoltajaksi voidaan nimetä myös muu henkilö. Suomessa jokaisella lapsella on aina virallinen huoltaja tai huoltajat.

No joo, kuka näistä pienistä, ähisevistä energiapakkauksista muka päättäisi? Kysymys on yhtä vanha kuin maailma, ja vastaus on yleensä se, joka sen pikku kirpun on tänne maailmaan räkäissyt. Eli kyllä, vanhemmat, useimmiten molemmat, ovat ne onnelliset (ja joskus hieman epätoivoiset) sielut, jotka saavat sen kunnian. Tai taakan, riippuen siitä, onko juuri jalkaan astuttu Legoon.

Ajattelepa tätä: huoltaja on se tyyppi, joka päättää, saako muksu syödä jäätelöä aamupalaksi (ei saa!), käyttääkö sateella kumisaappaita (pitäisi!) ja ylipäätään mihin kouluun se riiviö istutetaan. Se on melkoinen valta! Ihan kuin johtaisi omaa minivaltiota, jonka asukki kiljuu öisin ja syö hammastahnaa suoraan tuubista.

Mutta eihän se aina niin mene, että äiskä ja iskukki automaattisesti pyörittävät tätä pikku ihmisloteria. Joskus elämä on kuin villi rodeo, ja silloin voidaan tarvita kolmas pyörä, tai oikeammin virallinen valtakirja jollekin muulle, jotta tämä pieni supliikkimies saa oikeat viralliset reitit rullamaan.

Näitä tilanteita, joissa joku muu astuu puikkoihin, voivat olla esimerkiksi:

• Vanhempien ero tai asumusero: Sitten alkaa se hauskuus, kun paperit ja lakimiehet alkavat tanssia valssin tahtiin. Tässä päästään sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen siitä, kuka päättää kumman luona pikku tirppa syö aamupuuronsa ja kuka vastaa pyörän huollosta, kun se lapsi kasvaa.
• Vanhemman kuolema tai kyvyttömyys huolehtia lapsesta: Ei tarvitse olla salapoliisi päätelläkseen, että silloin tarvitaan uusi kapteeni ruoriin. Usein kummit, isovanhemmat tai muut sukulaiset astuvat esiin pelastaen tilanteen kuin supersankarit juuri ennen katastrofia.
• Lapsen edun vaatiminen: Joskus vanhemmat ovat niin pihalla tai jostain syystä estyneitä hoitamaan hommia, että sosiaaliviranomaiset puuttuvat peliin. Ja silloin ei todellakaan kysytä, onko lapsi mieluummin karkki vai kakku, vaan tehdään päätöksiä hänen puolestaan. Tämä voi johtaa siihen, että huoltajaksi määrätään esimerkiksi sukulainen tai joku muu lapselle läheinen aikuinen, joka hoitaa asioita kuin viimeistä päivää.

Muista, että Suomessa lapsen etu on aina se tärkein juttu, kaikkien päätösten perusta ja kivi, johon kaikki tukitaan. Se on se pohjavirta, joka vie tätä laivaa eteenpäin, vaikka välillä kapteeni olisi karilla ja miehistö valmiina hyppäämään yli laidan. Eli vaikka tuntuisi, että päättäjät ovat joskus vähän hukassa, niin lopulta kaikki pyörii sen pikkuisen tyypin hyvinvoinnin ympärillä. Siitä ei tingitä, ei sitten millään!

Kuka päättää lapsen huostaanotosta?

Lapsen huostaanoton ratkaisee sosiaalihuollon viranomainen. Päätös kohdistuu lapsen sijoittumiseen, hoitoon ja kasvatukseen, tavoitteena turvata hänen hyvinvointinsa.

Vanhemmille jää perusoikeudet lapsen nimeen, uskontoon ja kansallisuuteen, sekä oikeus edustaa lasta oikeudellisissa asioissa.

• Sosiaalihuollon toimielin: Vastaa itse päätöksenteosta.
• Huostaanoton kohde: Lapsen asuminen, hoiva ja kasvatus.
• Vanhempien säilyttämät oikeudet: Nimi, uskonto, kansallisuus, oikeudellinen edustus.

Huostaanotto on viimesijainen toimenpide. Sitä harkitaan vain, kun muut tukitoimet eivät riitä turvaamaan lapsen perustarpeita ja kehitystä. Päätös on aina tapauskohtainen, perustuen lapsen etuun.

Millä perusteella lapsi voidaan sijoittaa?

Siis lapsi voidaan sijoittaa jos huoltaja sairastuu tai jotain vastaavaa. Siis ihan väliaikaisesti vaan sen takia et joku hoitaa sitä lasta silloin kun vanhemmat ei pysty.

• Sairaus huoltajalla tai muulla tärkeällä aikuisella.
• Muut vastaavat syyt eli sellaiset tilanteet, joissa lapsen koti ei pysty tarjoamaan normaalia hoivaa.

Tämä onnistuu ilman erillistä päätöstä, jos se on vain tilapäistä. Lastensuojelulaki 37 §, toinen momentti, kohta 3.

Millä perusteella lapsi voidaan ottaa huostaan?

Lapsen huostaanotto perustuu siihen, että avohuollon tukitoimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi tai ne eivät ole lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia. Tällöin harkitaan, onko sijaishuolto kokonaisuutena arvioituna lapsen edun mukaista.

Muistan vielä sen syksyisen iltapäivän, pari vuotta sitten. Oltiin Vantaalla, Korson ostarin takana, kun näin sen perheen. Pieni tyttö, ehkä eskarilainen, istui siinä hiekkalaatikolla, tuijotti vain. Äiti huusi puhelimeen jotain, ääni kantautui. Se tyttö oli usein yksin. Mua särki sisällä. Näin sen usein, aina.

Pidin sitä pikkutyttöä silmällä, kai minun pitää myöntää se. Se painoi mieltä. Mietin, mitä sille voi. Avohuolto... se on just se mistä puhutaan. Ne yrittää, mutta joskus ei vaan riitä. Se näytti just siltä, että avun tarve oli valtava. Ja ei vaan tuntunut, että se apu tavoitti.

Yhtenä päivänä tytön isoäiti, kuka lie, tuli puhumaan mulle kaupassa. Sanoin, että olen nähnyt sen tytön ja perheen, että olen huolissani. En sanonut sitä suoraan mutta se oli selvää, että lapsen hyvinvointi oli vaakalaudalla. Se isoäiti nyökkäsi ja sen silmissä oli sellaista väsymystä ja luopumista. Hän sanoi, ettei tiedä mitä enää tekisi. Se oli niin surullista.

Myöhemmin kuulin, että siellä oli puhuttu paljon siitä, onko sijaishuolto parempi vaihtoehto. Se on aina iso päätös. Tuntuu ihan hirveältä ajatella, että lapsi joudutaan ottamaan pois kotoa. Mutta joskus se on ainoa tapa suojella. Pakko. Se on kova paikka kaikille, en epäile.

Tässä on niitä pointteja, mitä silloin mietin ja mitä ne sosiaalitäditkin joutuvat aina miettimään:

• Vanhempien kykenemättömyys: Esimerkiksi vakavat päihde- tai mielenterveysongelmat, jotka estävät huolenpidon. Tässä tapauksessa päihteet olivat vahvasti kuvioissa.
• Lapsen kehityksen vakava vaarantuminen: Jos lapsi on jatkuvasti vaarassa jäädä ilman riittävää hoitoa ja kasvatusta. Tytöllä oli usein likaiset vaatteet ja nälkä.
• Väkivalta tai kaltoinkohtelu: Selkeästi, jos lapsi kokee fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Onneksi tästä ei ollut suoria merkkejä.
• Avohuollon tukitoimien riittämättömyys: Sosiaalitoimi on jo yrittänyt auttaa perhettä monin tavoin, mutta tilanne ei ole parantunut. He olivat jo yrittäneet monia juttuja.

Se on niin kompleksinen vyyhti. Jokainen tapaus on erilainen. Toivon todella, että sille pikkutytölle on löytynyt turvallinen paikka. Se on se ainoa mitä voi toivoa, kun näkee sellaista. Se ei ole ikinä helppoa, ei kellekään. Ne päätökset painaa niitäkin ihmisiä, jotka niitä tekevät.

Kuka päättää lapsen asumisesta?

Yhteishuoltajat päättävät lapsen asumisesta yhdessä. Sopimus on ensisijainen. Riitatilanteessa päätöksen tekee tuomioistuin. Valta on jaettu, kunnes toisin määrätään.

Tuomioistuin ei ole kumileimasin. Se punnitsee. Aina. Lapsen etu on ainoa mittari. Erityinen syy voi siirtää päätösvallan yhdelle. Tämä on harvinaista.

Päätöksenteon hierarkia on selvä.

• Sopimus: Huoltajien keskinäinen sopimus. Vahvistetaan lastenvalvojalla. Siitä tulee toimeenpanokelpoinen asiakirja.
• Sovittelu: Jos sopua ei synny, perheasioiden sovittelu on väylä ennen oikeutta. Usein pakollinen.
• Tuomioistuin: Viimeinen instanssi. Päätös sitoo molempia.

Lapsen mielipide ei ole triviaali. Sitä kuullaan. Sen painoarvo kasvaa iän ja kypsyyden myötä. 12-vuotiasta kuullaan aina, ellei se ole vahingollista. Alle 12-vuotiastakin voidaan kuulla. Laki on tässä selkeä.

Keskeiset termit on syytä tuntea.

• Lähivanhempi: Se, jonka luona lapsen virallinen osoite on. Vaikuttaa tukiin, kuten asumistukeen ja elatustukeen.
• Etävanhempi: Tapaava vanhempi. Usein elatusvelvollinen.
• Vuoroasuminen: Lapsi asuu tasapuolisesti molempien luona. Virallisesti osoite voi olla vain yhdessä paikassa. Kelan elatustuen laskenta ottaa vuoroasumisen huomioon.