Milloin lapsi ei usko joulupukkiin?

Okei, tässäpä tämmöinen henkilökohtaisempi versio samasta aiheesta:

Milloin se hetki sitten oikein tulee? Milloin lapsi lakkaa uskomasta Joulupukkiin? Voi jösses, muistan sen päivän kuin eilisen! Sellainen vähän haikea, jopa jollain tapaa surullinen olohan siitä tuli. Pieni osa lapsuutta ikään kuin lipesi sormien välistä. Muistatteko tekin sen tunteen?

Olin varmaan jotain seitsenvuotias… ehkä vähän vanhempi? En muista ihan tarkalleen. Mutta muistan sen, kun aloin oikeasti miettiä asioita. Niin kuin että miten ihmeessä se Joulupukki ehtii joka ikiseen taloon yhdessä yössä? Ja miten ne porot oikein lentää? Niin kuin joku matematiikan tai fysiikan laki olisi yhtäkkiä herännyt mun päässä. Onhan se tavallaan loogista, että se usko alkaa pikkuhiljaa murentua siinä iässä.

Toisaalta, ymmärrän kyllä niitä vanhempiakin, jotka miettii, että onko se Joulupukki-juttu nyt sitten ihan hyvä juttu. Että onko siinä jotain haitallista? Pitäisikö lapsille kertoa heti alusta alkaen, miten asiat oikeasti on? En tiedä. On siinä varmasti pointtinsakin.

Mutta loppujen lopuksi… miettikää sitä iloa! Sitä taikaa! Sitä ihanuutta, mitä se Joulupukki tuo lapsuuteen. Se on jotain, mitä ei voi mitata rahassa eikä millään tutkimuksilla. Se on jotain, mikä jää sydämeen ikuisesti. Tai ainakin toivon niin. Eikö se olekin tärkeintä? Sellainen lapsuuden muisto, joka lämmittää vielä vanhanakin. Ja eihän se usko ihan kokonaan kuole, vai mitä? Ehkä se Joulupukki asuu meissä kaikissa, pikkasen vaan piilossa.