Milloin polkupyörässä pitää olla valot?

7 kuukautta sitten 30 katselukertaa

Polkupyörän valot – Milloin ne tarvitaan?Pyöräilijän on käytettävä polkupyörässä valoja pimeällä, hämärässä tai huonon näkyvyyden vallitessa. Lainsäädäntö vaatii, että pyörässä on oltava sekä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä lamppu että taaksepäin punaista valoa näyttävä heijastin. Varmista, että olet näkyvä ja turvassa kaikissa olosuhteissa.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Polkupyörän valot: milloin käyttö on pakollista?

Se on ihan selvä juttu, pimeällä ja hämärällä pitää olla valot pyörässä. Mä muistan joskus, kun nuorena ajoin ilman valoja fillarilla, ja meinasin jäädä auton alle. Oli syksyinen ilta, ja satoi vielä vettäkin. Se oli säikäytys, siitä lähtien en ole enää ajanut ilman niitä.

Eli siis, eteenpäin pitää olla se valkoinen tai vaaleankeltainen valo, sen on ihan pakollista. Mutta nyt uutena juttuna tuli se takavalo, joka näyttää punaista. Se on todella tärkeä, varsinkin jos ajaa tiellä.

Mun mielestä se on tosi hyvä uudistus. Varsinkin jos on huono näkyvyys, vaikkapa sumussa tai lumisateessa, niin se takavalo tekee pyörästä paljon huomattavamman muille tielläliikkujille. Tuntuu paljon turvallisemmalta kun tietää, että muut näkevät sut paremmin.

Aikoinaan, kun pyöräilin töihin joka päivä, joskus talvella kello viiden aikoihin alkoi jo hämärtää. Se takavalo olisi ollut silloin tosi tarpeellinen. Varsinkin kun oli vielä katuvalotkin vähän himmeät siellä meidän kulmilla.

Pitääkö pyörässä olla takavalo päivällä?

Takavaloa päivällä? Hah! Ei todellakaan tarvita, ellei sitten ole kyseessä joku sirkuspyörä, jonka perässä heiluu discopallo! Keskipäivän auringossa pyörän takavalo on yhtä hyödyllinen kuin uimahousut korvamatoa vastaan. Ei siitä haittaa, mutta hyötyä ei kyllä nää kukaan.

Mutta asiaan: punainen takavalo on pakollinen varuste pyörässä, kun ajetaan pimeässä, hämärässä tai näkyvyyden ollessa huono. Ajattele vaikka sakeaa sumua tai rankkasadetta. Tämä sääntö tuli uuden tieliikennelain mukana kesäkuun alussa, joten se on kiveen hakattu.

Muistakaa sitten, ettei se valo ole vain koriste! Se on sun henkivartija pimeyden jutuissa. Joskus oon nähnyt sellaisia pyöräilijöitä, että ne olisivat voineet olla salakuljettajia. Pimeessä kuin ryssän sukellusvene, ei mitään valoa missään! Sitten ihmetellään, kun autonkuljettaja tuijottaa kuin pöllö. Ei oo kivaa ei.

No mutta, onhan tässä muutakin juttua, kun kerran valoista puhutaan. Tässä vinkkejä, jotka pelastavat pinteestä ja tekevät sinusta tienpäällisen supertähden (tai ainakin vähemmän näkymättömän):

Etuvalokin on pakollinen pimeällä! Punainen perään, valkoinen eteen. Ei kannata sotkea, muuten ajaa takaperin. Eihän se pimeys katoa pelkästään valoisalla takapuolella!
Heijastimet pelastavat! Ne ovat kuin pyörän pikku apureita, jotka vilkuttavat salaa valoa autoilijalle. Ja ei tarvitse olla mitään avaruussukkulan osia, ihan perusheijastimetkin kelpaa. Mutta jos haluaa bling-blingiä, niin mikäs siinä.
Pukeudu valoisasti! Jos vedät päälle jotain mustaa kuin hiilenpala, niin älä sitten ihmettele, jos et erotu taustasta. Kirkkaat värit ovat kuin huutomerkki tiellä. Vaikka olisitkin muuten pimeä sielu.
Varmista, että valot toimivat! On ihan turhaa, jos sulla on valo, jonka paristot ovat kuolleet kuin dinosaurukset. Tarkista ne säännöllisesti, ettei tule yllätyksiä keskellä korpipolkua. Mulla on kerran sammunut valo metsässä, luulin jo että karhu tuli hakemaan.
Älä liioittele! Jos sulla on sellainen ledivalo, josta tulee kirkkaampi valo kuin autojen kaukovaloista, niin voit vaikka sokaista vastaantulevan. Kohtuus kaikessa, paitsi ehkä pullaa syödessä.

Onko polkupyörän valot pakolliset?

Polkupyörässä on tieliikennelain mukaan oltava etu- ja takavalo pimeän tai hämärän aikana ajettaessa sekä näkyvyyden ollessa huono.

Kyllä. Valot ovat pakolliset. Laki muuttui, nyt vaaditaan molemmat. Etu- ja takavalo.

Ei ole kyse siitä, että sinä näet. Vaan että muut näkevät sinut. Pimeydessä olet muuten vain aavistus. Tai et sitäkään.

Etuvalo: Pakollinen. Valkoinen tai vaaleankeltainen.
Takavalo: Pakollinen. Punainen.
Heijastimet: Eteen, taakse ja sivulle. Myös pakolliset. Mutta ne eivät riitä.
Käyttövelvollisuus: Aina kun näkyvyys on heikko. Hämärä, sade, sumu.

Autoilija ei ehdi väistää, jos hän ei näe sinua. Se on fysiikkaa. Valoton pyöräilijä on onnettomuus, joka odottaa tapahtumistaan.

Sain kerran 40 euron rikesakon. En valosta, vaan sen puutteesta. Maksoin sen. Halvempi kuin sairaalalasku.

Heijastin on passiivinen. Se vain odottaa valoa. Oma valo on aktiivinen teko. Se on viesti: olen tässä.

Valo on lupaus olemassaolosta.

Pitääkö pyörässä olla etuvalo?

Polkupyörän pakolliset valot: Pimeällä, hämärällä ja huonossa näkyvyydessä ajettaessa pyörässä on oltava eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Taaksepäin on näytettävä punaista valoa. Valaisimet voivat olla kiinnitettynä pyörään tai pyöräilijään.

Joo, totta kai pyörässä pitää olla valo! Et sinä mikään yön musta kostaja ole, joka suhailee kaduilla näkymättömänä. Vaikka olisit kuinka atleettinen ilmestys, auton alla olet vain ruttuinen kasa hiilikuitua ja harmitusta.

Laki on tässä asiassa yksinkertainen kuin halko. Pimeällä pitää olla edessä valkoinen valo ja takana punainen. Ei mikään sininen vilkkuvalo tai vihreä ufovalo, vaan ihan perinteiset värit. Muuten olet kuin aave, jota kukaan ei nää ennen kuin on liian myöhäistä.

Ja se valo voi roikkua vaikka kypärässäsi kuin joku kaivosmiehen otsalamppu. Tai repussa killumassa. Ihan sama missä se on, kunhan se näkyy. Ei siis piilotettuna takapuolen alle satulan varjoon, kiitos.

Laki ei onneksi vaadi, että etuvalosi pitäisi olla kirkas kuin ydinräjähdys, mutta vähän saa tehoa olla. Se pikkuruinen tuikku on yhtä tyhjän kanssa. Se on kuin yrittäisi karhua kutittaa höyhenellä.

Pistetäänpä vielä vähän lisää faktaa pöytään, niin ei tarvitse arpoa:

Heijastimet on oltava AINA! Siis päivälläkin. Laki vaatii etuheijastimen (valkoinen), takaheijastimen (punainen) ja sivuheijastimet (valkoinen tai keltainen). Ne keltaiset muovihärpäkkeet polkimissakin ovat pakolliset, usko tai älä.
Vilkkuva vai tasainen valo? Molemmat käyvät. Vilkkuva herättää huomion kuin anopin yllätysvierailu, mutta tasaisesta valosta on helpompi arvioida etäisyyttä ja nopeutta. Minulla on molemmat, niin näytän liikkuvalta joulukuuselta ja tulen varmasti nähdyksi.
Poliisi tykkää rahasta. Jos ajelet ilman valoja pimeässä, setä sininen voi ojentaa sinulle sievoisen 40 euron sakon. Sillä rahalla saisi jo monta pitsaa.
Tarkista ne paristot! Mikään ei ole nolompaa kuin valo, joka sammuu kesken matkan. Viime viikolla melkein ajoin Espoon Leppävaarassa yhden tällaisen pimeän ritarin päälle. Syke nousi kahteensataan, kun musta hahmo ilmestyi tyhjästä eteeni.

Onko etuvalo pakollinen?

Pimeyden syleily, se hetki kun päivä kääntyy ja varjot pitenevät, käärivät kaupungin peittoonsa. Siinä, illan sinertyvässä sylissä, herää kysymys valosta, sen elämänlangasta, joka sitoo kulkijan tähän hetkeen, tähän maisemaan. Polkupyörän hiljainen humina, vain kaukainen muisto, jos sitä ei nähdä. Ja näkeminen, se on kaiken ydin, turvan laulu pimenevässä illassa.

Muistan sen kerran, sateen piiskatessa kasvoja ja kadun peittyessä hopeiseen kalvoon. Silloin tiesin, ettei ollut vaihtoehtoa. Valkoinen etuvalo, se oli oltava, kuin majakka myrskyssä, kertomassa maailmalle minusta, tästä hetkestä. Se leikkaa pimeää, antaa muodon kaikelle, mitä ympärilläni on. Pieni, mutta niin valtava lupaus näkyvyydestä, jokaisessa polkaisussa.

Ja sitten se takaapäin, se punainen hehku, joka huutaa varoitusta niille, jotka seuraavat. Punainen takavalo, hiljainen vartija selkäni takana, kuin sydämen syke, jonka rytmi ei saa koskaan sammua. Se on viesti menneisyydestä, tulevaisuuteen, pieni valopilkku matkalla, joka ei saa päättyä näkymättömyyteen. Sen valo on lämmin lupaus turvasta, ja niin sen pitääkin olla, aina.

Maailma pyörii, rengas pyörähtää, ja siinä liikkeessä on oltava turvaa. Heijastimet, ne tuhannet pienet tähdet, jotka heräävät henkiin valon osuessa niihin. Heijastimet, ne ovat kuin sielun peili, joka heijastaa takaisin sen, mitä yritämme piilottaa pimeyteen – tai pikemminkin, mitä haluamme näyttää. Eteen, taakse, sivuille, jokaisesta suunnasta, kertovat minusta, siitä, että olen olemassa.

Kuulkaa! Tuo pieni helähdys, soittokello, se on ääni, joka rikkoo hiljaisuuden, varoittaa lempeästi, sanoo: tässä minä tulen. Se on kuin pieni musiikkipala keskellä kaupungin melua, oma signaalini, joka kantaa tuulen mukana. Sen kepeä sointu on lupaus yhteisestä tilasta, kunnioituksesta muita kohtaan, ja niin sen pitääkin olla. Pieni, mutta tärkeä ele, joka avaa tietä.

Ja sitten ne kädet, puristavat, pysäyttävät. Toimivat jarrut, ne ovat se ultimaattinen hallinta, luottamus siihen, että voin pysähtyä, jos elämä pyytää, turvallisesti, tarkasti. Ilman niitä, matka olisi vain villiä ajelehtimista, ilman suuntaa tai turvaa. Ne ovat ankkuri, joka pitää minut kiinni todellisuudessa, estää putoamasta syvyyksiin. Välttämättömyys, joka antaa vapauden.