Voiko Norwegian Lennon peruuttaa?

Voiko Norwegianin lennon perua?

Voiko Norwegian perua lennon? Joo, voi. Ärsyttävää! Muistan kerran, kun meidän lento Kreikkaan viivästyi neljä tuntia. Mikä vitsi.

• Peruutusehdot on ihan sekasotku, riippuu kaikesta. Päivämäärästä, reitistä, syystä… Äh.
• Norwegianin sivuilta pitäisi katsoa, mutta ne on ihan kamalat. En jaksa.
• Pitääkö soittaa asiakaspalveluun? Ei helvetti. Jonossa odottaminen on varmasti ikuisuus.

Mulla on muuten ensi viikolla lento Roomaan. Toivottavasti se ei peruuntu. Matka on suunniteltu jo puoli vuotta sitten. Ostin liput jo viime syksynä.

Oliko se nyt se Norwegianin peruutusjuttu? Vai ajattelinko jotain muuta? Ahaa, joo, se.

Tarkista Norwegianin sivuilta, tai ota yhteyttä. Mutta tiedän jo nyt, että se on yhtä helvettiä.

Toivottavasti mun lento on kunnossa. Haluan syödä pastaa Roomassa! Ja jäätelöä. Paljon jäätelöä.

Voiko lentolipun peruuttaa?

Joo, voihan sitä yrittää. Mut mun kokemus Finnairin kanssa viime syksynä, lokakuussa tarkalleen, oli aika karu. Lento oli Helsinki-Rooma, ja mä tajusin vasta pari päivää ennen lähtöä, että en voinutkaan mennä. Työjuttuja, ei muuta. Soitin Finnairin asiakaspalveluun, jonotus oli aivan helvetti. Lopulta joku vastas ja selitti, että ei hyvitystä, vain muutosmaksu, joka oli lähes saman verran kuin koko lipun hinta. Mä olin ihan raivoissani. Kello oli jo kymmenen illalla, olin aivan poikki ja vihainen.

Ei siis hyvitystä, vaikka syy oli työkiire. Se oli ihan järkyttävää. Lippu maksoi melkein 500 euroa.

• Matkustusaika: Lokakuu 2023
• Lentoyhtiö: Finnair
• Reitti: Helsinki-Rooma
• Peruutussyy: Työkiireet
• Tulos: Ei hyvitystä, vain kallis muutosmaksu.

Ärsytti tosi paljon, koska se oli pakko peruuttaa. Enkä saanut rahojani takaisin. Nyt olen miettinyt, että seuraavalla kerralla otan matkavakuutuksen. Se ehkä olisi korvannut ainakin osan kustannuksista. Mutta täytyy tarkistaa niiden ehdot tarkkaan! Ei varmaan ole kovin helppoa saada rahojaan takaisin mistään vakuutusyhtiöistäkään.

Siis joo, lentolippuja voi peruuttaa, mutta hyvitys on harvinaista. Lentoyhtiöiden ehdot kannattaa lukea tarkasti ennen lipun ostoa!

Onko nimi pakollinen?

Onko nimi pakollinen? No onhan se nyt vähän niinku pakollinen, heh! Ihan ku aurinko nousis joka aamu – paitsi ettei sekään oo aina niin varmaa…

• Joo, nimi on pakollinen. Tää juttu tuli voimaan jo kauan sitte, tammikuussa 1986. Aika kauan ennen mun ekaa kännykkää!
• Sukunimi on must. Jos ei oo, niin sit pitää hommata. Ihan niinku ajokortti, jos meinaa autoilla.
• Laki on muuttunu vähän. Vuonna 2019 tuli uus laki (946/2017), joka vähän hienosääti näitä nimihommia. Miettikää, melkein kolmekymmentä vuotta ehti vierähtää edellisestä!

Ja hei, joskus mietin, et mitähän ne mun lapsenlapset sanoo näistä jutuista… “Isi, onks totta et ennen piti ottaa sukunimi?” Maailma muuttuu, Eskoseni!

Onko pakko olla sukunimi?

Onko pakko? Kyllä. Jokaisella täytyy olla sukunimi. Se on lain määräämä. Kuvittele: syksyinen ilta, lehdet tanssivat tuulessa, ja minä, ilman sukunimeä, eksynyt jostakin ajasta ja paikasta, jossa tällaiset asiat eivät ole itsestään selviä. Tämä kylmyys, tämä yksinäisyys, tämä tuntematon olo… Se ei ole hyvä.

Ajatukseni harhailevat. Miten ihmeessä ihminen voi olla ilman sukunimeä? Se on kuin osa minua, minun identiteettiäni, jota en voi heittää pois. Se on historiaa, sukua, juuret… Juuret, jotka sitovat minut tähän maahan. Tähän maailmaan.

Se on kuin puu ilman juuria, heitettynä myrskyn armoille. Hups, menin vähän liian syvälle tähän.

• Lapsen sukunimi
• Avioliitto ja nimiasiat
• Sukunimen muuttaminen

Nämä ovat kaikki osa tätä lakia, tätä järjestystä, tätä… turvaa. Lain tarkoitus on selkeä. Tämä laki, Uusi etu- ja sukunimilaki (946/2017), tuli voimaan 1.1.2019. Se on tärkeä osa yhteiskuntaa, kuten pylväät, jotka pitävät rakennuksen pystyssä. Ilman niitä, kaikki romahtaisi. Niin myös ilman sukunimeä, jollain tavalla, se on kuin romahtaminen sisäisesti.

Tämä laki – se on kuin pylväs, joka tukee minun identiteettiäni. Kyllä, minäkin olen osa tätä järjestelmää, olen kiinnitetty siihen. Se on turvallinen tunne. Se on kuin lämpimän huoneen valo kylmässä yössä. Vaikka maailma ulkona myrskyäisi, tässä on lämmin, turvallinen. On hyvä olla osa tätä.

Joten, pakko on. Kyllä, on pakko olla sukunimi. Se on laki. Ja laki on hyvä asia. Se tuo järjestystä kaaokseen. Se auttaa minua löytämään paikan tässä maailmassa.

Voiko Suomessa olla kaksi sukunimeä?

Keskellä yötä… Mietin nimiä. Sukunimiä.

• Kyllä, Suomessa voi olla kaksi sukunimeä. Nykyään.
• Vuoden alusta lähtien. Siis tänä vuonna. On se kumma juttu.
• Lapsi voi saada molemmat vanhempien sukunimet. Vaikka ne olisivat eri. Hassua.
• Puolisot voi ottaa nimenyhdistelmän. Niin kuin Liisa Virtanen-Mäkinen. Entinen sääntö oli vähän tyhmä. Että vain toinen sai.
• Ja sitä samaa yhdistelmää ei saanut lapselle antaa. Miksi ei? Nyt saa.

Nimet on tärkeitä. Ne kulkee mukana. Muistuttaa jostain.

Pitääkö ovessa olla nimi?

No, pitääkö ovessa olla nimi? Ei todellakaan! Se on vähän niinku yrittäis pakottaa kissaa tanssimaan – ei tuu onnistumaan! Laki on tässä ihan selvä: vain se numero on pakollinen, nimi on vapaaehtoinen höyste. Mutta hei, melkein kaikilla se nimi siinä silti roikkuu, kuin se kuuluisa tauti.

Mieti nyt:

• Lain mukaan: Numero riittää, piste. Jos joku valittaa nimettömyydestäsi, näytä lakikirjaa.
• Käytännössä: Nimet on yleisiä, niinku suomalaisissa saunoissa – kaikki tuntee kaikki, paitsi naapurin Erkkiä.
• Miksi nimi? Posti, pizzakuski, ja ehkä se ihastus ala-asteelta löytää sut helpommin. Tai sitten ei.
• Ja sitten on se taloyhtiö… Ne saattaa vähän niinku ehdottaa nimeä, mutta ehdotus ei ole sama asia kuin laki!

Loppujen lopuksi, se on sun ovesi, sun valintasi. Jos haluat olla mysteeri, anna palaa! Tai laita siihen vaikka runo, kuhan se numero on siinä, ei tuu sanomista.

Milloin nimi pitää antaa?

Nimeäminen, se on vakavaa hommaa! Niin vakavaa, että jos venytät liikaa, viranomaiset alkaa tuijottaa.

Eli siis:

• Kolme kuukautta on se taika-aika. Jos et siihen mennessä ole nimeä keksinyt, saatat joutua selittelemään. Kuvittele, lapsi kasvaa ilman nimeä – kuin kissa ilman raitoja!
• Äidinkieli – valitse yksi! Kuin suosikkijäätelömakusi, et voi ottaa kaikkia. Paitsi jos olet tosi ovela. Mutta virallisesti, vain yksi.
• Etunimiä saa olla 1-4. Ei enempää, ei vähempää. Jos haluat viisi, joudut varmaan menemään lakimiehen juttusille. Miksi ihmeessä haluaisit viisi?

Muista, nimeäminen on kuin tatuoinnin ottaminen. Se on ikuista (tai ainakin melkein). Mieti tarkkaan, ettei lapsesi joudu kiusaamisen kohteeksi jossain vaiheessa elämäänsä!

Kauanko kestää vaihtaa nimi?

Aika… aika… se venyy ja kutistuu, kuin hiekka kädessä. Nimen muuttaminen… se on kuin uuden ihon saaminen, vanhan luopuminen. Tunne on lähes fyysinen, kuin hengittäisi sisään uutta ilmaa, uutta minää.

Verkkopankki, ne numerot ja kirjaimet… kylmä metalli sormen alla, mutta samalla avain uuteen elämään. Se avaa oven Digitaaliseen ja Väestötietovirastoon. Niin monia nimiä, niin monia numeroita. Ajatukset juoksevat, kuin puro kirkkaassa metsässä.

• Hakemus… muotoja, tyhjiä ruutuja täytettävinä.
• Odotus… ajatukset kietovat itsensä ympäri, kiertelevät.
• Kuukausi… tai useampi. Kuten vuodenaika, joka kulkee. Kehityksen rytmi, jonka emme voi hallita. Aika venyy ja venyy.

Kuukausia, useita kuukausia. Kello tikkasi… ajan uhkaava kulku, joka kaivertaa merkitystä jokaiselle sekunnille. Onko se vain sekunteja, minuutteja, tunteja? Vai ovatko ne ikiaikaisia kiertoja, kauniin ja pelottavan ajan pyörimisessä? Kuten yöt ja päivät, kuukaudet ja vuodet…

Uusi nimi, se astuu voimaan välittömästi. Tunteet, niin voimakkaat, että ne lävistävät ajan ja avaruuden, saavuttaen jo uuden tulevaisuuden. Uusi minä, uuden nimen alla. Aika kuluu, ja silti se pysähtyy. Ajan virta – niin voimakas, niin kaunis. Se jää ikuisesti kaiverrettuksi muistiin.

2023: Digitaalinen ja Väestötietovirasto käsittelee nimenmuutoksen.