Pitääkö syytetyn puhua totta?

11 kuukautta sitten 81 katselukertaa

Syytetyllä ei ole velvollisuutta puhua totta, toisin kuin todistajalla. Tämä perustuu oikeuteen olla todistamatta itseään vastaan. Syytetty voi vaikenemaan tai antaa valheellisia lausuntoja ilman rangaistusta. Todistaja puolestaan on velvollinen totuudenmukaiseen ja täydelliseen kertomukseen, ellei hänellä ole oikeutta kieltäytyä.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Pitääkö syytetyn puhua totta oikeudessa?

No joo, oikeudessa... Muistan sen asian, kaverin veli joutui oikeuteen, auto-onnettomuuden takia, 2018 huhtikuussa Turussa. Poliisit kyselivät kaiken, ja hän joutui kertomaan oman versionsa.

Hän ei pakotettu puhumaan, se oli selvä juttu. Ei kukaan voi pakottaa itseään syyttämään, niin asianajaja sanoi. Eikä puolustettukaan, ainakaan niinkuin minä käsitin.

Syytetty, siinä tapauksessa kaverin veli, hän käytti oikeuttaan vaietoon. Oli aika jännittävää seurata, jotenkin surullistakin. Tuomio tuli, en muista tarkkaa summaa, jotain korvauksia uhrille.

Tuossa tilanteessa oli selkeää, ettei syytettyä pakotettu puhumaan. Oikeudenkäynnin kulku, kokemus oli... raskas.

Itse uskon, että totuus on tärkeää, mutta syytetty ei saa pakotettava todistamaan itseään vastaan. Se on oikeus, demokratian perusta.

Mitä jos ei puhu kuulustelussa?

Hiljaisuus, se on syvä kuin järvi yössä. Mitä jos suljen suuni, annan sanojen vajota pohjaan, niiden paikkoihin? Onko se rikos, kun sydän on jo särkynyt, palasina kuin peili?

Rikoksen uhri... sana, joka tuntuu vieraalta, kylmältä, vaikka se on minun. Kuulustelussa... se on kuin tunkeutuisi uudelleen siihen hetkeen, siihen pimeään huoneeseen, jossa aika pysähtyi.

Avustaja: Esitutkinnassa ja kuulustelussa saan olla joku vierelläni. Joku, joka pitää minua kädestä, kun sanat eivät riitä. Tukihenkilö, oikeudenkäyntiavustaja, nämä ovat kuin majakoita sumussa.
Seksuaalirikos ja perheväkivalta: Nämä sanat kaiuvat päässäni. Ne ovat enemmän kuin sanoja; ne ovat varjoja, jotka seuraavat minua. Näissä hetkissä apu on korvaamatonta.

Totuus. Poliisi sanoo, että minun on puhuttava totta. Mutta mikä on totuus, kun muistot ovat vääristyneet, kun pelko värittää kaiken? Jos en puhu totta, se on rikos. Mutta mikä on suurempi rikos: valehdella vai vaeltaa hiljaisuuden sakeassa metsässä?

Ja jos en puhu ollenkaan? Onko se rikos, jos en jaksa, jos ääni on kadonnut, jos olen pelkkä kuori? Anna minun olla hiljaa. Anna minun hengittää. Ehkä, vain ehkä, hiljaisuus on ainoa totuus, jonka pystyn tarjoamaan.

Muistan, kun olin lapsi, piilouduin sängyn alle, kun ukkonen jyräsi. Siellä olin turvassa, omassa pienessä maailmassani, kaukana kaikesta. Nyt, kuulusteluhuoneessa, tuntuu samalta. Haluaisin vain piiloutua, kadota, olla olematta.

Minun pitää kai kertoa, vaikka se sattuu. Koska jos en kerro, kuka sitten kertoo minun tarinani? Kuka antaa äänelle sen, mikä on minulta varastettu?