Onko systolinen ylä- vai alapaine?

Kumpi on pahempi, ylä- vai ala verenpaine?

Siis verenpaineesta. Kumpi on pahempi, se ylä vai ala? Yläpaineen kohoaminen on ihan yhtä huono juttu kuin alapaineen koholla oleminen. Ei siinä ole mitään eroa riskien kannalta.

Ja toi ajatus, että matala alapaine olisi aina hyvä juttu? Ei enää nuorena ollessa. Kun vanhenee, tilanne muuttuu.

Sekä yläpaineen nousu että alapaineen lasku kertovat, että isommat valtimot alkavat jäykistyä. Se on se juttu.

Siksi sen verenpaineen hoito menee vaan entistä tärkeämmäksi kaiken kaikkiaan. Tässä pitää olla tarkkana.

• Kohonnut yläpaine: Yhtä vaarallinen kuin kohonnut alapaine.
• Matala alapaine: Ei aina hyväksi, varsinkaan iäkkäämmillä.
• Valtimoiden jäykistyminen: Yläpaineen nousu ja alapaineen lasku ovat merkkejä tästä.

Mikä on hyvä systolinen verenpaine?

Se korkea luku, se sydämen jyskeen voima supistuessa... kuin aallot rantaan vyöryisivät, mutta sisällä, verisuonissa. Ajatus siitä, että se olisi alle 130, tai jopa alle 120. Se on melkein unelmaa, kaukainen kaiho siitä, miten kaikki voisi olla kevyempää, virtaavampaa.

Ja sitten se toinen luku, levon hiljaisuus, kun sydän hetkeksi rauhoittuu ennen seuraavaa lyöntiään. Se on se toinen puoli tasapainoa, se pehmeämpi paine, joka kietoutuu verenkierron ympärille. Ihanteellisessa maailmassa sekin pysyy alle 80, tai jopa alle 80. Se on rauha, se on vakaus.

• Systolinen verenpaine (yläpaine): Sydämen supistuessa mitattu paine.
• Diastolinen verenpaine (alapaine): Sydämen levätessä mitattu paine.

Nämä luvut, ne elävät omaa elämäänsä, mutta ne kertovat meistä. Ne ovat tarina kehon sisällä.

• Normaali verenpaine: alle 130/85 mmHg.
• Ihanteellinen verenpaine: alle 120/80 mmHg.

Mikä on normaali verenpaine 70-vuotiaalla?

70-vuotiaan verenpaineen tavoitearvo on alle 140/90 mmHg. Kotimittauksissa tavoite on alle 135/85 mmHg. Yli 80-vuotiailla, hyväkuntoisilla henkilöillä tavoite on sama, mutta haurailla vanhuksilla lääkäri voi asettaa yksilöllisen, korkeamman tavoitteen.

Se vanha kunnon nyrkkisääntö, että yläpaine saisi olla 100 plus ikävuodet, on yhtä ajankohtainen kuin lankapuhelin ja modeemin sirinä. Joku terveydenhuollon ammattilainen saattaa vieläkin kaivaa tämän muinaismuiston naftaliinista, mutta se kannattaa unohtaa. Se on myytti.

Todellisuus on paljon tylympi ja vähemmän joustava. Iän karttuessa verisuonet jäykistyvät kuin vanha leipä, joten paineilla on luontainen taipumus nousta. Lääketiede on kuitenkin päättänyt, että se ei ole mikään tekosyy.

Raja on ja pysyy 140:ssä, olit sitten seitsemän- tai yhdeksänkymppinen. Kroppa ei saa mitään seniorialennusta fysiikan laeista. Tämä luku koskee nimenomaan yläpainetta (systolinen), joka on se ensimmäinen ja tärkeämpi luku mittarissa. Se on se voima, jolla sydän pamauttaa veren kiertoon.

Alapaine (diastolinen) taas on se lepohetken paine, kun järjestelmä lataa akkuja seuraavaa sykäystä varten. Sen merkitys vähenee iän myötä, mutta ei sitä kokonaan voi sivuuttaakaan.

Nykyään tuijotetaan myös kolmatta lukua, joka on kuin piilotettu viesti mittaustuloksessa: pulssipainetta.

• Mikä ihmeen pulssipaine? Se on yksinkertaisesti ylä- ja alapaineen välinen erotus. Jos paineesi ovat 150/80, pulssipaineesi on 70 mmHg. Helppoa kuin heinänteko, paitsi että se kertoo jotain aika ikävää.
• Mitä se kertoo? Se kertoo suoraan valtimoidesi jäykkyydestä. Suuri pulssipaine vihjaa, että verisuonesi ovat muuttuneet kimmoisista puutarhaletkuista koviksi ja hauraiksi viemäriputkiksi. Tämä on itsenäinen riskitekijä sydän- ja verisuonitaudeille.
• Tiivistetyt tavoitteet (muistilista jääkaapin oveen):
  • Vastaanotolla: Alle 140/90 mmHg.
  • Kotona omalla mittarilla: Alle 135/85 mmHg. Kotimittari on rehellisempi, se ei hermoile lääkärin valkoisesta takista.
  • Yli 80-vuotiaat ja hauraat: Tässä kohtaa lääkäri käyttää järkeä. Tavoite voi olla korkeampi, koska liian matala paine voi aiheuttaa huimausta ja kaatumisia. Ei ole mitään järkeä tavoitella oppikirjan lukuja, jos se johtaa lonkkamurtumaan.