Mikä säätelee syljen eritystä?

Okei, tässä tulee mun versio tuosta syljen erityksestä, vähän niin kuin mun omien kokemusten kautta suodatettuna:

Mikä ihme se syljen eritystä oikein sääteleekään?

No, homman nimi on se, että autonominen hermosto on se, joka siellä taustalla häärii ja päättää, paljonko sylkeä suussa loppujen lopuksi lilluu. Mietitäänpä vaikka nukkumista – ei kai kukaan nyt hirveästi kuolaa tyynyyn? No ei, koska silloin syljen eritys on ihan minimissä. Tai sitten se hetki, kun haukkaat vaikka sitruunaa! Voi luoja, suu alkaa tulvia, eikö vaan? Silloin se sylki on vielä vetistäkin, ihan kuin elimistö valmistautuisi neutraloimaan happoa.

Oon miettinyt, että onko se juuri tuo automaattisuus siinä autonomisessa hermostossa se juttu? Se, että ei tartte itse erikseen päättää, että nyt sylkeä, kiitos. Se vaan tapahtuu.

Mutta joo, takaisin asiaan. Tiesittekö muuten, että meillä on erilaisia sylkirauhasia? Ihan eri rauhaset tekee eri tavalla sylkeä! Kielenalussylkirauhanen, se tuottaa sellaista limaisempaa sylkeä. Mun mielestä se on vähän niinku liimaa...mutta hyvällä tavalla! Korvasylkirauhanen taas, se tekee sitä vetistä versiota. Ja sitten on vielä leuanalussylkirauhanen, joka on vähän niinku molempien sekoitus, semmonen sopiva kompromissi.

Oon joskus miettinyt, että onkohan sillä erolla joku merkitys, kun vaikka syö jotain tiettyä ruokaa? Et onko se limaisempi sylki parempaa, kun syö jotain kuivaa leipää, ja vetisempi taas sitruunan kanssa? En tiedä, pitäis varmaan googlettaa. Mutta jotenkin tuntuu loogiselta, eikö? Että elimistö yrittää optimoida homman ihan automaattisesti. On se vaan aika jännä juttu!