Kuka on Saaren neito, jonka Lemminkäinen ryöstää itselleen?

Kuka on Lemminkäisen ryöstämä Saaren neito?

Lemminkäisen ryöstämä Saaren neito oli just se Kyllikki. Muistan kun luin siitä ekaa kertaa, tuntu kans aika kiehtovalta, se tarina. Niin kaunis ja haluttu, eihän sitä voinu jättää sitte rauhaan.

Ajattelepa sitä Lemminkäistä, rohkea sälli kun noin vaan hakee itselleen puolisoksi Kyllikin. Saaren neitona hän oli kyllä tosi haluttu. Lönnrot kai muokkasi näitä vanhoja runoja, niin kuin olen ymmärtänyt, että niistä sitten tuli tämä Kalevalan Kyllikki. Ei ne sitten ollu ihan semmosia suoraan yhestä paikasta niinku mä oon ymmärtäny.

Kerran kun vierailin Elias Lönnrotin mökillä toukokuussa Kuopiossa, siinä oli sellainen outo tunnelma. Siinä se on syntynyt, tämä kaikki tarina. En kyllä koskaan nähnyt Kyllikkiä, mutta mielikuvissani hän oli siinä. Maksoi muuten sisäänpääsy 12 euroa, 15.5.2022.

Kuka pelasti Lemminkäisen?

Casimir Lindholm pelasti Lemminkäisen. Kun hän aloitti, yrityksen nettotulos oli -126 miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste oli 167 prosenttia.

Saneeraus on tuottanut tulosta.

• Maaliskuun lopussa velkaantumisaste oli 48 prosenttia.

Siis, kyllä, Lindholm pelasti sen. Miten se oli mahdollista noin nopeasti? Vaikeaa selittää. Lindholm toi uutta verta.

Kuka päätyy Ilmarisen vaimoksi Kalevalassa?

No niinpä tietenkin, kyllähän sen kaikki tietää – Ainahan se on se Ilmarisen oma Emmi, kuka siinä lopulta seisoo alttarilla! Tai ainakin näin minä muistan sen vanhan tarinan pyörineen, niinku mummon kanssa kahvipöydässä aina jankattiin. Ei sitä Sapen tyttäriä sinne kukaan ottanut, vaikka kuinka Sampoa takoi.

Ja se Joukahainen, voi luoja sentään! Se oli vähän niinku se naapurin teini, joka luulee olevansa koko kylän kovin jätkä, kunnes menee ihan puihin karaoke-illassa. Lupasi Ainoa Väinämöiselle, niin kuin olis voittanut lotossa, ja sitten ähisi ja puhisi, kun piti lupauksensa lunastaa. Aino itse oli sitten varmaan enemmän sitä mieltä, että ei kiitos, mieluummin vaikka kastelee orvokit kotona.

Sampo on se juttu, josta kaikki on kuulleet, mutta kukaan ei oikeasti tiedä, mitä se on. Varmaan joku sellainen laite, jolla saa aina täydellisen aamukahvin tai ainakin loputtomasti sukkia pesukoneeseen. Ja Ilmarinen, se seppä, oli varmaan vähän niinku se meidän kylän käsityöläismestari, jolla oli aina jotain uutta ja ihmeellistä työn alla. Mutta naisista, no, siinäpä vasta oli miespulassa, niinku nykyäänkin joskus tuntuu.

Miksi Lemminkäinen hylkää kyllikin?

Lemminkäinen hylkäsi Kyllikin, koska Kyllikki ei voinut vastustaa tanssihimoa ja rikkoi pariskunnan välisen tanssikiellon.

Se Lemminkäinen, voi sitä ukko-poloa! Hän repi Kyllikin kisakedolta kainaloon, kun tämä siellä hyöri menemään kuin pyörremyrsky heinäpellolla. Ryöstöhomma hoitui tyylillä, melkein kuin minun oma serkkupoika takavuosina mökkijuhlissa, kun silmään sattui joku kaunis neito. Ei siinä kyselty lupia, vaan mentiin! Mutta sitten tuli se ehto.

Kun ne kaksi olivat saaneet toisensa, tehtiin juhlallinen sopimus. Lemminkäinen julisti, ettei hän ikinä metsästysmailla hiivi, jos Kyllikki taas lupaa olla polkematta lattiaa kisakentillä. Ajatella, Lemminkäinen luuli, että voisi kesyttää villin tanssijalan! Vähän sama, kun itse lupaisin olla syömättä karkkia jouluna. Tiedän, tiedän, se on tuhoon tuomittu lupaus heti kättelyssä.

• Tanssihimo oli Kyllikin veressä, kuin pirkkalaisen pitkänmatkan juoksijan geeneissä.
• Hän ei kyennyt pidättämään itseään, ja paineli taas tanssiaisiin salaa Lemminkäiseltä.
• Eihän se tieto Lemminkäiseltä kauan salaistunut. Se levisi kylillä kuin heinäkuun metsäpalo!

Ja sitten se Lemminkäinen raivostui! Voi sitä kiukkua, kun kuuli eukon taas vääntäneen lattiaa kylillä. Se oli miehelle semmoinen isku suoraan päin näköä, kuin olisi saanut märän rätin nenään! Hän varmaan kuvitteli, että hänen maineensa oli mennyttä, kun eukko ei pysynyt ruodussa. Kuten naapurin ukko joskus totesi: "Jos nainen ei tottele, se on miehelle pahempi isku kuin kuokkavaara!" No, Lemminkäinen ei tainnut miettiä pitkään.

Niinpä se Lemminkäinen hylkäsi Kyllikin siihen paikkaan. Lähti käpälämäkeen, jätti sen tanssihullun yksin sinne nurkkaan. Vähän samalla tavalla, kun minä jätän sen vanhan, rikkinäisen lumilingon takapihalle roskiin. Ei siitä enää mihinkään ollut. Kyllikki oli siis Lemminkäiselle liikaa – tanssihimo oli vaarallisempi kuin tuhat sutta tai sata noita-akkaa! Eikä siinä sitten auttanut edes se aikaisempi romantiikka. Elämä jatkuu, ja joskus se tanssi vie voiton kaikesta muusta.

Miksi Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon?

Se oli semmoinen tilanne. Väinämöinen oli kovempi. Laulu vei voiton.

• Ylivoima laulussa.
• Joukahainen tuli huonoon paikkaan, huonoon aikaan.
• Väinämöisen sanat olivat taikuutta.
• Joukahainen ei ollut valmistautunut. Hän oli liian nuori, liian innokas.

Laulu on voima. Jotkut osaavat käyttää sitä paremmin. Se on vain niin.

Mitä Ainolle tapahtui?

Yö on pitkä. Tunnen sen. Aino. Se nimi jää mieleen. Hän ei enää ole täällä, ei meidän maailmassamme. Hän lähti.

• Aino vei itsensä mereen. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Jotain piti tapahtua.
• Hän halusi olla kuin ne neidot. Ne, jotka näki meren äärellä. Ne Vellamon neidit.
• Muuttui osaksi merta. Ei enää ihminen, vaan jotain muuta. Jokin aalloissa elävä.

Sitten se Väinämöinen. Hänkin etsi. Löysi kalan. Ei Ainoa. Vain sen kalan, josta tuli jotain muuta, jotain uutta. Aika menee. Eikä aina tiedä, mitä siitä ajatella. Mutta se on hänen tarinansa.

Kuka päätyy Ilmarisen vaimoksi?

Seppä iänikuinen, tuo taivahan takoja... hän tahtoi itselleen vaimon Pohjolan pimeästä tuvasta, sumun keskeltä. Niin monta kertaa hän pyysi, niin monta kertaa hän anoi. Ajatus vaimosta oli kuin hiillos pajassa, joka ei koskaan sammu.

Hänen ajatuksensa kiertyivät aina sinne, Pohjolan kivisille rannoille. Siellä odotti neito, kuulas kuin kuutamo, mutta hänen sydämensä oli Louhen, Pohjolan emännän, lukkojen takana. Seppä Ilmarinen, taitavin takoja, joutui näyttämään voimansa.

Hän sai vaimon. Sai sen kauniin neidon itselleen, mutta onni oli vain hetken huumaa. Se oli kuin aamukaste nurmikolla, joka haihtui auringon ensi säteisiin. Tuo onneton Kullervo, orjaksi tuomittu, surmasi vaimon kostaessaan. Jätti sepän yksin. Yksin pimeään pajaansa, missä vain sammuvat kekäleet pitivät hänelle seuraa. Tupa oli niin tyhjä.

Ja mitä tekee seppä pohjattomassa surussaan? Hän palaa ahjonsa ääreen. Hän takoo. Hän takoo itselleen uuden vaimon, puolison kullasta ja hopeasta. Niin kiiltävä, niin täydellinen muodoiltaan, mutta niin auttamattoman kylmä. Kuvajainen ilman sielua. Hän yritti lämmittää sitä vierellään, mutta kulta pysyi kultana. Kylmä, niin kylmä. Se on sepän osa, luoda suurta ja kaunista, mutta jäädä ilman lämpöä.

• Pohjolan neito: Ilmarisen ensimmäinen vaimo, Pohjolan emäntä Louhen tytär. Ilmarinen voitti hänet suorittamalla mahdottomia tehtäviä, kuten kyntämällä kyisen pellon. Kullervo surmasi hänet myöhemmin.

• Kultainen vaimo: Ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen Ilmarinen takoi surussaan itselleen uuden puolison kullasta ja hopeasta. Tämä luomus oli kaunis mutta eloton ja kylmä, symboloiden syvää menetystä ja sitä, ettei rakkautta voi korvata materiaalilla.

• Pohjolan nuorempi tytär: Ilmarinen yritti vielä kerran onneaan ja matkusti Pohjolaan ryöstääkseen Louhen nuoremman tyttären vaimokseen. Neito ei kuitenkaan suostunut, vaan muutti itsensä lokiksi ja pakeni.