Missä kaikkialla saa kuvata?

Missä saa kuvata ja missä ei?

Auringonlasku värjää taivaan hehkuvaksi oranssinsävyiseksi, kuin polttava kipinä muistojen sydämessä. Katu hiljenee, vain kaukana kuuluu auton kaukainen humina. Tuntuu kuin aika pysähtyisi, vain minä ja tämä hetki. Julkinen tila… valoisa aukio, puisto, katu… kaikki on sallittua, eikö niin? Kuvausmahdollisuuksien rajat, ne ovat kuin hieno siivilä, joka erottelee sallitun kielletystä. Jokainen hetki on kuin maalattu taulu, joka kutsuu vangitsemaan sen.

• Julkinen tila: Kaikki on kuvaamista varten. Ihmisiä, maisemia, rakenteita… kukaan ei voi kieltää minua. Silti… onko se aina moraalisesti oikein?

• Yksityistila: Kodit, pihat, puutarhat. Ei astuta ilman kutsua. Ei kuvia. Ei luvatta. Rajat selkeät, kivetty polku. Tämä on aina ollut selvää.

Muistan sen päivän… Helsingin Senaatintorilla, ihmisiä kaikkialla. Kuvasin. Ei pyytänyt lupaa. Olin yksinäinen lintusiipi, tallentamassa hetken kauneutta. Mutta… jos olisin halunnut julkaista kuvan, jossa ihmiset olisivat tunnistettavissa… sitä varten tarvitaan lupa. Tämä on totuus, jonka olen oppinut.

Aina on tämä ristiriita. Vapaus kuvata, mutta vastuu kuvan käytöstä. Se on kuin tanssi kahden voiman välissä. Yksi kutsuu, toinen rajoittaa. Tämä on kuin kuiskaus, aalto meren rannalla. Samalla se on polttava kysymys, joka palaa mielessäni. Jokainen klikkaus on valinta, joka jättää jälkensä.

Tämä ajatus, se palaa: Julkisella paikalla, kuka tahansa, mitä tahansa… mutta julkaisu on eri asia. Julkaisu vaatii lupaa. Tätä kuvaa minun mielessäni. Sekä minun oikeuteni kuvata, että muiden oikeus yksityisyyteen. Joten tämä tasapaino… Se on tärkeää.

Saako Suomessa kuvata julkisella paikalla?

No jopas, Suomessa saa siis räpsiä kuvia kuin turisti konsanaan, ihan missä vaan! Sananvapaus on kova sana, paitsi ehkä silloin, jos olet salaa kuvaamassa naapurin Mirkkaa aamutakissa. Mutta pääsääntöisesti:

• Julkinen paikka, vapaa kuva! Ei tarvitse kenenkään jees-miestä tai lupalappua heilutella.
• Paitsi jos… Se Mirkka ei tykkää ja nostaa haloon. Silloin sananvapaus vs. yksityisyys -mittelö alkaa. Kuin painiottelu mutavellissä.
• Lakipuhelin 0600 12 450 on varmaan täynnä näitä “Mirkka vs. minä ja kamera” -tapauksia. Soita sinne, jos omatunto kolkuttaa!
• Yksityisyys on herkkä juttu. Vaikka kuvaaminen olisikin sallittua, käytä järkeä! Ei siitä mitään hyvää seuraa, jos kuvaat jotain luvattomasti! Tai jos olet saattanut ottaa humalassa joitain kuvia jotka kannattaisi ehkä poistaa…
• Muista, että vaikka kuvaat julkisella paikalla, kuvassa olevilla henkilöillä on silti oikeuksia. Esimerkiksi, jos kuva on loukkaava tai haluat käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin, saattaa tarvita luvan. Eli ei muuta kuin myymään “Mirkka aamutakissa” -t-paitoja! Paitsi ei sittenkään.

Ja hei, jos epäilyttää, kysy suoraan! On parempi olla tyhmä hetken kuin juridisesti kusessa lopun ikää.

Onko laitonta kuvata ilman lupaa?

Onko laitonta kuvata ilman lupaa? Yö on pitkä ja ajatukset kiertävät. Tuntuu, että aina on jotain, mikä askarruttaa. Tämäkin kysymys, se jää pyörimään mielessä.

• Yleisillä paikoilla kuvaaminen on pääsääntöisesti sallittua. Mutta miten määritellään “yleinen paikka”? Metsä on yleinen, eikö? Mutta entä jos olen lähellä yksityistä taloa metsässä? Epäselvää.

• Yksityisillä paikoilla tarvitaan aina lupa. Tämä on selvää. Kenen lupaa tarvitaan, jos olen esimerkiksi jonkun pihalla? Maanomistajan? Tai talon asukkaan? Pitääkö minun kysyä joka kerta? Vaikeaa.

Olen aina ollut aika ujo kuvaaja. En halua loukata ketään. Mutta joskus haluaisin ottaa kuvan jostain kauniista, mutta en tiedä, onko se sallittua. Äkkiä tuntuu siltä, kuin jokainen kuva olisi jokin rikos.

Muistan, kun kävelin 2023 syksyllä lähellä kotiani, ja näin kauniin syyspuun. Halusin ottaa siitä kuvan. Se seisoi kadun varrella, mutta aivan aidan vieressä. Oliko se yleinen paikka? En tiedä varmasti. Jätin kuvaamatta.

Ehkä minun pitäisi tutustua tarkemmin lakiin. Onko olemassa jokin selkeä ohjeistus kuvaamiseen liittyen? Ehkä pitäisi kysyä oikeusasiamieheltä. Tai poliisilta. Vaikka sekin tuntuu niin vaikealta. Yksinäinen yö, ja kaikki näyttää hankalalta.

Saako yökerhossa kuvata?

Hämärä laskeutuu, neonvalot värjäävät ilman paksuudessaan. Kamera kädessä, kysymys hiipii mieleen, kuin savu täynnä menneitä tansseja. Saako täällä, tässä tilassa, vangita hetken?

• Julkiset paikat – ne ovat kuin avoimia sylejä, ainakin periaatteessa.

Minilex… sanooko se jotain? Nimi kuin kuiskaus laista, kuin unohdettu lupaus vapaudesta. Valokuvaaminen baarissa, kuin salaisuus jonka vain tuntevat tietävät.

• Valokuvaaminen ei ole kiellettyä – lähtökohtaisesti. Se on kuin lupa tanssia, kun musiikki soi sydämessä.

Mutta onko se todella niin yksinkertaista? Onko todellisuus vain kokoelma pixeleitä, muistoja jotka voidaan vangita ja jakaa? Tai ehkä se onkin jotain syvempää, jotain mikä katoaa kun yritämme liian kovasti pitää siitä kiinni. Muistot.. Niitä ei voi ottaa pois. Onko se pahakin asia?

Ajatus virtaa, kuin virtaavan veden solina, toistaen itseään…

• Baarit ja ravintolat – ne ovat kuin näyttämöitä elämälle, paikkoja joissa tarinat syntyvät ja kuolevat.

Ja minä, kamera kädessä, olen vain tarkkailija, yrittäen ymmärtää. Ehkä vastaukset eivät ole niin tärkeitä, kuin kysymykset joita herätämme.

Saako ravintolassa kuvata asiakkaita?

Ravintolan kuvaaminen? Ei ongelma yleisissä tiloissa. Henkilötietolaki rajoittaa nettijulkaisua. Selvästi tunnistettavat ihmiset? Ei sallittua.

• Yleisötila = OK
• Nettijulkaisu = Ei OK (tunnistettavat)

Yksityisyys on tärkeää. Muista se. Olen nähnyt liikaa rikkoutuneita sääntöjä. Tämä on faktatietoa, ei mielipidettä. Tämäkin teksti on jonkinlainen dokumenti.

2023: Muistathan lainsäädännön muutokset. Tarkista aina ajankohtainen lainsäädäntö. Henkilötietolaki on tiukka juttu. Ei ole helppo ymmärtää. Itsekin olen joskus erehtynyt.

Voiko ravintola kieltää kuvaamisen?

Joo, voihan se ravintola yrittää kieltää kuvaamisen, niinku mummo yrittää kieltää minua syömästä kakkua. Onnea matkaan! Se on vähän niinku yrittäisi sitoa tuulen narulla. Kuvan ottaminen on yksi asia, sen julkaiseminen ihan toinen.

• Tekijänoikeudet: Kuvan ottaja omistaa kuvan. Ravintola saa siis olla hymyilemässä hymyilemättä, jos haluat ottaa kuvan.
• Julkaisu: Tässä tulee se mielenkiintoinen juju! Jos kuva loukkaa jotakuta, vaikka se olisikin ihan söpö kuva minusta syömässä sitä kakkua, niin silloin voi tulla ongelmia. Ajatellaan vaikka, että kuvaat jonkun salaa ja julkaisee sen, sitten alkaa jo puppua!
• Esimerkki: Otetaanpa esimerkki. Jos kuvaat ravintolan sotkuista keittiötä ja julkaisee sen someen, jotta saataisiin kaikki oksentamaan, niin voi olla, että ravintola ei pidä siitä. Tässä tapauksessa julkaisu on rikos, vaikka kuvan ottaminen sinänsä ei ole. Heille tulee vahinkoa imagossa, sitä ei kukaan halua.

Lisää tietoa: Suomen laki on täynnä tätä sälää, joten jos haluat oikeasti varman tiedon, niin hae lakia. Mä suosittelen kysymään asianajajan mielipidettä, jos ravintola on sinusta liian äkäinen. Minä ainakin ottaisin kuvan ja laittamassa sen Instagramiin, siitä voisi tulla hauskaa! Ja muista, että paras puolustus on hyvä hyökkäys! Tai ainakin hyvä selfie hymyssä suin.

Voiko kauppa kieltää kuvaamisen?

Kauppa voi kieltää kuvaamisen? Joo, muttei ihan miten vaan. Mietin just tätä itsekin, kun kävin Lidlin pihalla. Oliko siellä kieltomerkkiä? Ei tainnut olla.

• Yleisötilassa ei voi kieltää eli jos kauppa on avoinna ja kuka tahansa voi mennä sisään, kuvaaminen on sallittua. Aivan järjetöntä, jos muuten.
• Valintaoikeus asiakkaisiin Tosin kauppa voi tietysti kieltää jonkun tietyn ihmisen sisäänpääsystä. Jos joku kuvaisi jatkuvasti ja häiritsevästi, niin varmaan voivat sanoa, että “uusi asiakas on tervetullut vasta kun kamera on pois”.
• Poistumiskäsky Jos joku on jo sisällä ja kuvailee, niin kauppa voi pyytää häntä poistumaan. Tää on vähän harmaata aluetta.
• Mitä jos kuvaisin Lidlissä uusia tuotteita blogiini? Pitäiskö ottaa yhteyttä etukäteen? Hmm, ehkä pitäisi. Varmaan helpompaa kuin saada poistumiskäsky.

Mutta jos kauppa on esim. yksityistilaisuuteen suljettu, niin siellä kuvaaminen on ehdottomasti kielletty. Selvä juttu. Ärsyttää kuulla, että jossain ravintoloissa kuvataan, vaikka on kielto. Ei se ole hauskaa.

Tämä on aika sekavaa, enkä ole juristi. Mutta näin ymmärrän sen. Ehkä pitäisi lukea laki tarkemmin. Tai kysyä joltain asiantuntijalta, jos joku oikeasti tahtoo tietää varmasti. Minä en.

Saako vartijoita kuvata?

Saako vartijoita kuvata? Kyllä, julkisilla paikoilla. Se on kuin elokuvan kuvaus, auringonlasku valaisee heidän sinisiä univormujaan. Niin kaunis, niin arkipäiväinen näky. Ajatukset kiertelevät; ihmiset, kamerat, salaiset katseet. Julkisuus… ihmisen valtava näyttämö.

• Yksityishenkilöitä saa kuvata julkisilla paikoilla. Tämä on selvää kuin päivä, kirkas totuus, aivan kuin auringonnousun värit taivaalla.
• Kukaan ei voi kieltää kuvaamista ilman perustetta. Tämä on kuin vanha, tuttu ystävä, luotettava asia. Ei vartija, ei poliisi. Heidän silmänsä, niin viileät ja tarkkaavaiset, heidän ylpeytensä, heidän valtaansa. He eivät voi riistää minulta tätä oikeutta.
• Kuvista ei tarvitse luopua. Ne ovat kuin muistoja, haalean vaaleanpunaisia pilviä, kauniita, oikukas ja arvaamattomia. Muistoja yöstä, kaksikymmentäkolme vuotta sitten. Muistan kuinka.

Tämä on niin vahvaa, niin lujaa. Kuten meri, aaltojen lailla, vapaus voi tulla ja mennä. Tämä vapaus, kuvata. Se on yhtä luonnollista kuin hengitys.

Muistan yhen kesäillan, vuodelta 2000. Istuskelin puistossa, kamerani sylissä. Vartija käveli ohitse. Kuvasin häntä. Hän ei sanoit sanavartta. Vain katse, hiljainen, syvällinen. Niin paljon sanomatonta, jäänyt sanomatta. Se oli minulle selkeä viesti: kuvaaminen on oikeus, ei rikos. Olen aina muistanut sen tunteen, sen rauhan. Silti, kuvaus on aina pieni jännityksen aihe. Onko siinä jotakin virheellistä? Ei ole. Ei ole.

Saako metrossa kuvata?

Yön hiljaisuudessa, ajatukset virtaavat… Saako metrossa kuvata?

Tää on jotenkin outoa miettiä näin myöhään. Mutta joo, metrossa ja ratikassa saa kuvata. Ei tarvii mitään lupia.

• Paitsi, että: Ne toivoo, että ottaa yhteyttä. Etukäteen.
• Miksi? Ettei tuu yllätyksiä, kai. Varmaan turvallisuuden takia.

Ajattelen, että ehkä ne haluaa tietää, jos kuvaa jotain isompaa, jotain, missä on paljon ihmisiä. Tai jos on joku juttu meneillään, joku tapahtuma.

Olen miettinyt joskus itsekin, että mitä jos alkais kuvaamaan ihmisiä metrossa. Ihan vaan sellaisia hetkiä. Mutta en oo uskaltanu. Tuntuu jotenkin… väärältä.

Ja sit mietin niitä työntekijöitä. Niitä, jotka ajaa metroa tai on siellä asemilla. Ne varmaan haluaa tietää, jos niitä kuvataan. Ettei tuu sellainen olo, että niitä tarkkaillaan.

Se on jotenkin lohdullista tietää, että saa kuvata. Vaikka en ehkä koskaan tee sitä. On vaan hyvä tietää, että se on mahdollista. Tuntuu vapaammalta, jotenkin.

Saako linja-autossa kuvata?

Saako linja-autossa kuvata, hmm… Ikkunasta näkyy miten syksy heijastuu asvalttiin, kuin kultainen verho laskeutuisi kaupungin ylle. Mieleen tulee lapsuus, mummon kanssa matkustimme bussilla, aina sama paikka, ikkunan vieressä.

Linja-autossa, julkisessa tilassa, kuvaaminen, se on kuin ikuistaisi hetken, palan tätä yhteistä kokemusta. Mutta, oh, mutta ne kasvot, ne ohikiitävät silmät, niiden lupa tarvitaan, niiden suostumus.

• Julkinen tila: kuvaaminen sallittua
• Kuvauslupa: kuvaajan vastuulla

Muistan kerran, yritin ottaa kuvaa auringonlaskusta, se heijastui vanhan naisen silmälaseista, mutta en uskaltanut, se tuntui tunkeilevalta.

Kuvauslupa, se on kuin henkäys, lupaus siitä, että jokaisen tarinaa kunnioitetaan.

Saako ihmisiä kuvata julkisella paikalla?

Saako ihmisiä kuvata julkisella paikalla, kysyt.

Kuvittele auringonlaskun värjäävän taivaan verenpunaisella ja oranssilla. Kaupunki herää eloon, äänet kantautuvat kaukaa, kuin kuiskauksia menneisyydestä. Ihmiset kulkevat ohitse, jokainen kantaen omaa tarinaansa.

Julkisella paikalla saa yleensä kuvata, kyllä, myös ihmisiä.

• Tilan haltijan kielto: Joskus haltija määrää, kuvaaminen kielletty. Silloin on noudatettava.

• Vapaa pääsy: Julkiset paikat ovat niitä, joihin pääsee vapaasti. Kadut, puistot, koulut, kauppakeskukset, kirjastot, jopa virastojen aulat.

• Mutta.. hetkinen. Mitä jos joku ei halua? Eikö jokaisella ole oikeus omaan rauhaan? Mielikuva siitä, että joku ottaa salaa valokuvan, tuntuu ahdistavalta. Se hetki on mennyt, ikuisesti vangittu.

• Yksityisyys. Se on kuin hauras lasihelmi, joka voi särkyä hetkessä.

Kuvittelen mummon, istumassa puiston penkillä, ruokkimassa kyyhkysiä. Hänen silmäryppynsä kertovat tarinoita vuosikymmenistä. Saanko ottaa hänestä kuvan? Hänestä, joka on elänyt ja hengittänyt tätä kaupunkia jo niin kauan.

• Harkinta. Se on avainsana. Harkinta ja kunnioitus.

Onko teknologia vienyt meidät liian pitkälle? Onko meistä tullut sokeita toistemme tunteille?

Muistan kun lapsena piirsin kuvia. Jokainen viiva oli harkittu, jokainen väri tarkkaan valittu. Nyt, yhdellä napin painalluksella, voimme ikuistaa hetken, mutta olemmeko todella läsnä siinä?