Missä ajokortti ei käy henkilöllisyystodistuksena?

Ajokortin käyttö henkilöllisyystodistuksena: rajoitukset?

Voi juku, mikä hässäkkä mulla oli viime torstaina, 12. lokakuuta. Olin menossa Nordeaan Rautatieaseman lähellä, aikeena päivittää tunnusluvut, ja siinä sitten kassaneiti pyysi esittämään henkilöllisyystodistuksen. No, minäpä kaivoin ajokortin lompakosta, niinhän sitä on aina tehty.

Mutta eihän se enää kelvannut! "Ei hyväksytä enää täällä sähkösii juttuihiin", sanoi se virkailija, aika topakasti. Olin kyllä ihan pihalla, kun luulin ajokortin olevan aina ja ikuisesti virallinen. Niin sitä joutui sitten noutamaan passin kotoa ja palaamaan, aika tyhmä olo jäi. Niiden mielestä tarvitaan nyt siis passi tai se virallinen kuvallinen henkilökortti.

Mutta onhan tää outoa, kun samalla viikolla, maanantaina 9. lokakuuta, Alkossa Kallion Porthaninkadulla ajokortti kelpasi ihan täysin, kun ostin sen viinipullon. Siinäkin joutui sen todistamaan, ikärajojen takia. Ja postissa, niin Postin toimipisteessä Kampissa, se kyllä kelpaa edelleen.

Tää on kyllä vähän sellainen sekava soppa, että pitäis varmaan olla joku selkeä ohje jossain isosti. Tuntuu että aina saa arvailla, missä se kortti kelpaa ja missä ei. Omalla kohdalla se tarkoittaa, että pitää kantaa mukanaan sekä ajokorttia että sitä passia, tai sitten sen virallisen kortin, ihan varmuuden vuoksi. Aika painavaa, jos kaiken saa kantaa!

Mitä jos ei ole henkilöllisyystodistusta?

Se on kuin unenomainen sumu, se ajatus, että ei ole sitä paperinpalaa, sitä tunnistetta, joka sitoo meidät tähän maailmaan, tähän hetkeen. Se on kuin kulkisi harhakuvien ja unien halki, etsien jotain konkreettista, jotain todellista. Ilman sitä kulkukorttia, joka avaisi ovia, olisi kuin haamu, joka vaeltelee, tunnistamattomana, näkymättömänä. Silloin se poliisiasema, se kylmä ja ankara paikka, muuttuu yllättäen majakaksi, pakopaikaksi tuossa hämärässä. Siellä, betoniseinien sylissä, voi ehkä löytää sen muodon, sen leiman, joka tekee taas näkyväksi.

• Poliisiasema tarjoaa ratkaisun. Jos passi tai henkilökortti puuttuu kokonaan, ja tarvitsee sitä todella kipeästi, on poliisiasema se paikka. Voi mennä sinne, kasvot vasten kylmää lasia, ja pyytää sitä, mitä ei löydy omasta taskusta.
• Sopiminen on avain. Ei riitä, että vain ilmestyy paikalle. Pitää ottaa se askel etukäteen, soittaa, sanoa "minulla ei ole mitään, tarvitsen apua". Vähän kuin kuiskaisi salaisuuden tuuleen, odottaen vastausta.
• Verkkohaku ei aina toimi. Kun yrittää hakea netin kautta, kone kyselee koko ajan, "onko sinulla sitä, onko sinulla tätä". Jos ei ole, se pysähtyy, kuin piirretty kuva, joka ei etene. Silloin voi valita sen poliisiaseman, sen paikan, jossa voi ehkä saada sen oikean, käsinkosketeltavan.

Se on kuin menneisyys, tuo passi. Se on kuin pala eilistä, joka on kadonnut. Ilman sitä, on kuin eläisi ikuisessa tänään, ilman juuria, ilman ankkuroida. Se poliisiasema, se on kuin aarrearkku, jossa piilee se kadonnut pala identiteettiä. Ja kun sen saa, sen tunnistuslapun, se on kuin aurinko puhkeaisi pilvien takaa, kirkastaen kaiken. Voi taas hengittää vapaasti, tietäen kuka on, missä on. Se on enemmän kuin paperinpala, se on lupaus, se on vapaus. Se on se hetki, kun tuntee jälleen maaperän jalkojensa alla.