Kuka keksi tuberkuloosilääkkeen?

Tuberkuloosin lääkkeen keksiminen: Ei yksittäistä sankaria, vaan pitkä tie

Tuberkuloosin (tbc) voittaminen ei ollut yhden keksijän saavutus, vaan monien tutkijoiden vuosikymmeniä kestäneen työn tulos. Vaikka Robert Kochille kuuluu merkittävä kunnia taudin aiheuttajan, Mycobacterium tuberculosis -bakteerin, löytämisestä vuonna 1882, tuberkuloosin tehokkaiden lääkkeiden kehittäminen alkoi vasta paljon myöhemmin. Kochin löydös oli toki valtava läpimurto, joka ohjasi tutkimusta oikealle uralle ja loi pohjan ymmärrykselle siitä, miten tautia vastaan voitaisiin taistella.

Kochin kehittämä tuberkuliini, vuonna 1890 esitelty aine, osoittautui pettymykseksi hoitokeinona. Se ei parantanut tuberkuloosia, vaikka sitä käytettiin laajasti ja jopa epäeettisillä menetelmillä ihmisillä. Tuberkuliinin rooli jäi sen sijaan diagnostiseen käyttöön ihonallergiatesteinä.

Todellista läpimurtoa odotettiin vielä vuosikymmeniä. 1940-luvun alku toi mukanaan merkittävän edistyksen sulfa- ja streptomysiinilääkkeiden löytämisen myötä. Streptomysiini, jonka Selman Waksman ja Albert Schatz löysivät Streptomyces griseus -bakteerista, osoittautui ensimmäiseksi tehokkaaksi tuberkuloosiin vaikuttavaksi antibiootiksi. Tämä oli mullistava löytö, joka pelasti miljoonien ihmisten henget.

Kuitenkin streptomysiinin tehokkuutta rajoitti sen käyttöön liittyvät sivuvaikutukset sekä bakteerin kyky kehittää vastustuskykyä. Tämän seurauksena kehitettiin muita lääkkeitä, kuten isoniatsidi (INH) ja rifampisiini, jotka osoittautuivat streptomysiiniä tehokkaammiksi ja paremmin siedetyiksi. Näiden lääkkeiden yhdistelmähoito muodostaa yhä nykyisen tuberkuloosin hoidon kulmakiven.

Siksi vastaus kysymykseen “Kuka keksi tuberkuloosilääkkeen?” on monimutkainen. Ei ole yhtä keksijää, vaan kyseessä on joukkueponnistus, joka ulottuu Kochin uraauurtavista löydöksistä Waksmanin ja Schatzin streptomysiinin löytämiseen ja useiden muiden tutkijoiden työhön uusien ja tehokkaampien lääkkeiden kehittämiseksi. Tuberkuloosin lääkehoidon kehitys oli jatkuva prosessi, joka vaati monialaista yhteistyötä ja lopulta johti tehokkaisiin hoitomuotoihin. Tämä taistelu jatkuu yhä, sillä uusia lääkkeellisiä ratkaisuja tarvitaan multiresistentille tuberkuloosille.