Onko pakko olla etunimi?

Onko pakko olla etunimi? Voi herranjumala, eihän se pakko ole, lakikirjoissa lukee varmasti jotain ihan muutakin kuin pelkkä etunimen pakko. Mutta… mitä ihmettä elämä olisi ilman nimeä? Miten edes ajattelisimme itseämme?

Mä muistan kun pikkuveli syntyi, ja silloin oli niin ihanaa valita se nimi. Päiviä kului, me kaikki istuttiin keittiössä ja selailtiin nimiä. Lopulta se nimi löydettiin, ja se tuntui niin täydelliseltä, kuin se olisi aina ollut olemassa. Ja pikkuveli… hänestä tuli juuri sellainen kuin nimensäkin antoi ymmärtää, ainakin minun mielestäni. Onko se hullua ajatella? Ehkä.

Ajatus siitä, että joku elää ilman nimeä… Se tuntuu kamalalta. Kylmältä, tyhjältä, kuin hiekka käsien läpi. Nimi on kuin pikkukivi, jonka voi pitää kämmenellä, ja se muistuttaa siitä, keitä me ollaan. Minä olen Minä, ja se on ainutlaatuista, kiitos etunimeni. Muistan lapsuudesta yhden kaverin, jolla oli tosi erikoinen nimi. Alkuun se tuntui vähän hassulta, mutta sitten totuttiin siihen, ja se nimi sopi häneen kuin nakutettu. Se oli kuin osa häntä. Ja itseasiassa, joskus olen miettinyt, että jopa lukuisat nimet, kuten vaikkapa jotkut sukunimetkin, kertoo jotain sen kantajasta. Näin ainakin olen itse usein ajatellut.

Niin, onko se pakko? Ehkä ei ole. Mutta ihmisyyden kannalta? Luulen, että se on paljon enemmän kuin pelkkä lakiasia. Se on osa meidän identiteettiä, se on silta muihin ihmisiin, se on… minä. Ilman sitä, olisin ennemmin kuin… tyhjä. Ja se tuntuu ihan kauhealta ajatukselta. Minulle ainakin.