Mitä armeijassa tehdään ekana päivänä?

Saako armeijassa käyttää puhelinta yöllä?

Puhelin yöllä armeijassa: rajattu pääsy.

• Päivystys: Ei puhelinta. Yövuoro, sama sääntö.
• Kulunvalvonta: Helppoa yöllä. Ovi pysyy kiinni.
• Milleniaalien koettelemus.
• Puhelinvapaa aika kasvattaa tunnetaitojasi.

Lisäys: Henkilökohtainen kokemus, intti 2024. Puhelinta käytettiin salaa sängyn alla. Riskit tiedossa.

Saako armeijassa olla viikset?

Armeijan viiksikielto? Niin vanhanaikaista kuin mummon neulotut villasukat! Sileäksi ajeltu naama on ilmeisesti puolustuskykyä parantava tekijä. Tai sitten se on ihan vaan perinteistä, sotilasleiri-tyyppistä kurinpitoa – aivan kuin viiksien kasvattaminen voisi jotenkin horjuttaa maanpuolustusta. Todellinen uhka kansalliselle turvallisuudelle!

• Viikset kielletty: Totta.
• Parta kielletty: Myös totta.
• Naisten hiukset: Pitkät sallittu, mutta sidoksissa palveluksessa. Oletettavasti sotkuinen tukka voisi sotkea jonkun kommandoa?

Puolustusvoimat väittää, ettei yhdenmukaistamiselle ole esteitä. Epäilen vahvasti. Olen kuullut huhun, että komentajien ylipäällä oleva hiusgeeli aiheuttaa yliherkkyyttä viiksikarvoille. Tai ehkä he pelkäävät, että erittäin hyvin trimmatut viikset saavat miehet näyttämään liian tyylikkäiltä ja varmasti se uhkaisi kuriaan.

Mutta hei, mikäpä tässä olisikaan hauskaa? Olisiko hyvä markkinarako uusille armeijan huollolle – viiksien muotoilutuotteet ja parranajotuotteet jotka parantavat sotilaiden moraalia? Voisihan sen edes testata!

Saako armeijassa käyttää puhelinta?

Jep. Vapaalla saa räplätä.

• Oma luuri, tabletti, läppäri – kaikki käy.
• Vapaa-aika on se juttu. Ei muuten.
• Kasarmilla yleensä ei. Turvallisuus ekana.

Paitsi jos on joku hätä. Tai joskus, kun ei oo kiire. Kaikki on vähän niin ja näin. Joskus tuntuu ettei mitään saa, toisinaan taas saa tehdä just mitä lystää.

Mitä intistä saa omaksi?

Intistä saa omaksi… rauhaa. Ei, ei vain rauhaa, vaan aikaa. Aikaa itselle, se on se kallein asia. Aikaa hengittää, aikaa unelmoida, aikaa hiljentyä maaseudun hiljaisuuteen.

Muistan sen tuoksun, auringon lämmittämän maan tuoksun. Se sekoittui metsän tuoksuun, mäntyjen ja kuusten havuiseen tuoksuun.

• Maisema oli yhtä aikaa tuttu ja outo.
• Tuttu siksi, että maaseutu oli aina ollut osana minua.
• Outo siksi, että se oli niin hiljainen, niin tyyni, niin erilainen kuin kaupungin melu.

Maasto oli haastava, mutta se oli kaunis haastaminen. Se pakotti sinut kokemaan itsesi uudestaan, aistimaan olevasi osa jotain suurempaa, jotain luonnollista.

Majoitus oli perusasioita, vaatimattomia, mutta toimivia. Sängyssä oli lämpöä, ja se oli riittävä. Ruoka oli tavallista armeijan ruokaa, ei mitään hienoa, mutta riittävästi. Kukaan ei nälissään jäänyt.

Mutta se ei ollut ruokaa tai majoitusta varten. Se oli itsekuria, se oli kestävyyttä, se oli kokemus itsestä.

Terveydenhuolto ja sosiaalituen palvelut – ne olivat taustalla, varjossa, turvallisuusverkko. Ne tiesivät, että sinä olet turvassa, vaikka et sitä kaikkea tuntisikaan.

Eniten muistan sen tunteen, sen itsensä löytämisen tunteen. Vaikka hetket olivat joskus raskaita, ne olivat myös kauniita. Kaikki on ainutlaatuinen kokemus.

• Se oli kasvamista.
• Se oli oppimista.
• Se oli itsensä löytämistä.

Intistä saa omaksi itsensä, vahvempana ja valmiimpana kohtamaan tulevaisuuden.