Pitääkö isännöitsijälle ilmoittaa kuolemasta?

Isännöitsijälle ilmoittaa kuolemasta? Kuulostaa kylmältä, viralliselta. Mutta niin se kai on. Meidän piti. Isän kuoleman jälkeen – voi, se oli niin kamalaa aikaa – kaikki oli sumua. Poliisi onneksi hoiti ne viralliset ilmoitukset, mutta sitten iski: mitä kaikille käytännön asioille tehdään? Vuokranantajalle piti ilmoittaa, totta kai, ja isännöitsijälle. Mieleen hiipi ajatus, että pitäisi ilmoittaa isännöitsijälle, että isä on kuollut. Kuulostaa jotenkin… väärältä. Niin lopulliselta. Muistan, miten se tuntui, kun soitin. Ääni vapisi. Isännöitsijä oli kyllä tosi ymmärtäväinen, ihanasti. Mutta silti… se oli yksi niistä hetkistä, jotka todella iskostuivat mieleen. Niin kuin postin ohjaaminen uuteen osoitteeseen. Siinä se nyt on, mustaa valkoisella: isä ei enää asu täällä. Eikä tule enää ikinä asumaan. Se tuntui… tiedättekö… kuin olisi vetänyt maton jalkojen alta. Kaikki ne pienet arkiset asiat, ne vasta tekevätkin surusta niin todellista. Että ei enää tarvitse hakea postia, ei enää tarvitse maksaa vuokraa… Kukapa olisi uskonut, että tällaiset asiat olisivat niin raskaita? Joku joskus sanoi, että suru on rakkauden hinta. Niin kai se on. Mutta on se silti rankkaa maksaa.