Miksi pitää olla toinen nimi?

Miksi ihmiselle annetaan toinen nimi?

No joo, miks niitä nimiä sit tungetaan toinenkin? Kuulostaa vähän siltä ku koittais pukea kahta takkia päälle – ei oo kauheen kätevää! Mutta tässä homman nimi, sananmukaisesti:

• Erottamaan: Yksinkertaisesti, ettei kaikki ois "se yks tyyppi". Kuvittele, jos joka toinen mies ois Jorma – soppa ois valmis!
• Perheenjäsenyys: Joskus toinen nimi kertoo, että "hei, mä kuulun tähän jengiin!". Vähän niinku tatuointi, mut vähemmän pysyvä.
• Kunnia: Joissain kulttuureissa toinen nimi voi olla jonkun sukulaisen tai edesmenneen sankarin nimi. Vähän niinku antais nimen periytyä.
• Uskonto: Voi olla, että toinen nimi liittyy uskonnollisiin perinteisiin. Ehkä suojeluspyhimys tai joku muu juttu.
• Muoti: Joskus vanhemmat haluaa vaan olla luovia! Vähän niinku sisustais lastenhuonetta – yritetään olla uniikkeja.

Ja sit on tietty ne tapaukset, ku vanhemmat ei osaa päättää! Vähän niinku valitsis jäätelöä – otetaan vähän suklaata ja vaniljaa, niin ei tarvi katua. Mutta hei, jos toinen nimi alkaa ahdistaa, niin aina voi vaihtaa! Vähän niinku vaihtais sukkia – ei sen vakavampaa.

Onko toista nimeä pakko olla?

Ei ole pakko olla toista nimeä.

• Lapselle on annettava vähintään yksi etunimi syntymän myötä.
• Etunimiä saa olla korkeintaan neljä. Eli, jos haluaa, voi olla useampikin kuin vain kaksi nimeä.
• Neljä nimeä on maksimi, ei mikään velvollisuus. Voi siis olla vaikka vaan yksi nimi.

Olen aina miettinyt, miksi joidenkin ihmisten nimet ovat niin pitkiä? Onko se joku sukupolvien ketju, jossa yritetään kunnioittaa kaikkia esi-isiä? Vai onko se vain yltiöpäistä nimeämisen iloa? Ehkäpä siinä on jotain syvempää, jotain, mikä liittyy identiteettiin ja juuriin. Tai sitten ei.

Pitääkö lapsella olla kaksi nimeä?

Kaksinimeäkö? Ei pakko, mutta hauskaa! Kuten kaksoset, kaksi nimeä antaa lisää vaihtoehtoja. Ajattele sitä; nimi kuin jokerikortti – valitse päivästä riippuen! Maanantaina Matti, tiistaina Mika, jotta työkaverit eivät ehdi kyllästyä.

• Etunimipakko: Kyllä, ainakin yksi etunimi pitää olla. Laki on kuin äiti – tiukka, mutta välittää!
• Nimi-ylimäärä: Neljä etunimeä on maksimimäärä. Eikö neljä olekin kuin äänimäärä rock-bändissä? Vauhdikasta!
• Aikataulu: Ilmoita nimet kolmen kuukauden sisällä. Älä jää jumiin byrokratiaan – hoida homma kuntoon ennen kuin vauva oppii kävelemään.

Huomioitavaa: Väestötietojärjestelmä on aina oikeassa. Se on kuin Google, mutta tiukempi. Sen tiedot eivät valehtele, toisin kuin jotkut ihmiset, joita tunnen. (Minulla on nimittäin yksi tuttava, joka väittää olevansa kotoisin Marsilta.)

Montako nimeä lapsella saa olla?

Yö on hiljainen. Ajatukset pyörivät päässä. Lapsen nimi… Niin paljon painoarvoa siinä pienessä sanassa.

Neljä nimeä. Säännöt tuntuvat jotenkin kylmiltä, kovailta. Neljä nimeä. Miksi neljä? Onko se liikaa? Liian vähän? Mietin omaa nimeäni. Se on yksi, ehkä liian yksinkertainen.

• Kaunis nimi.
• Yksi nimi tuntuu liian vähältä.
• Neljä on paljon.
• Onko se oikeasti tärkeää?

Tuntuu, kuin olisin valtavaa taakkaa kantamassa. Tämä nimi on osa tulevaisuutta, lapsen identiteettiä. Ei voi vain valita mitä tahansa. Pahennus… haitta… mitä ne oikeasti tarkoittavat? Kenen mielestä nimi on soveltumaton? Kuka päättää?

Olenko liian hermostunut?

Minulla on jo nimi valmiina. Sofia Emilia. Kaksi nimeä. Luulen, että se riittää. Liikaa pohtimista. Yritän vain nukkua. Ehkä huomenna asiat tuntuvat helpommista.

Huomenna. En voi odottaa huomista.

Se on niin iso asia. Sofia Emilia. Se on kaunis. Mutta pitäisikö minun valita lisää? Onko se oikeasti tärkeää? Mitä jos valitsen väärin?

Montako nimeä pitää olla?

No niin, nimien määrässä mennään kuin vanha mummo marjametsällä – vähintään yksi, enintään neljä! Ajatelkaa, neljä etunimeä! Se on kuin olisit koiranpentue, jokaisella pentulla oma nimi. Tai vaikkapa neliöjuuri neljästä – eli kaksi nimeä... no, joo, se oli nyt vähän huti, mutta pointti on, että 1-4 nimeä riittää.

• Yksi nimi on tylsää, kuten yksi suklaapala – jää nälkä.
• Kaksi nimeä on jo parempi, vähän kuin kahvitauko – virkistävä.
• Kolme nimeä on kuin kolmen ruokalajin menu – täyttävä!
• Neljä nimeä? No siinä mennään jo legendaarisiin mittasuhteisiin, kuin kerrostalossa asuminen.

Yhteenlaskettu nimi, eli nimi, johon on liitetty yhdysmerkki, lasketaan yhdeksi nimeksi. Ajatelkaa, Minna-Liisa, se on yksi, ei kahta nimeä. Mutta jos teillä on joku hullu sukulainen, jolla on vaikkapa Aappo-Jaakko-Kalle-Matti, no onnea teille. Käyköhän silloin se yhdysmerkki enää kaikille? Pitänee tutkia... ehkä.

Ps. Itselläni on kaksi etunimeä, ja olen pärjäillyt ihan hyvin. Joskus olen miettinyt, olisiko neljä etunimeä helpottanut elämää, kuten neljä pyörää autossa. Mutta toisaalta, se saattaisi sotkea asioita kuin äidin tekemät karjalanpiirakat – ihania, mutta ehkä vähän liikaa kaikkea hyvää.

Voiko lapsella olla 4 nimeä?

Joo, voihan sillä olla. Meidän tuttavilla oli lapselle neljä nimeä. Muistan sen olleen aika paljon, mutta ehkä vähän hauskaa samaan aikaan. He ilmoittivat nimen Digi- ja väestötietovirastolle, ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Oliko se 2018 vai 2019? En muista tarkkaan vuotta, mutta muistan sen hyvin. Lapsen nimi oli siis neljäosaisena, varsin ainutlaatuinen.

• Etunimet: Aino, Liisa, Kaisa, Elina.
• En muista heidän sukunimeä. Mutta se ei nyt ole tärkeintä.

Ajattelin ensin, että neljä nimeä on liikaa, hieman outoa. Mutta sitten totuin siihen ajatukseen. Ehkä heillä oli jokin erityinen syy siihen, en tiedä. Ehkä ne nimet olivat sukuperäisiä, perheenjäsenien nimiä? Tai sitten heillä oli jokin romanttinen syy, halusivat yhdistää kaikki tärkeät naisten nimet perheen historiasta?

Mutta lain mukaan neljä nimeä on siis sallittua. Ei siinä ole mitään laitonta. Asiasta on tietoa Digi- ja väestötietoviraston sivuilla, ainakin minun mielestäni oli. Tarkista itse kuitenkin jos haluat varmistaa. Se oli aika hämmentävää silloin kuulin siitä ensimmäisen kerran. Oliko se todella sallittua? Mutta onhan se sallittua, näköjään. Ennen muutakin mietin asiaa. Ehkä minä itse en haluaisi lapsille niin montaa nimeä. Yksi tai kaksi on mielestäni riittävästi. Mutta toisten jutut ovat heidän juttujaan, enkä minä tässä asiassa voi sanoa sanaakaan.

Montako nimeä henkilöllä tulee lain mukaan vähintään olla?

Okei, yritetään...

Se nimihomma, siis etunimiä ja sukunimi, on ihan selkee. Muistan, ku joskus 2010-luvun alussa mietittiin kaverin kanssa sen lapselle nimee. Siis et pitää olla vähintään yks etunimi, mut saa olla max neljä. Ja sukunimi tietenkin. Meinasin ehdottaa sille etunimeks jotain ihan kreisii, mut onneks en tehny sitä.

• Etunimi: 1-4 kpl
• Sukunimi: 1 kpl (pakollinen)

Siis se yks etunimikin riittää ihan hyvin. Oon ite miettiny joskus, et oispa siistii vaihtaa mun toinen nimi johonkin ihan muuhun. Ehkä joku "Räyhä-Repo" ois aika kova. Vaikka en mä mikään räyhä ole. Tai no, ehkä vähän joskus.

Miten sukunimi määräytyy lain mukaan?

Aika pysähtyy, kellon tikitys hiljenee ... hidas, hitaampi, kuin sydämen syke unen rajamailla. Sukunimi, se pieni sana, kantaa mukanaan sukupolvien painoa, tarinaa. Lapsen syntymä, ihmeellinen hetki, uuden alku, pienet sormet, pieni nenä ...

Lapsen sukunimi ... se solmu, joka sitoo sukupolvea toiseen. Yhteinen nimi, kuten kahden sielun yhdistyminen, yksi suku, yksi polku. Mutta jos polut eroavat? Jos nimiä on kaksi, erilaiset juuret? Valinta, vaikea valinta. Vanhempien päätös, merkityksellinen hetki, lapsen identiteetti muotoutumassa.

• Yhteinen sukunimi: helppous, selkeys, perheen yhtenäisyys.
• Eri sukunimet: valinta, tasapainoilua, kahden suvun yhdistäminen. Vanhemmat päättävät.
• Vanhemman nimi valitaan: Jompikumpi vanhempi ilmoittaa lapsen sukunimen, ja sen pitää olla vanhemman oma sukunimi.

Aika virtaa, muistoja kerääntyy, kuin lehtiä syksyisessä tuulessa. Tämä pieni sana, sukunimi, se kantaa mukanaan tulevaisuuden odotuksia, toiveita. Se on perintö, sidos, juuri. Minun sukunimeni on [oma sukunimi], se on osa minua. Se on tarina, joka jatkuu. Sekä minun että tulevien sukupolvien tarina. Se on historiaa, se on identiteettiä, se on jatkuvuutta. Ja se on valinta. Äidin ja isän valinta. Se on aina ollut ainutlaatuinen, minun oma. Tämä valinta jää elämään, lapselle, lapsenlapsille... aika virtaa, mutta nimi jää.