Mitä jos nielaisee patterin?

Patterin nielaisu: Mitkä ovat vaarat ja ensiapu?

Se on niin hurjaa, kun pieni lapsi nielaisee pariston, se saa kyllä sydämen pysähtymään hetkeksi. Muistan sen kesäkuun helteen muutama vuosi sitten, kun oma poikani oli juuri oppinut ryömimään ja kaikesta piti ottaa selvää. Nappiparistot olivat silloin sellainen pelko.

Se tilanne on niin stressaava. Ensinnäkin se hätä ja paniikki, ja sitten se jatkuva huoli, että mitä jos se jää jonnekin jumiin. Olen itse selannut kaikenlaista tietoa, ja kyllä se röntgenkuva on se ensimmäinen juttu, jonka lääkäri tekee, sen ymmärrän ihan hyvin.

Tässä ajatuksessa on se, että paristo jos jää muhimaan vatsaan tai suolistoon, se voi tehdä pahaa jälkeä. Se kemikaali siellä voi polttaa limakalvoja, ja jos se ei lähde luonnollista tietä ulos parissa päivässä, niin sitten toimenpiteet ovat edessä.

Olin kerran ystäväni luona, kun hänen lapsensa oli niellyt pariston. Se päivä oli täynnä juoksemista päivystykseen ja odottelua. Onneksi se lähti sitten itsestään, mutta se huoli oli valtava koko sen ajan.

Minulle se on opettanut sen, että pitää olla tosi tarkkana kaikkien pienten esineiden kanssa, etenkin kotona. Kaikki patterit, napit ja kolikot pitää olla poissa lasten ulottuvilta. Se on pieni vaiva, mutta se voi säästää todella paljon harmilta ja jopa vaaratilanteilta.

Silloin kun poikani oli pieni, muistan sen tunteen, kun piti olla jatkuvasti varuillaan. Nyt hän on jo isompi, mutta se kokemus jäi silti syvälle mieleen. Jokainen vanhempi tietää sen tunteen, kun oma lapsi on vaarassa.

Se on kyllä niin tärkeää, että tietää, mitä tehdä, jos jotain sattuu. Se nopeus on valttia, ja se tietoisuus siitä, että lääkäriin pitää mennä heti. Onneksi nykyään tietoa on paljon saatavilla.

Se pariston nielemisen vaara on se, että se ei ole mikään leikki. Se on todellinen vaara, joka voi aiheuttaa vakavia vammoja. Mutta kun tietää riskit ja osaa toimia oikein, niin pärjää kyllä.

Mitä jos koira syö patterin?

Yön syvässä hiljaisuudessa, kun kaikki nukkunevat, minun mieleni ravaa. Koiran hiljainen tuhina kuuluu makuuhuoneesta, ja sydämessäni puristaa. Se söi patterin. Miten se pääsi tapahtumaan, en tiedä, mutta nyt se on siinä. Pelko on iso, hämmennys valtaa.

Soitan heti eläinlääkärille, vaikka kello on mitä on. Nyt ei ole aika miettiä protokollia. Meidän on pakko tietää, onko se pieni, vaarallinen asia todella siellä sisällä. Röntgenkuvaus on ehdoton, ainoa tapa nähdä, missä mennään. Toivon niin kovasti, että se olisi vain ajatus, että olisin nähnyt väärin.

Kun kuvat on otettu, jännitys tiivistyy. Jos patteri on ehjä, kokonainen ja ehjä, sitten ehkä selvitään säikähdyksellä, seurannalla. Mutta sitä on niin vaikea varmistaa, voiko siihen luottaa? Se pieni, vanha paristo taskulampusta, oliko se jo kulunut?

Jos se vähänkään epäilyttää, jos siinä on pienikin rako tai reikä, sitten on toimittava. Se syövyttävä neste. Ajatuskin puistattaa. Patterin poisto vatsasta on silloin ainoa oikea tie. En voi antaa sen syövyttää sisintä.

Ja se oksettaminen. Se ajatuskin sattuu. Miten voisin pakottaa sen kokemaan sen polttavan tunteen uudelleen, nielusta ylös? Se syövyttää tullessaan ylöskin. Oksettaminen on riskialtista, se pahentaisi vain tilannetta. En halua koirani kärsivän enempää. Se on niin hämmentynyt ja minä vielä enemmän.

• Patterin syöminen koiralla on aina hätätilanne.
• Välitön yhteys eläinlääkäriin on pakollinen.
• Röntgenkuvaus vahvistaa patterin sijainnin.
• Ehjä patteri voi aiheuttaa vähemmän vaurioita, mutta seuranta on tarpeen.
• Rikki mennyt patteri tai patteri, jossa on reikä, vaatii poiston.
• Patterin poisto vatsasta suoritetaan endoskooppisesti tai leikkauksella.
• Oksettaminen on kiellettyä, sillä patterin sisältö voi syövyttää ruokatorvea ja suuta uudelleen.
• Nappiparistot ovat erityisen vaarallisia nopean kudosten syöpymisen vuoksi.
• Litiumparistot ovat myös erittäin myrkyllisiä.

Onko pattereissa elohopeaa?

Elohopeaa pattereissa? No huhhuh, nyt kaivellaan historian romukoppaa! Ennen vanhaan, kun mummollakin oli vielä omat hampaat, paristot olivat todellakin pieniä kemiallisia aikapommeja. Niissä saattoi olla elohopeaa ja kadmiumia niin että heikotti. Jos sellainen alkoi vuotamaan taskuun, se oli pahempi juttu kuin naapurin Penan grillijuhlien palohälytys.

Nykyään ne ovat vähän siistimpää sakkia, mutta eivät mitään luomutuotteita silti. Täynnä metalleja kuten litiumia, sinkkiä ja mangaania, jotka ovat mahtavia raaka-aineita, mutta luonnossa riesa kuin paarmoja juhannuksena. Päästessään vapaaksi ne tekevät maaperälle ja vesistöille rumaa jälkeä.

Nykyisissä paristoissa ei ole elohopeaa. EU kielsi elohopean käytön useimmissa paristoissa vuonna 2006 ja nappiparistoissakin vuonna 2015.

Paristojen kierrätys on ehdottoman tärkeää!

Se on tehty niin helpoksi, että laiskempikin onnistuu. Joka ikinen kioski ja marketti, joka niitä myy, on velvollinen ottamaan vanhat vastaan. Ei tarvitse edes ostaa uusia, voit vain marssia sisään vanhojen patteriesi kanssa kuin omistaisit koko paikan.

Tässä muutama nyrkkisääntö, ettei tule sanomista:

• TEIPPAA NAPOJEN PÄÄLLE! Ihan tavallinen maalarinteippi tai vaikka ilmastointiteippi käy. Erityisesti litiumparistot ovat herkkiä oikosuluille. Et halua olla se tyyppi, jonka takia koko kaupan paristokeräyslaatikko pölläyttää savut.
• VIE NE SINNE PUNAISEEN LAATIKKOON. Yleensä se on siinä kassojen lähellä, ettei tarvitse koko kauppaa haravoida läpi.
• ÄLÄ KOSKAAN HEITÄ SEKÄJÄTTEESEEN. Se on sama kuin kaataisit moottoriöljyt kukkapenkkiin. Todella, todella huono idea. Kaikki ne arvometallit menevät hukkaan ja myrkyt luontoon.

Onko paristoissa elohopeaa?

On jo niin myöhä. Kello taitaa olla vaikka mitä, ja minä tässä pohdin taas asioita. Esimerkiksi paristoja. Mietteet harhailevat, oliko niissä elohopeaa? Muistan lukeneeni joskus niin, että niissä olisi ollut paljonkin. Se tuntuu... jotenkin raskaalta, tietää, että sellaista jätettä on joskus ollut.

Nykyään kaikki paristot ja akut, joita täällä Euroopan unionin alueella myydään, ovat sentään elohopeattomia. Tämä on tärkeä asia. En tiedä, milloin se tarkalleen muuttui, mutta tuntuu hyvältä tietää, ettei ainakaan uusissa ole sitä kauheaa ainetta.

Mutta eihän se silti tarkoita, että paristot olisivat harmittomia. Ei todellakaan. Ne voivat yhä sisältää niin paljon muuta myrkyllistä. Lyijyä ja kadmiumia, varsinkin niissä vanhemmissa malleissa tai joissain tietyissä akkutyypeissä. Se ajatus, että ne päätyvät luontoon, ahdistaa.

Siksi on niin äärimmäisen tärkeää viedä kaikki paristot ja akut aina sinne kierrätykseen. Kaikki, aivan kaikki. Miettii vain, mihin ne kaikki lopulta päätyvät, ne vanhatkin, joissa ehkä oli sitä elohopeaa? Meneekö ne oikeasti kaikki oikein? Toivon niin. Vähän hämmentävää, kun miettii kuinka paljon jätteitä me tuotamme.

Paristojen sisältö:

• Alkaliparistot: Pääasiassa sinkkiä, mangaanidioksidia, terästä, kaliumhydroksidia.
• Nikkelikadmiumakut (NiCd): Kadmiumia, nikkeliä. Nämä ovat nykyään harvinaisempia EU-alueella ympäristösäädösten vuoksi.
• Nikkeli-metallihybridiakut (NiMH): Nikkeliä, metallihydridiä.
• Litiumparistot / Litiumioniakut: Litiumia, kobolttia, nikkeliä, mangaania. Näitä on nykyään paljon puhelimissa ja kannettavissa.
• Lyijyakut: Lyijyä, rikkihappoa. Esimerkiksi autojen käynnistysakut.
• Muita aineita: Kupari, sinkki, rauta ja eri muoviyhdisteet.