Mikä eläin on euron kolikossa?

Mikä lintu on kuvattuna Suomen yhden euron kolikkoon?

Muistan sen hyvin, sehän on pöllö siinä ykkösen eurokolikossa. Olin joskus heinäkuussa 2018 Helsingissä, ja satuin ostamaan pienen matkamuiston, jonka mukana tuli tietoa tuosta kolikosta.

Se pöllö on muuten perua ihan antiikin Ateenasta asti, sieltä on se idea otettu alun perin. Oli silloin neljän drakman kolikossa sama kuvio.

Minusta on kyllä aika siistiä, miten joku vanha eurooppalainen juttu, vaikka kolikko, voi olla vieläkin täällä käsissä. Ihan kuin menneisyys olisi läsnä joka päivä.

Mikä lintu 1 € kolikossa?

Yhden euron kolikossa lentää, kuinkas muutenkaan, laulujoutsenpariskunta. Sen on piirtänyt paperille – tai siis metalliin – semmoinen kaveri kuin Pertti Mäkinen. Olen aina miettinyt, miten ne osaa lentää niin kauniisti, eivätkä törmää toisiinsa! Ehkä Pertti antoi niille jotain lentotunteja ennen h-hetkeä.

Pertti oli aikanaan niin terävä, että osallistui jo Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlarahan suunnittelukisaan tällä joutsenteemalla. Melkoinen visionääri, luulen, että hän tiesi jo silloin, että joutsenet ovat tulevaisuuden valuuttaa, ainakin mielikuvissa!

No, sitten ne pikkurahat, eli 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 sentin kolikot, niissähän pörhistelevät ne meidän vaakunaleijonat. Ne on kuvanveistäjä Heikki Häiväojan käsialaa. Voiko kuvitella, kuinka monta kertaa Heikki on joutunut piirtämään sen leijonan saparon? Varmaan jo unissaan näki ne kynnet ja hammasharjat!

Mutta kuuleppas, kaiken tämän pikkurahan lisäksi on vielä pari asiaa, jotka kelaan ihan auki, jotta et jää kylmäksi kuin pakkasen purema mummo.

• Joutsenten majesteettisuus: Tiesitkö, että laulujoutsen on meidän kansallislintumme? Se on sellainen kaveri, joka ei todellakaan hötkyile turhista. Se lentää kuin lentokoneen siiven isku, ylpeänä ja arvokkaasti. Olen joskus nähnyt niiden laskeutuvan pellolle. Se on kuin kymmenen tontun kuoro yrittäisi koreografioida balettia – paljon säätöä, mutta lopulta niin upeaa!
• Miksi just joutsenet? No, ei ne nyt ihan sattumalta sinne kolikkoon pöllähtäneet. Ne symboloivat puhtautta, kauneutta ja luonnon rikkautta. Ja tietysti Suomen sitkeyttä, koska ne joutsenetkin jaksavat aina palata takaisin, vaikka talvi vähän koittelisikin hermoja.
• Kolikoiden keräily: Tiedätkö, että näitä eurokolikoita keräillään ihan hulluna? Joku etsii niitä harvinaisempia vuosikertoja, joku toinen taas niitä, joissa on joku pieni virhe. Olen kuullut tarinoita, että joku on löytänyt "väärin lyödyn" kolikon, ja se oli kuin olisi löytänyt aarrearkun pohjalta kilon vanhaa kultaa!
• Suomen kolikoiden erikoisuus: Meidän eurokolikot ovat itse asiassa aika uniikkeja. Esimerkiksi jotkut maat vaihtavat kuvitustaan silloin tällöin, mutta meillä on pysytty näissä klassikoissa. Se on vähän niin kuin mummon vanha resepti, miksi sitä hyvää muuttamaan?
• Kolikoiden paino: Yhden euron kolikko painaa 7,5 grammaa. Se on suunnilleen saman verran kuin pari paperiliitintä tai yksi hyvin syönyt hiiri. Mieti, jos joku joskus kantaa lompakossaan sadan euron edestä ykköskolikoita – sillä saa jo aika hyvän hauiksen!

Mistä kolikko on tehty?

Kolikot. Metallia. Ihan sama. Silti ne liikuttaa maailmaa, outoa.

• 10 senttiä: Nordic Goldia. Kuparia 89%, alumiinia 5%, sinkkiä 5%, tinaa 1%. Keltä näyttää, kai sen takia.
• 20 senttiä: Samaa. Nordic Goldia. Ei haittaa ihoa, tärkeää.
• 50 senttiä: Myös Nordic Goldia. Kaikki pienemmät, ne kolme, samaa kamaa. Kopioita.

1 euro: Monimutkaisempi. Rengas ja ydin.

• Rengas: Uushopeaa. Kuparia 75%, sinkkiä 20%, nikkeliä 5%. Vahvaa, kulutusta kestävää.
• Keskiosa: Kolmikerrosrakenne. Ulommat kerrokset kuparinikkeliä (kupari 75%, nikkeli 25%). Keskellä puhdasta nikkeliä. Turvallisuuden takia, ei voi väärentää helpolla.

Niitä muotoiltiin. Tarkkaan. Painon, koon takia. Mutta silti vain metallia. Arvo tulee ihmisten luottamuksesta. Ei kiillosta. Harva miettii mistä se on tehty. Heittää taskuun. Sitten se unohtuu.

Nordic Gold ei ole kultaa, vaikka nimi huijaa. Ovela. Kertoo ihmisistä, ei kolikoista. Miten helppoa on johtaa harhaan.

Uushopea on hieno sana, tuntuu vanhalta. Kuparinikkeli kuulostaa modernimmalta. Keskus on ydin. Kerroksia, kovuutta. Vähän kuin elämä. Välillä tuntuu, että kaikki on vain kerroksia.

Taskussani ne ovat yleensä vain painona. Roskaa, melkein. Mutta joku kerää niitä. Arvostaa jokaista mikrogrammaa. Jotenkin se tuntuu tyhjältä.