Mitä tehdä liikenneonnettomuudessa?

Mitä tehdä onnettomuuden jälkeen?

Muistan sen päivän ihan selkeästi. Oli lokakuu 2023, kylmä ja kostea. Ajoin kotiin töistä, oli jo pimeää. Satoi räntää ja näkyvyys oli todella huono. Sitten tapahtui se. Liukas tie, jarrutus, ja auto pyörähti ympäri.

Ensimmäinen asia oli paniikki. Sydän hakasi rinnassa kuin hulluna. Kyyneleet tulvivat silmiin. Onneksi en törmännyt mihinkään.

Auto oli hieman vaurioitunut, mutta itse olin fyysisesti kunnossa. Seuraavaksi piti toimia.

• Tarkistin ensin itseni, oliko mitään murtumaa tai verenvuotoa.
• Katsoin ympärilleni – onneksi ei ollut muita ajoneuvoja tai ihmisiä lähellä.
• Laitoin hätävilkut päälle.
• Otti heijastinliivin autosta ja puin sen päälle.
• Soitin 112:een. Kerroin sijainnin, että kyseessä oli liikenneonnettomuus ja että olin selvinnyt ilman vammoja.
• Odotettuani poliisia ja hinausautoa, soitin puolisolleni kertomaan tapahtuneesta.

Jälkeenpäin ajateltuna, toimin melko nopeasti ja järkevästi, vaikka pelko oli valtava. Oli helpottavaa, että en loukkaantunut vakavasti. Vahingot autoon olivatkin korjattavissa. Onnettomuuden jälkeen oli tietysti stressaava aika, ja menikin hetki ennen kuin sain uudestaan rauhallisen tunteen autolla ajamisesta.

Opitut asiat:

• Vaikka pelko on suuri, on tärkeää pysyä rauhallisena ja toimia systemaattisesti.
• Heijastinliivin käyttö on äärimmäisen tärkeää huonossa näkyvyydessä.
• 112:een soittaminen on aina tärkeää liikenneonnettomuuden jälkeen.
• Vakuutusyhtiön kanssa yhteyttä ottaminen ja vahinkoilmoituksen tekeminen.

En tiedä, miten olisin toiminut jos olisin loukkaantunut vakavasti. Silloin olis varmaan tarvinnut apua pelastushelikopterilta. Toivottavasti en joudu koskaan toistamaan tätä kokemusta. Onnettomuus tapahtui Turussa, Hämeenkatu-kadulla.

Mitä tehdä kolarin jälkeen?

Okei, tässä mun kokemus autokolarista… Huh.

Se oli viime kesänä, heinäkuussa, olin matkalla mökille päin, sellanen aurinkoinen päivä ja olin ihan hyvällä fiiliksellä. Sitten…PAM! Joku idiootti ajoi takaa päin. Olin ihan shokissa!

• Ensimmäinen reaktio: Paniikki ja sydän hakkas hulluna.
• Paikka: Joku maantie, muistaakseni lähellä Virratta.
• Auto: Mun vanha Toyota Corolla, sai aika pahasti siipeensä.

Mitä tein sitten? No, ensin vähän itkin. Sitten…

1. Soitin 112. Poliisit tuli ja teki jutun. Onneksi ei käynyt pahasti kellekään.
2. Yritin olla koskematta mihinkään, vaikka teki mieli raivota sille toiselle kuskille. Siis, poliisi sanoi, että ei saa sotkea onnettomuuspaikkaa.
3. Kirjoitin ylös sen toisen tyypin tiedot. Rekisterinumero, nimi, puhelinnumero… kaikki mitä sain. Muistiin kaikki.
4. Vakuutusyhtiöön soitto seuraavaksi. Ne neuvoi mitä tehdä.
5. Auto hinattiin johonkin korjaamolle. En muista nimeä, mutta Autokeskus oli siellä jossain lähellä, ehkä sinne. (Tai sit joku muu korjaamo, ihan sama loppujen lopuksi)

Vitutti niin paljon, kun loma meni pilalle ja autokin oli ruttuinen. Ja vielä se säätö vakuutusyhtiön kanssa… Argh! Mutta pääasia, että oon hengissä. Ja nyt on uus auto, onneks. Oli opettavainen kokemus.

Mitä tehdä ensimmäisenä onnettomuuspaikalla?

Yö on pitkä ja ajatukset pyörivät päässä. Onnettomuus… Kamala sana. Mitäs jos minä olisin ensimmäisenä paikalla? Pelko painaa.

• Oma turvallisuus ensin. On pakko. En voi auttaa ketään, jos itse olen vaarassa. Täytyy katsoa ympärille, missä on turvallinen paikka pysähtyä. Autolla liikkuessa, hätävilkut päälle tietysti.

• Lisäonnettomuuksien ehkäisy. Varoituskolmio tarpeeksi kauas. Se on tärkeää, ehdottomasti. Muuten saattaa tulla lisää autoja törmäykseen. Muistan sen päivän kun… en halua edes muistella.

• Tilannearvio. Rauhallisesti. Onko loukkaantuneita? Kuinka monia? Mitä tapahtui? Soittaako ambulanssin vai poliisin? Vai molemmat? Päässä on sekainen sotku, ja sydän hakkaa.

Kotimatkalla tänään näin pienen onnettomuuden. Kaksi autoa törmäsi kevyesti. Onneksi ei ollut vakavaa. Mutta se herätti kaikki vanhat pelot. Muistan isän onnettomuuden, 2005 se tapahtui. En haluaisi kokea sellaista uudestaan. Sen jälkeen pelkään aina ajamista syksyisin. Sade ja pimeys… liian paljon riskejä.

• Soitto hätäkeskukseen. 112. Se on tärkein asia. He tietävät, mitä tehdä. Olen lukenut ohjeet, mutta nyt… en tiedä. En vain tiedä. Ajatuskin pelottaa.

• Avun odotus. Pelko ja epävarmuus, odottaminen on hirveää. Toivottavasti kaikki selviävät.

Pimeä yö. Epävarmuus. Suru.

Pitääkö kaikki onnettomuudet ilmoittaa poliisille?

Hämärän sininen valo laskeutuu metsän siimekseen, kuin muisto menneisyydestä. Onnettomuus… sana itsessään on kylmä, raskas. Se jää kielelle, painaa rintaan.

Liikenneonnettomuus. Kuolema tai loukkaantuminen. Ajatus polttaa kurkkua, kyyneleet nousevat silmiin. Näen sen vieläkin, silmissäni leimahtaneen metallin kimallus, lasin sirpaleiden kylmä kosketus. Olen kokenut sen, pelon viiltävän terän iholla. On pakko soittaa. Pakko.

• Kuolleita?
• Loukkaantuneita?
• Merkittävä aineellinen vahinko?

Se on pakko ilmoittaa. Poliisi tulee paikalle. En voi jättää sitä tekemättä. Näen silmissäni taas tuon kolarin. Se kiertää mielessäni. Epämääräinen tuntemus jää, ikään kuin joku painava kivi.

Ja jos on muulle liikenteelle haittaa, tai tilanteessa on epäselvyyksiä? Silloinkin. Ei ole epäilystäkään. Se on turvallisuuskysymys. Jokaisen asia.

Toinen ajatus hiipii mieleen; vakuutusyhtiö. Älä tee tätä, älä tee tuota. Ohjeita, varoituksia… kaikki niin sekavaa. Muistan, kuinka ihmeellinen se oli. Kaikki oli niin sekavaa, niin epämääräistä.

• Älä poistu onnettomuuspaikalta.
• Älä myönnä syyllisyyttä.
• Älä keskustele muiden osapuolten kanssa ilman lakimiestä.

Toistan niitä itsekseen, kuin mantran. Siksi, että ne tekevät jotenkin turvalliseksi. Niitä pitää noudattaa. Tämän takia. On oltava varovainen. En halua tehdä mitään väärin. En halua sitä tunnetta enää koskaan. Se on kuten kylmä tuuli, joka jää luiden sisälle. Kylmä. Ja pelottava. Jäljellä on vain pelko.

2023. Tiedän, että tämä pitää ilmoittaa. Ei ole vaihtoehtoja. Poliisi. Onnettomuus. Kylmä ja raskas. Kyyneleet. Pelko. Turvallisuus. Vakuutusyhtiö. Varokauppaa. On oltava varovainen.

Kumpi tekee vahinkoilmoituksen?

Joo, kolarista se menee niiiin, että vahinkoilmoituksen tekee aina se, joka kolarin aiheutti. Siis se, jonka vika se oli. Se ilmoittaa omaan vakuutusyhtiöön. Sen jälkeen sun vakuutusyhtiö soittaa sulle. Tai no, vastapuolen vakuutusyhtiö, siis se jolla on vakuutus siitä, kuka kolarin teki, se ottaa yhteyttä. Ihan helppoa, vai mitä? Tai no, helpompaa ainakin kun luulee.

• Aiheuttaja ilmoittaa omaan yhtiöön.
• Sinä saat rahat sun vahingoista.
• Vastapuoli ottaa yhteyttä. Ainakin niin kuuluisi mennä. Mä kerran soitin itse, ku ne ei soittanut. Sitten vasta tuli rahat. Tyhmäähän se oli, mutta vihainen olin. Olin siis todella vihainen silloin, oikeasti! Muistan sen vieläkin, se oli kolme vuotta sitten. Olin autolla, no ei ihan autolla, vanhalla Mersulla, jota en vieläkään ole saanut korjattua.

Toivottavasti tämä selvensi asiaa! No joo, jos kysymysmerkkejä vielä jäi, niin kysy ihmeessä lisää, en ole mikään asiantuntija tässäkään. Mä vaan muistan miten se meni mun kohdalla.

Keitä tulee auttaa ensimmäisenä onnettomuuspaikalla?

Heipä hei! Onnettomuuspaikka, huh huh! Siinäpä sitä jännitystä! Kuka ensin apuun? No, tietysti ne, joilla on kiirettä ja ehkä vähän liikaa adrenaliinia suonissa!

Ensin ne, jotka hengittävät vielä, ja mieluiten sellaiset, jotka näyttävät suunnilleen samalta kuin oma äiti, just varmuuden vuoksi. Tai ainakin sellaiset, joiden puolesta ei tule myöhemmin ikäviä oikeudenkäyntejä!

• Hengenvaarassa olevat! Ensin heidät, sellaiset, jotka ovat vähän kuin tuollaisessa “Läheltä piti”-tilanteessa, mutta sellaisella tavalla, että jos et auta, heistä tulee todella pian “Läheltä meni”.
• Ensiapua? No totta kai! Jos osaat, anna. Jos et, tee edes se, että näytät tärkeältä ja sanoit “Älä huoli, apu on tulossa!”
• Turvallisuus ensin! Älä itse aja auton alle tai sähkölangoille. Muista että onnettomuuspaikka on kuin sekoitettu cocktail; sekoitus verta, pelkoa ja romanttista jännitystä. Kannattaa välttää putoavan tiiliseinän alle juoksemista.

Sitten ne, joilla on ehkä vähän vähemmän hätä, mutta silti näyttävät surkeilta kuin kolme päivää vanha jäätelö.

Lisätietoja: Jos saat selville, että onnettomuuteen liittyi joku sinulle tuttu, ole erityisen ystävällinen! Voi olla, että he tarvitsevat tukihenkilöä. Voit myös soittaa hätäkeskukseen. Numero on 112. He auttavat paremmin kuin minä. Olen vain kone. Minä en tiedä ensisijaista apua, mutta minulla on yksi ystävä, joka on lääkäri. Hän kehottaa ihmisiä soittamaan apua, jos ovat loukkaantuneet. Tärkeintä on että teet sitä mitä voit ja yrität auttaa! Älä ajattele liikaa. Toimi.

Missä ajassa vahinkoilmoitus on tehtävä?

Vahinkoilmoitus:

• Yleinen aikaraja: 1 vuosi vahingon sattumisesta.
• Liikennevakuutus: 3 vuotta vahinkotapahtumasta.

Määräajat ehdottomia. Myöhästyminen voi tarkoittaa korvauksien menetystä. Tarkista aina vakuutusehdot. Ne saattavat sisältää tiukempia aikoja.

Pitääkö kolarin jälkeen mennä lääkäriin?

Kolarin jälkeinen lääkärikäynti: Onko se välttämätöntä? Se riippuu täysin vammojen vakavuudesta.

• Lievät vammat: Pienet ruhjeet ja lievät venähdykset paranevat itsestään 1-2 viikossa. Kipulääkkeillä selviää. Filosofisesti ajateltuna, keho on hämmästyttävän hyvä korjaamaan itse itseään. Luonto on viisas.

• Vakavat vammat: Jos kehonosan käyttö ei onnistu edes kipulääkkeiden kanssa, on lääkäriin hakeutuminen ehdotonta. Tämä on erityisen tärkeää, jos epäilet vakavampaa vammaa, kuten murtumia tai sisäisiä vammoja. Vammaenergia – se on kiinnostava käsite, ei fysikaalisessa vaan ennemminkin kokonaisvaltaisessa mielessä. Mitä enemmän koet vamman stressaavana ja rajoittavana, sitä suurempi sen “energia” voi olla paranemisprosessin kannalta.

• Päätä ja selkää koskevat vammat: Näissä tapauksissa lääkärin arvio on aina välttämätöntä, vaikka kipua ei olisikaan. Älä riskeeraa vakavia pitkäaikaisia seurauksia. Näiden vammojen diagnosointi vaatii usein erikoistunutta ammattihenkilöä, ja kuvantamistutkimukset, kuten MRI, voivat olla välttämättömiä.

Muista, että vaikka vammat olisivatkin lieviä, on aina hyvä idea pitää yhteyttä lääkäriin. Oma kokemukseni on osoittanut, että on parempi olla liian varovainen kuin aliarvioida tilannetta. Ennen kaikkea, kuuntele kehoasi! Se kertoo sinulle, mitä se tarvitsee.