Kuka korvaa koulussa rikkoutuneet silmälasit?

7 kuukautta sitten 84 katselukertaa

Koulupäivän aikana rikkoutuneet silmälasit korvaa se oppilas, joka aiheuttaa vahingon toiselle oppilaalle. Mikäli useampi oppilas on vahingosta tuottamuksellisesti vastuussa, he ovat yhteisvastuullisia korvausvelvollisia.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Kuka on vastuussa koulussa rikkoutuneista silmälaseista?

Mä oon kyllä aivan varma, että jos mun lapsella meni silmälasit rikki koulussa, niin se on vähän niin ja näin kuka sen maksaa. Ihan viimeksi keväällä 2023 mun pojan lasit särky koulun pihalla, kun toinen lapsi juoksi päin ja ne meni kumoon. Sattumalta se toinen lapsi oli kyllä vähän isompi ja hölmömmin käyttäytyvä.

Vaikka oppilas aiheuttaisikin vahinkoa, niin eihän sitä voi aina ihan suoraan siltä pieneltä vaatia, että hän sen korvaa. Varsinkaan jos ne lasit on vaikka satasen arvoiset ja lapsi on vasta kuusivuotias. Siinä menee vaan itku ja hammasten kiristys, jos sitä yrittää.

On se kuitenkin ihan selvä juttu, että jos joku tahallaan tai ihan huolimattomuuttaan rikkoo toisen tavaroita, niin kyllä se sitten pitäis hoitaa kuntoon. Mulla on kokemusta siitä, kun koulusta tuli joskus muinoin ilmoitus, että "joku" oli rikkonut mun kirjan ja käskettiin sitten siitä itsekin miettiä. Ei kiva.

Mutta siis jos se toinen lapsi rikkoo ne lasit, niin kyllä kai se sitten niin menee, että hänen vanhempansa tai huoltajansa ne korvaa. Varmaan vakuutuskin voi tulla jossain vaiheessa mukaan kuvioon, jos sellainen on. Sehän se on se pahin juttu, kun lapsi tarvitsee laseja ja ne menee rikki niin vaivatta. Tuntuu se pahalta ihan omasta puolesta.

Mitä tapaturma tarkoittaa?

Tapaturma on ulkoisesta syystä johtuva äkillinen, odottamaton tapahtuma. Se aiheuttaa vamman tai sairauden.

Elämä kolhii. Usein ilman varoitusta. Kävely kadulla, ja sitten oletkin jo maassa. Se on tapaturma. Ei kenenkään vika. Tai kenenkään.

Esimerkkejä ulkoisista tekijöistä:

Liukastuminen. Jään petollisuus. Askel virheeseen.
Kompastuminen. Kuoppa, jota et nähnyt. Maailma ei ole täydellinen.
Putoava esine. Painovoima, aina.
Terävä osuma. Kädet liikkuvat, joskus liian lähelle.

Työtapaturma on oma lajinsa. Kaikki yllättävä työtehtävissä. Se maksaa.

Vamma tai sairaus. Siinä se. Keho muistaa. Mieli ehkä unohtaa, mutta jäännökset jäävät. Lopulta, kaikki jättää jäljen. Sitä kai kutsumme kokemukseksi.

Mikä on sopiva koulumatka?

No niin, katsotaanpa tätä koulumatkajuttua. Jos sä haluat valtion taskusta killinkiä koulumatkatukeen, sun pitää polkea tai pyöräillä tai vaikka mummon auton kyydissä kökkiä sitä reittiä sen verran että matkaa kertyy vähintään sen seitsemän kilometriä, ja niin suorana kuin se vaan traktorilla ajava mummosi sinne oppilaitoksen pihaan osaa navigoida. Se on siis se lyhin tie, ei mikään mutkien kautta kiertely metsäpolkua pitkin, vaikka siellä oravat kuinka heiluisivat.

Jos se suora tie, se asfaltin ja murtsikan sekoitus, on alle sen seitsemän kilsaa, niin sitten se tuki jää haaveeksi, vaikka sä joutuisitkin istumaan siellä bussin takaosassa kuin eilinen perunalaatikko kaksikymmentä kilometriä. Kyllä se on vähän niin kuin lottovoitto, joskus osuu ja joskus ei, vaikka sä olisit kuinka hyvä ongella.

Lyhin autoreitti: Se on se, mitä navigaattori sielusi syvyyksissä laskee. Ei pidempi, ei lyhyempi. Täsmälleen se.
7 kilometrin raja: Sen rikkoutuminen on avain helppoihin etuuksiin. Jos se on 6,9 km, valitettavasti ei. Jos 7,01 km, hurraa!
Bussin matka vs. autokyyti: Nämä eivät ole samat litrat samassa mittarissa. Vaikka bussi kiertäisi kuin päätön kana, se ei takaa tukea, jos oma polkusi on oikotie.

Eli kyllä, se kilometrimäärä ratkaisee, ei se matkantekotapa tai se, kuinka monta kertaa joudut vaihtamaan bussia ja kuinka kauan joudut seisomaan kylmässä odotellessa. Vähän niinkuin pitsanpaistossa, jos taikina on liian ohut, ei siitä tule kunnon pohjaa, vaikka täytteitä olisi kuinka paljon.