Mitä ei saa sanoa masentuneelle?
Vältä näitä masentunutta kohdatessa:
- "Yritä piristyä!" (Aliarvioi tilannetta.)
- "Se on vain pääsi sisällä." (Epäilee kokemusta.)
- "Elämä ei ole reilua." (Ei lohduttavaa.)
- "Ajattele, miten pahemmin voisi olla." (Ei vertailukelpoista.)
- "Käy enemmän ulkona." (Liian yksinkertaistava ratkaisu.)
- "Et näytä masentuneelta." (Epäilee oireita.)
- "Ole positiivinen!" (Vaikeaa masennuksen kanssa.)
Mitä ei kannata sanoa masentuneelle?
Okei, tässä mun näkemys masentuneelle puhumisesta, ihan omasta kokemuksesta:
“Yritä piristyä!” – Älä nyt. Se on vähän sama ku sanois sokeelle, että kato nyt tarkemmin. Ollu siinä jamassa itekin.
“Se on vain pääsi sisällä”. Joo, niinku aivot ei ois osa kehoa? Ei toimi niin.
“Elämä ei ole reilua”. No shit, Sherlock. Masentunut tietää sen kyl itekki.
“Asiat vois olla huonommin.” Ehkä, mut se ei helpota tätä hetkeä yhtään.
“Käy ulkona enemmän!” Joinain päivinä sängystä ylös nouseminen on jo voitto. Luuletko et ulkoilu auttaa?
“Et näytä masentuneelta”. Masennus ei näy aina ulospäin. Se on vähän niinku sisäinen haamu.
Oma kokemus: Olin joskus ihan pohjal. Parasta oli, kun ystävä vaan kuunteli. Ilman tuomitsemista.
Miksi masentunut eristäytyy?
Masentunut eristäytyy, niin kuin sumu laskeutuisi hiljaa, peittäen kaiken alleen. Voimat ovat vähissä, kuin kynttilän liekki, joka uhkaa sammua pienimmästäkin tuulenvireestä. En jaksa, en vain jaksa kohdata maailmaa, sen vaatimuksia, sen odotuksia. Tuntuu, että uppoan syvemmälle, aina vain syvemmälle.
- Syyllisyys kaivertaa sisintäni, kuin pieni hiiri, joka jyrsii jatkuvasti.
- Häpeä peittää minut, kuin paksu musta viitta.
En halua näyttää heikkouttani, en halua olla taakka. On helpompi vetäytyä kuoreeni, olla yksin, omassa pimeydessäni. On helpompi kadota. Olen kuin varjo, joka lipuu seinien vierellä, huomaamaton, näkymätön. Olenko edes olemassa? Ehkä olen vain muisto, haamu menneisyydestä.
Muistan, kun vielä hymyilin, kun elämä tuntui kevyeltä. Nyt hymy on vain irvikuva, tyhjä kuori. Elämä on painava taakka, jota kannan harteillani. Taakka kasvaa päivä päivältä, kunnes se murskaa minut alleen.
Sosiaalinen verkosto kuihtuu, kuin vanha puu, jonka juuret ovat mädäntyneet. En jaksa ylläpitää ihmissuhteita, en jaksa teeskennellä. On helpompi olla yksin, vaikka se sattuu. Yksinäisyys on tuttu ystävä, jonka kanssa olen oppinut elämään.
Ehkä jonain päivänä valo tunkeutuu pimeyteen, ehkä jonain päivänä löydän voimia nousta ylös. Mutta tänään, tänään vain eristäydyn, tänään vain olen.
#Apua #Masennus #SanojaPalaute vastauksesta:
Kiitos palautteestasi! Palaute on erittäin tärkeää, jotta voimme parantaa vastauksia tulevaisuudessa.