Miten suomalainen kirjoitetaan?

Oikeinkirjoitus: Miten kirjoitetaan sana suomalainen oikein?

Muistan kyllä sen tunteen, kun piti kirjotella jotain ja mietti ihan oikeesti, että miten se nyt olikaan. Se sana "suomalainen", se on just sellainen, minkä mä aina kirjotinki joskus vähän niin ja näin, tiedätkö. Mutta sitte joskus yläasteella tai siinä ihan just sen jälkeen, niin tajusin sen jutun.

Se on just se sääntö, että yleisnimet menee pienellä. Siis ihan sama onko se joku päivä vaikka maanantai tai sitte kuukausi kesäkuu. Ja samalla lailla ne juhlapäivätkin, kuten joulu tai pääsiäinen. Ei niitä kirjoteta isolla, se on niin selvä juttu nyt.

Mutta se oli se kansallisuusjuttu, mikä mulle jotenkin jäi mieleen. Eli "suomalainen" tosiaan ihan pienellä. Samoin jos joku on vaikka jyväskyläläinen tai pohjoisamerikkalainen. Se on vaan niin loogista, kun sen hoksaa. Ei tarvi arvailla enää.

Onko suomenkielentaito yhdyssana?

Kyllä, suomenkielentaito on yhdyssana.

Säännöthän on ihan selkeät:

• Kielten nimistä johdetut sanat ovat aina yhdyssanoja. Esimerkiksi "suomenkielinen", "ruotsinkielinen", "japaninkielinen". Kaikki nämä on kirjoitettu yhteen.
• Myös silloin kun kielten nimiin liitetään jokin paikanmäärite, niistä tulee yhdyssanoja. Esimerkiksi "ruotsinsuomi" tai "sveitsinsaksa".

Olen itsekin törmännyt siihen, että näitä kirjoitetaan välillä erikseen, mutta kyllä ne vaan kuuluvat yhteen. Tuntuu vähän omituiselta, mutta niin ne kielioppisäännöt vaan menevät.

Mistä tiedän onko yhdyssana?

Kun ilmaisusta on tehty uusi sana liittämällä siihen jokin pääte, kuten -inen, silloin kyseessä on yhdyssana. Vaikka alkuperäinen osa olisikin erillisiä sanoja, ne yhdentyvät yhdeksi kokonaisuudeksi.

Tämä on tärkeää ymmärtää, koska se vaikuttaa kirjoitusasuun.

• Yhdyssanan määritelmä: Kun kaksi tai useampi sana yhdistyy muodostaen uuden merkityksen ja toimivan yhtenä sanana.
• Johdokset ja yhdyssanat: Joskus jo pelkkä päätteiden lisäys voi muuttaa sanaliiton yhdyssanaksi. Esimerkiksi "pimeä yö" muuttuu "pimeäyö"-tyyppiseksi yhdyssanaksi, jos se liittyy suoraan johonkin.

Voi tuntua hassulta, miten sanat voivat muuttua noin vain, mutta ne ovat osa kielen kehitystä.

Ymmärtääksesi paremmin:

• Esimerkkejä:
  • "Musta" ja "kissa" – yhdistettynä ne muodostavat "mustakissa", joka on yhdyssana.
  • Kun tähän lisätään "-inen", syntyy "mustakissainen", joka on myös yhdyssana, vaikka "musta kissa" olisi alun perin erillinen sanaliitto.

Se on vähän kuin rakentaisi jotain uutta kahdesta vanhasta osasta.

Tämä sääntö auttaa meitä kirjoittamaan selkeämmin.

Yhdyssanojen tunnistaminen on siis ihan keskeistä.

Onko suomenkielellä yhdyssana?

Voi vitsi miten ärsyttävä kielioppisääntö tämä on aina ollut. Töissä silloin pari vuotta sitten, olikohan tiistai, kun tein jotain somepostausta meidän toimistolla Espoon Keilaniemessä. Joku ihan perusjuttu asiakaspalvelusta.

Kirjoitin siihen jotain että palvelemme myös suomenkielellä. Mun pomo Anna, se oli tarkka näissä, tuli heti sanomaan että se on väärin. Korjas sen punakynällä. Siis paperiversioon. Tuli ihan yläaste mieleen ja se opettaja joka aina piirsi punaisella marginaaliin.

Oli vähän nolo olo. Miten näin perusasia voi mennä väärin. Oon aina sekoittanut sen siihen suomenkielinen-sanaan. Se on se syy. Ne kuulostaa niin samalta, mutta ne ei ole.

Suomen kieli on aina erikseen. Suomenkielinen on yhdyssana.

Tämä on se sääntö, jonka opin sinä päivänä kantapään kautta. Ja se on jäänyt päähän. Se logiikka on lopulta selkeä, kun sen tajuaa.

Sama logiikka pätee muihinkin kieliin, totta kai.

• Eli ruotsin kieli, mutta ruotsinkielinen.
• Ja englannin kieli, mutta englanninkielinen palvelu.
• Venäjän kieli, mutta venäjänkielinen uutislähetys.

Adjektiivi, joka kuvaa kieltä, kirjoitetaan aina yhteen. Se on se juttu. Aina yhteen. Se on adjektiivi. Kun taas puhutaan kielestä itsestään, substantiivina, se on erikseen. Suomen kieli on kaunis.

Miten kirjoitetaan suomen kieli?

Muistan sen elävästi. Oli Jyväskylän kesäyliopiston kurssi, joku viisi vuotta sitten, 2019 siis. Heinäkuu, aurinko paistoi kuumasti, mutta mä istuin sisällä hikoilemassa suomen kielen preesensin ja imperfektin kanssa. Kirjoitin esseetä, aiheena oli tietenkin suomen kieli ja sen kauneus. Ylpeänä rustasin sinne isolla otsikoksi "Suomenkieli, sydämeni kieli".

Sitten se palautui, punakynällä alleviivattuna. Yksi sana, iso virhe. Opettaja oli ympyröinyt sen "Suomenkieli" ja kirjoittanut viereen "suomen kieli". Kaksi sanaa! Olin ärsyyntynyt, mietin että eikö ne nyt vaan ole sama asia. Tuntui niin luonnolliselta laittaa yhteen. Istuin siellä, nenä rypyssä, miettien että miksi ihmeessä. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa.

Opettaja sitten selitti rauhallisesti. "Suomen kieli" on kaksi sanaa, mutta "suomenkielinen" on yksi. Se oli kuin palapelin pala olisi loksahtanut kohdalleen. Hetkinen, tässähän on logiikkaa! Kielen nimi ja sana kieli erikseen, mutta kun se on adjektiivi, se yhdistyy. Siinä hetkessä se todella meni jakeluun. Ei ollut enää mikään epämääräinen sääntö vaan todellinen ymmärrys.

Olo oli helpottunut. Eikä se ollutkaan vain pikkutarkkaa nillitystä, vaan siinä oli oikeasti syy. Muistan sen yhä, miten se sääntö iskostui mieleen just silloin. Niin monta kertaa sitä oli katsellut kirjoista, mutta vasta kun sen koki virheenä, se painui mieleen. Nyt se on itsestäänselvyys.

• Suomen kieli kirjoitetaan aina erilleen.
  • Tarkoittaa kieltä itseään, esimerkiksi: "Suomen kieli on kaunis ja monimuotoinen."
  • Muodostuu kielen nimestä ("suomen") ja sanasta "kieli". Nämä ovat kaksi erillistä sanaa.
• Suomenkielinen kirjoitetaan yhdyssanan tavoin.
  • Tarkoittaa jotakin, joka on tai puhuu suomea, esimerkiksi: "Hän osallistui suomenkieliselle kurssille."
  • Toimii adjektiivina, kuvaillen substantiivia.
• Yleisin virhe on kirjoittaa "suomenkieli" yhdyssanana. Tämä on suomen kielen lautakunnan mukaan virheellinen tapa.
• Muita vastaavia esimerkkejä:
  • Ruotsin kieli (mutta ruotsinkielinen)
  • Englannin kieli (mutta englanninkielinen)
  • Saksan kieli (mutta saksankielinen)