Mikä pahentaa stressiä?
Voi, stressi... tiedän sen tunteen liiankin hyvin. Se hiipii hiljaa, ensin pieni jännitys, sitten lähes lamaannuttava paino rinnassa. Alituinen kiire työssä ja kotiin asti jatkuva suorituspaine ovat minulle tuttuja vihollisia. Perheasioidenkin sotku voi kaataa kaiken. Ja sitten ne äkilliset iskut... läheisen menetys, se on syövyttävä haava, joka jättää jälkensä pitkäksi aikaa. Onneksi on hetkiä, jolloin rauha löytää tiensä takaisin, mutta stressin varjo on aina lähellä.
Mikä pahentaa stressiä? Huh, mistä edes aloittaisi. Se tunne, tiedättekö, se puristus rinnassa, kuin elefantti istuisi päällä. Minulla ainakin työkiireet on ihan hirveitä, jatkuvaa juoksemista deadlineista toiseen. Ja kun kotona odottaa sama suorittamisen oravanpyörä, tuntuu ettei ikinä saa hengähtää. Siis oikeasti, kuka tätä jaksaa loputtomiin? Perheasiat sitten vielä… välillä tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan kerralla. Niin kuin viime vuonna, kun mummoni menehtyi. Se oli… no, en tiedä miten sitä edes kuvailisin. Sellaista syvää, kalvavaa surua ja tyhjyyttä. Se vei pohjan kaikelta, ihan kaikelta. Kaiken muun stressin päälle se oli kuin… kuin viimeinen niitti arkkuun. Että miten ihminen voi edes selvitä sellaisista iskuista? No, jotenkin sitä kai aina selviää. Ajan kanssa. Pikkuhiljaa. Onneksi on hetkiä, jolloin aurinko pilkahtaa pilvien lomasta, ymmärrättekö? Sellaisia pieniä ilon hetkiä lasten kanssa, kävely luonnossa, hyvä kirja… silloin tuntuu, että ehkä kaikki ei olekaan menetetty. Mutta se stressin mato jyrsii silti jossain takaraivossa. Aina valmiina nostamaan päätään. Ja tiedättekö mikä on pahinta? Se tunne, että ei hallitse omaa elämäänsä. Että on vain pelkkä nappula jonkun toisen pelissä. Niin kuin joku tutkimuskin taisi sanoa, että hallinnan tunne on tosi tärkeä stressin hallinnassa… jotain 40% ihmisistä kai koki niin… Mutta mitä tehdä, kun se hallinta tuntuu lipsuvan käsistä? Se on kysymys, johon en ole vielä löytänyt vastausta.
#Elämä#Ongelmat#Stressi