Mikä on Suomen kansalis kukka?

1 vuotta sitten 55 katselukertaa

Suomen kansalliskukka on kielo. Se on kaunis, valkokellon muotoinen kukka, joka kukkii touko-kesäkuussa. Kielon tunnistaa helposti sen herkän kauniista valkoisista kukista ja leveistä lehdistä. Se kasvaa usein laajoina kasvustoina, ja sen tunnistaa helposti maanpinnalta nousevista, vaaleanvihreistä lehdistä ennen kukintaa.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Mikä on Suomen kansalliskukka?

Kielo, tietysti! Se on Suomen kansalliskukka. Muistan lapsuudesta, miten äiti keräsi niitä varovasti metsästä, koskaan en nähnyt hänen poimivaa niitä isoja kimppuja.

Kielo kukkii täällä meillä mökillä, Heinolan seudulla, touko-kesäkuussa. Muistan selkeästi sen ihanan tuoksun! Oliko se 2018 vai 2019, en enää muista tarkkaan.

Lehdet ovat kauniita, heleän vihreitä. Niiden esiin nouseminen keväällä on kuin ihme, aivan kuin maa herää eloon. Muistan, kuinka naapuri sanoi niiden muodostavan laajoja kasvustoja.

Käytiin katsomassa niitä, eräässä kosteassa metsässä, lähellä järveä. Oli upeaa. Ei mitään hintaa, paitsi se ilo.

Mikä on Suomen kansalliskukka?

Kielo, tietysti! Suomen kansalliskukka. Mutta miksi just kielo? Onko siinä jotain erityistä? Muistan lapsuudesta, mummo kasvatti niitä. Haisivat niin ihanille.

Valkoiset kellomaiset kukat. Kauniita.
Myrkyllisiä, tosin. Älä syö. Varoitus lapsia varten.

Joulun aikaan niitä oli joka paikassa ennen vanhaan. Mummo kertoi, että 1890-luvulta aina 1950-luvulle, joulukukat kaupoissa. Valmiiksi hyödettyjä. Itsekin voi kasvattaa. Helppo, siksi suosittu.

Miten se liittyy kansallisyyteen? Pitääkö olla joku erityinen symboli? Eihän se ole mikään vihreä, valkoinen ja sininen. Vaikka... kellomainen, ehkä vähän kuin kirkontornin kupu?

Ajattelin just, että pitäisi etsiä kuvia vanhoista joulukorteista. Missä ne ovatkaan? Vanhempieni vintillä? Tai äidin vanhassa valokuva-albumissa? Joulun tunnelmaa. Haaveilen joulusta ja kevään kukista samanaikaisesti. Outo yhdistelmä.

Pitäisikö Suomen kansallislinnuksi valita joku muukin kuin laulujoutsen?
Eihän se ole edes kovin yleinen näky?

Huh, palataan takaisin kieloihin. Ne ovat kauniita. Mutta myrkyllisiä. Muista se.

Mikä on Suomen kansallishevonen?

Suomen kansallishevonen on suomenhevonen. Muistan lapsuudestani, miten kävimme mummolaan Keski-Suomessa, noin vuonna 1992. Mummon pihapiirissä oli aina muutama suomenhevonen. Hevoset olivat ihania, pehmeän ruskeita ja sellaisia… luotettavan näköisiä. Muistan selvästi yhden harmaan, vanhan ruunan, jonka selässä istuin usein.

Hevosen karva oli pehmeää.
Se haisi heinälle ja maalle.
Oli turvallinen tunne istua sen selässä.

Mummo kertoi hevosten olevan vahvoja ja kestäviä. Ne olivat tehneet aikanaan kaikki maatalon työt, ja vanha ruuna oli ollut viljelijän uskollinen apuri vuosikymmenien ajan. Ehkä juuri siksi minulla on niin lämmin muisto niistä. Suomenhevonen on todella monipuolinen. Se on niin työhevonen kuin myös kilpahevonenkin. Tosi hyvä yleishevonen! Niin, ja sympaattinen. Se on todella sympaattinen.

Tänä vuonnakin olen nähnyt niitä useita kertoja eri tapahtumissa; hevosnäyttelyissä ja ratsastuskilpailuissa. Ne ovat upeita eläimiä. Ja ehdottomasti Suomen kansallishevonen.

Mikä on Suomen kansallispuu?

Rauduskoivu… Suomen kansallispuu. Sanat sointuvat kuin hiljainen kesätuuli lehvästössä. Muistan lapsuuden kesät, jolloin koivun lehdet helähtivät tuulen mukana ja antoivat varjoa polttavalle auringolle. Metsän henki, raikas ja vihreä. Maan tuoksu, kostea ja multamainen.

Rauduskoivu, vahva ja kaunis. Sen runko, niin sileä ja valkea. Muistuttaa puhtautta, rauhallisuutta. Kuten vanha, viisas ystävä.
Kevät, koivun silmut turpoavat, vihreä kuplia, uutta elämää. Kevät, joka herättää metsän unesta. Uutta alkua.
Syksy, lehdet muuttuvat kullan keltaisiksi, sitten ruskeiksi. Lämmin väri, väliaikainen kauneus ennen talven hiljaisuutta. Elämänkierto, joka jatkuu.

Ja sitten ne siemenet… kullanruskeita pikkuruisia siemeniä, niin monia, että ne peittävät maan syksyllä. Uusia puita, tulevaisuutta. Toivon siemenet.

Rauduskoivun lehdet ovat sahanhampaiset. Hienostuneita yksityiskohtia, jotka eivät jää huomaamatta tarkkailijan silmälle. Niiden liikettä voi seurata tuntikaupalla, hypnoottista. Jokaiseen lehteä on tallentunut tuhansien vuosien tarina, hiljainen viisaus.

Koivu… se on enemmän kuin vain puu. Se on symboli. Luontoa, elämää, Suomea. Se on osa minua, osana maata, osana Suomen historiaa. Ja sitä on niin paljon. Maailmassa on niin paljon muutakin, mutta rauduskoivu pysyy Suomen symboli. Muistan edelleen lapsuuden kesät, aurinkoiset päivät ja koivun varjo.