Miksi kalat kuolevat keväällä?

Miksi kalat kuolevat keväällä? Syynä talvinen happikato

Kysymys siitä, miksi kalat kuolevat keväällä, liittyy läheisesti vesistöjen muuttuviin talviolosuhteisiin. Jääpeitteen alla kehittyvät ympäristömuutokset voivat vaarantaa vesieliöiden eloonjäännin. Tämän luonnonilmiön taustojen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan vesistöjen tilaa ja ekologisia tasapainotekijöitä. Selvitä ilmiön biologiset syyt ja vaikutukset kalakantoihin.

Miksi rantaan ajautuu kuolleita kaloja jäiden lähdön jälkeen?

Keväiset kalakuolemat rannoilla voivat liittyvän moniin eri tekijöihin, eikä ilmiölle ole aina yhtä ainoaa selitystä. Kun jäät sulavat ja aurinko alkaa lämmittää vesistöjä, talven aikana tapahtuneet muutokset paljastuvat silmillemme. Useimmiten taustalla on pitkän talven aikana kehittynyt happikato järvessä talvella, joka ajaa kalat ahon laitaan jääkannen alla. Kyseessä on luonnollinen, joskin dramaattisen näköinen kiertokulun vaihe, joka koskettaa erityisesti maamme matalia ja rehevöityneitä pienvesiä.

Muistan elävästi, kun muutama vuosi sitten astelin keväisellä mökkirannalla pienen vähävetisen lammen rantaan. Jään alta paljastui kymmeniä kuolleita ahvenia ja haukia. Haju oli melko pistävä. Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti hätä vesistön myrkyttymisestä. Todellisuus oli kuitenkin toinen - lampi oli vain tukehtunut hapenpuutteeseen pitkän lumisen talven aikana.

Happikato järvessä talvella ja sen mekanismi

Talvinen hapenpuute on yleisin syy siihen, miksi kalat kuolevat keväällä. Kun jääkansi sulkee järven pinnan loppusyksystä, uutta happea ei pääse sitoutumaan ilmakehästä veteen. Samalla paksu lumikerros jään päällä estää tehokkaasti valon pääsyn veteen, mikä pysäyttää kasvien ja levien hapentuotannon eli fotosynteesin. Vesistön pohjalla tapahtuva orgaanisen aineksen, kuten kuolleiden kasvien, jatkuva hajotustoiminta sen sijaan kuluttaa happea läpi talven.

Kalan kyky sietää alhaisia happipitoisuuksia riippuu voimakkaasti sen lajista. Kun veden happipitoisuus laskee tasolle 1-1,5 milligrammaa litrassa, kalat alkavat vaistomaisesti hakeutua virtapaikkoihin, purojen suille tai aivan jääkannen alle etsimään pelastusta. Jos tilanne jatkuu ja pitoisuus putoaa kriittiselle tasolle 0,5-1,0 milligrammaan litrassa, laajamittaiset kalakuolemat keväällä alkavat väistämättä. Kalat yksinkertaisesti tukehtuvat hitaasti pimeydessä.

Rehevöitymisen vaikutus kaloihin ja talven pituuteen

Mitä rehevämpi ja ravinteikkaampi järvi on, sitä suurempi on talvisen happikadon riski. Rehevissä vesissä hajotettavaa kasvimassaa on moninkertaisesti enemmän, mikä kiihdyttää hapen kulumista kriittisinä kuukausina. Vaikka ilmastonmuutoksen myötä talvet ja jääpeitteiset ajat ovat keskimäärin lyhentyneet, tutkimukset osoittavat, että pienten järvien happitilanne ei ole tästä huolimatta parantunut. Suuremmat, yli 10 neliökilometrin järvet sen sijaan hyötyvät lyhyemmistä talvista enemmän, sillä niiden vesimassa on riittävän suuri varastoimaan happea.

Muut mahdolliset tekijät keväisten kuolemien taustalla

Vaikka hapenpuute on pääepäilty, keväiset kalakuolemat voivat johtua myös muista äkillisistä ympäristömuutoksista. Sulamisvesien mukana järviin virtaa usein happamia yhdisteitä, etenkin alueilla, joilla happamat sulfaattimaat ovat yleisiä. Rankka kevättulva voi laskea alapuolisen vesistön pH-arvon hetkellisesti jopa lähemmäs kriittisiä lukemia, mikä on kaloille tappava shokki. Myös erilaiset saastepiikit tai loistautien puhkeaminen heräävässä vedessä voivat korjata satoaan.

But tässäpä on eräs mielenkiintoinen seikka, jota monet eivät tule ajatelleeksi. Kaikki keväisin rantaan ajautuvat kalat eivät ole kuolleet juuri nyt. Monissa tapauksissa kalat ovat menehtyneet jo keskitalvella tammi-helmikuun pimeinä viikkoina. Kylmä vesi toimii kuin luonnon oma jääkaappi, joka säilöö kuolleita kaloja jäiden lähdön jälkeen lähes muuttumattomina kuukausia. Vasta kun jäät lähtevät ja kevättuulet alkavat pyörittää vesimassoja, nämä talven uhrit nousevat pohjasta pintaan ja ajautuvat tuulen mukana rannoille.

Joten kun näet rannan täynnä kuolleita kiiskiä tai särkiä, et välttämättä todista käynnissä olevaa ympäristökatastrofia. Katsot vain talven jättämiä jälkiä. Mutta miten eri kalalajit oikeastaan pärjäävät tässä selviytymistaistelussa?

Kalalajien herkkyys hapenpuutteelle

Eri kalalajeilla on hyvin erilaiset fysiologiset valmiudet selviytyä matalan happipitoisuuden olosuhteissa. Jotkut vaativat kirkasta ja virtaavaa vettä, kun taas toiset voivat sinnitellä lähes hapettomassa mudassa.

Lohikalat ja Kuha

• Korkea syvissäkin järvissä, jos alusvesi pääsee happikatoon.

• Erittäin suuri. Vaativat viileää ja runsashappista vettä menestyäkseen.

• Heikko. Nämä lajit kärsivät ja kuolevat ensimmäisinä happitason laskiessa.

Ahven ja Hauki

• Tyypillisiä löydöksiä pienten pienvesien rannoilta keväisin.

• Kohtalainen. Selviytyvät yleensä perusolosuhteissa suhteellisen vähiin merkein.

• Keskinkertainen. Sinnittelevät pitkään, mutta matalissa lammissa kuolleisuus voi olla rajua.

Ruutana ja Suutari ⭐

• Erittäin matala. Selviävät lampien happikadoista, joissa muut lajit pyyhkiytyvät pois.

• Erittäin vähäinen. Pystyvät hyödyntämään anaerobista aineenvaihduntaa.

• Uskomaton. Voivat selviytyä kuukausia lähes täysin hapettomassa vedessä tai mudassa.

Kirkkolammen mysteeri: Paikallisen kalakannan herätys

Heikki, eläkkeellä oleva biologian opettaja Rovaniemeltä, huomasi toukokuussa Kirkkolammen sulapaikoilla satoja kuolleita kaloja. Lähistön asukkaat olivat paniikissa ja epäilivät heti laitonta kemikaalipäästöä ja vaativat viranomaisilta järeitä toimia.

Ensimmäinen reaktio oli viedä vettä purkissa laboratorioon omalla kustannuksella. Tulokset olivat kuitenkin hämmentäviä, sillä mitään poikkeavia myrkkyjä tai raskasmetalleja ei löytynyt, mikä vain lisäsi paikallisten turhautumista ja epätietoisuutta.

Heikki tajusi ottaa huomioon talven poikkeuksellisen paksun lumipeitteen. Hän alkoi tutkia lammen syvyyskäyriä ja ymmärsi, että matalan lammen vesitilavuus oli yksinkertaisesti liian pieni hajotustoiminnan vaatimalle happimäärälle pimeinä kuukausina.

Lopputuloksena paljastui täysin luonnollinen, talvinen happikato. Kalakuolemien syyksi varmistui hapenpuute, ja Heikki järjesti kylätalolla tiedotustilaisuuden, joka rauhoitti asukkaat ja käynnisti keskustelun lammen mahdollisesta ilmastuksesta tulevina talvina.