Kuka on Aito saamelainen?

Kuka on aito saamelainen? 60 % asuu kaupungeissa

Kuka on aito saamelainen on kysymys, joka liittyy vahvasti kielen säilyttämiseen ja kulttuuriseen identiteettiin. Saamelaisväestön asuinpaikkojen muuttuminen asettaa uusia haasteita perinteiden siirtämiselle seuraaville sukupolville. Alkuperäiskansan oikeuksien ja kielellisen perinnön ymmärtäminen auttaa välttämään väärinkäsityksiä ja tukee yhteisön elinvoimaisuutta nyky-yhteiskunnassa.

Kuka on aito saamelainen? Määritelmän monet kasvot

Kysymys siitä, kuka on aito saamelainen, on yksi Suomen lainsäädännön ja kulttuurikeskustelun polttavimmista aiheista. Vastaus ei löydy yksinkertaisesta DNA-testistä tai sukupuusta, vaan se on monimutkainen yhdistelmä lakia, kieltä ja itseidentifikaatiota.

Usein ajatellaan, että saamelaisuus on mustavalkoista. Joko olet tai et ole. Todellisuus? Se on paljon harmaampi - ja usein kipeämpi - alue kuin moni ymmärtää. Virallisesti kyse on Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymisestä, mutta yhteisön sisällä kulttuurinen osaaminen ja sukuun kuuluminen painavat usein paperia enemmän.

Saamelaiskäräjälain viralliset kriteerit Suomessa

Suomen laki määrittelee saamelaisuuden ensisijaisesti kielen kautta, mutta tämä on herättänyt vuosikymmenten mittaisen kiistan. Saamelaiskäräjälaki kuka on saamelainen on se neulansilmä, jonka läpi virallinen status kulkee.

Kielikriteeri on portinvartija

Lain mukaan henkilö on saamelainen, jos hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Tämä on ns. objektiivinen peruste.

Lain tavoitteena on objektiivisuus, mutta historiallinen konteksti luo monimutkaisen tilanteen. Suomen assimilaatiopolitiikan seurauksena monilta saamelaisilta katkesi kielen ja perinteiden siirtyminen sukupolvelta toiselle. Tällaisessa tilanteessa jälkeläisten on haasteellista täyttää saamelaisuuden kriteerit ilman selkeää kielitaitoa, mikä herättää kysymyksiä identiteetin ja oikeudenmukaisuuden suhteesta.

Lappalaiskriteeri ja sen kiistanalaisuus

Toinen reitti on ns. lappalaiskriteeri, joka perustuu vanhoihin maa-, veronkanto- tai henkikirjoihin. Jos esivanhempi on merkitty niihin tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi, ovi saattaa avautua. Tämä on kuitenkin se kohta, jossa sukset menevät usein ristiin.

Saamelaisyhteisön enemmistö vastustaa tätä kriteeriä pelkän polveutumisen perusteella ilman elävää yhteyttä nykyiseen saamelaiskulttuuriin. Pelko on todellinen. Jos kuka lasketaan saamelaiseksi määräytyy pelkän 1700-luvun merkinnän perusteella, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus voi vesittyä.

Kieli ja kulttuuri: Enemmän kuin vain sanoja

Vaikka laki on laki, yhteisön silmissä aito saamelainen on usein hän, joka elää kulttuuria todeksi. Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea.

Kielen elvytys on tärkeä työ. Suomessa elää noin 10 000 saamelaista, mutta kieltä puhuu sujuvasti vain osa heistä. Erityisesti kaupungeissa asuvat saamelaiset, jotka muodostavat nykyään noin 60 % väestöstä^[2], joutuvat tekemään tietoisia ja aktiivisia valintoja kielen siirtämiseksi seuraavalle sukupolvelle uusissa ympäristöissä.

Se ei ole helppoa. Kokeilepa ylläpitää vähemmistökieltä ympäristössä, jossa kukaan muu ei puhu sitä. Se vaatii jääräpäisyyttä.

Nykypäivän saamelaisuus: Perinne kohtaa modernin

Yleinen käsitys sahtaa saamelaisuuden yhteen tiettyihin stereotypioihin, kuten poronhoitoon ja kota-asumiseen. Todellisuus on monimuotoisempi. Saamelaiset harjoittavat nykyään monenlaisia ammatteja ja elämäntapoja. Yksi asia, joka kuitenkin yhdistää monia, on vahva halu ylläpitää ja välittää kulttuuriperintöään lapsilleen ja nuorisolle, riippumatta asuinpaikasta, mikä lopulta määrittää mikä tekee henkilöstä saamelaisen arjessa.

Saamelaisuuden ulottuvuudet: Perinne vs. Nykypäivä

Kotiseutualueen saamelainen (Inari, Utsjoki, Enontekiö, Sodankylä)

- Tiivis yhteisö, jossa kulttuuriset tapat ja gäkti (kansallispuku) ovat luonteva osa juhlaa ja arkea

- Vahva - saamen kieli näkyy kylteissä, kouluissa ja kuuluu arjessa

- Palveluiden väheneminen ja pitkät välimatkat

- Perinteiset elinkeinot (poronhoito, kalastus, käsityöt) ovat yleisempiä ja näkyvämpiä

Kaupunkisaamelainen (Helsinki, Oulu, Rovaniemi)

- Yhteisö löytyy yhdistyksistä (kuten City-Sámit ry) ja sosiaalisesta mediasta

- Hajanainen - kielen ylläpito vaatii aktiivista ponnistelua, esim. kielipesät

- Identiteetin hukkaamisen pelko ja "näkymättömyys" valtakulttuurin keskellä

- Modernit ammatit, perinteiset elinkeinot harvinaisempia tai harrastusluonteisia

Niilaksen matka kielen takaisinvaltaamiseen

Niilas, 28-vuotias graafikko Helsingistä, tiesi aina olevansa saamelainen, mutta tunsi itsensä huijariksi. Hänen isänsä oli puhunut saamea lapsena, mutta lopettanut sen asuntolakoulun traumojen vuoksi. Niilas ei osannut sanaakaan.

Hän yritti opiskella kieltä sovelluksilla, mutta se tuntui toivottomalta. Ääntäminen oli vaikeaa, ja hän häpesi puhua sukulaistensa kanssa Utsjoella. Hän melkein luovutti, ajatellen, että 'ehkä olen vain suomalainen, jolla on saamelaiset sukujuuret'.

Käännekohta tuli, kun hän ilmoittautui intensiivikurssille Inarin koulutuskeskukseen ja pakotti itsensä puhumaan virheistä huolimatta. Hän tajusi, että kieli ei ole suoritus, vaan yhteys.

Kolmen vuoden jälkeen Niilas pystyy nyt käymään keskusteluja isänsä kanssa pohjoissaameksi. Hän ei ole täydellinen, mutta hän ei enää tunne olevansa ulkopuolinen omassa suvussaan. Kielen myötä avautui ovi kulttuuriin, joka oli ollut lukossa kaksi sukupolvea.