Mikä oli viimeisin jääkausi?

Mikä oli viimeisin jääkausi? Veiksel-jääkauden kesto

mikä oli viimeisin jääkausi ja sen kesto ovat tärkeitä kysymyksiä maapallon ilmastohistoriaa tarkastellessa. Jääkausien aikana pohjoiset alueet peittyivät jään alle ja ilmasto muuttui radikaalisti. Aiheen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan luonnon muutoksia ja pohjoisen luonnon nykytilaa.

Mikä oli viimeisin jääkausi?

Viimeisin jääkausi, jota Pohjois-Euroopassa kutsutaan nimellä veiksel jääkausi suomessa, oli pitkä kylmyysjakso, joka peitti suuren osan maapallosta paksun mannerjään alle. Tämä aikakausi alkoi yli 100 000 vuotta sitten ja päättyi noin 11 500 vuotta sitten, jolloin ilmasto lämpeni nykyiseen tasoonsa.

Monet sekoittavat suuren jääkauden ja niin sanotun pienen jääkauden, joka oli vain historian lyhyt viileä jakso keskiajan jälkeen. Ero on kuitenkin valtava. Oikean jääkauden aikana Pohjois-Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa ja Aasiaa peitti kilometrien paksuinen jäämassa, joka muovasi maisemaa tavalla, jonka jäljet näkyvät edelleen ympärillämme. Jääkauden syntyyn ja päättymiseen vaikuttivat maapallon radan hienoiset muutokset sekä ilmakehän kasvihuonekaasujen rajut heilahtelut. Mutta kuinka kylmää tuolloin oikeasti oli? Se selviää, kun tarkastelemme planeetan tilaa sen historian hyytävimmällä hetkellä.

Viimeisimmän jääkauden huippukohta ja kylmyys

Jääkauden ankarin vaihe saavutettiin noin 20 000 vuotta sitten, jolloin mannerjäätikkö oli laajimmillaan ja peitti alleen valtavia maa-alueita. Tätä ajanjaksoa kutsutaan tieteessä nimellä Last Glacial Maximum (LGM).

Maapallon keskilämpötila viimeisimmän jääkauden huippukohta oli vain noin 8 astetta Celsius-merkintää, mikä tarkoittaa, että koko planeetta oli keskimäärin 6 astetta nykyistä viileämpi. Äkkiseltään luku ei ehkä kuulosta dramaattiselta - itsekin ajattelin pitkään, että kyseessä on vain vähän viileämpi Suomen kesä. Mutta todellisuudessa se muutti koko planeetan kasvot. Kyseessä on globaali keskiarvo, ja viileneminen painottui rajusti pohjoisille leveysasteille. Esimerkiksi arktisilla alueilla oli jopa 14 astetta nykyistä kylmempää. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus putosi tuolloin tasolle 180 ppm, mikä on alle puolet nykyisestä. Alhaiset kasvihuonekaasutasot pitivät planeetan tehokkaassa kylmyysloukussa, ja kuiva, pölyinen ilmasto synnytti valtavia aavikoita alueille, jotka nykyisin ovat reheviä metsiä.

Mannerjäätikkö ja Veiksel-jääkausi Suomessa

Pohjois-Eurooppaa peittänyt Fennoskandian mannerjäätikkö oli vaikuttava näky, sillä sen paksuus oli Suomen kohdalla laajimmillaan noin 2-3 kilometriä.

Jään paino oli niin musertava, että se painoi maankuoren satoja metrejä alaspäin. Kun jäätikkö alkoi sulaa, valtavat sulamisvesivirrat kasasivat jään reunan eteen hiekkaa ja soraa, mistä muodostuivat nykyiset Salpausselät. Suomi vapaurui kokonaan jäästä vasta noin 10 000 vuotta sitten. Muistan elävästi, kun retkeilin ensimmäistä kertaa Salpausselän harjumaastossa ja yritin kuvitella mielessäni sen jättimäisen, kilometrien korkuisen jääseinämän, joka oli painanut juuri sitä maaperää, jolla seisoin. Se sai ihmisen tuntemaan itsensä todella pieneksi geologisen historian edessä. Jääkauden jäljet näkyvät meillä edelleen joka päivä muun muassa jatkuvana maanpinnan kohoamisena, kun maankuori palautuu hitaasti jättimäisen taakan alta.

Jääkauden vaikutus maailmanlaajuisesti

Koska valtava määrä planeetan vedestä oli sitoutunut kilometrien paksuisiin mannerjäätiköihin, maailman merenpinta laski huomattavasti nykyisestä tasostaan.

veiksel jääkausi kesto ja sen vaikutukset näkyvät siinä, että merenpinta oli alimmillaan noin 125 metriä nykyistä alempana. Tämä paljasti laajoja maasiltoja, joiden kautta ihmiset ja eläimet pystyivät vaeltamaan mantereelta toiselle. Esimerkiksi Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä oli kuivaa maata, Beringinsalmen kohdalla, mikä mahdollisti asutuksen leviämisen uusiin maanosiin. Euroopassa permafrost eli ikirouta ulottui satoja kilometrejä jäätikön reunan eteläpuolelle. Kasvillisuus oli pääasiassa puutonta tundraa ja mammuttivaroja ylläpitävää aroa. Elämä oli ankaraa, mutta siitä huolimatta varhaiset nykyihmiset pystyivät sopeutumaan näihin äärimmäisiin olosuhteisiin kekseliäisyytensä ja tiiviiden yhteisöjensä avulla.

Viimeisimmän jääkauden huipun ja nykyajan vertailu

Viimeisin jääkauden huippu (LGM)

- Erittäin alhainen, noin 180 ppm

- Noin 8 astetta Celsius-lämpötilaa, eli selvästi nykyistä kylmempi

- Peitti noin 25 prosenttia maapallon maapinta-alasta

- Noin 125 metriä nykyistä rannikkolinjaa alempana

Nykyaika (Holoseenin lämpökausi)

- Korkea, ylittänyt jo 415 ppm rajan

- Noin 14 astetta Celsius-lämpötilaa esiteollisella ajalla, nykyisin korkeampi

- Rajoittunut pääasiassa Etelämantereelle ja Grönlantiin, noin 10 prosenttia maapinta-alasta

- Nykyinen perustaso, joka nousee hitaasti jäätiköiden sulaessa

Maan kohoamisen ihmetys rannikolla

Matti, 65-vuotias eläkeläinen Pohjanmaan rannikolta, oli huomannut saman ilmiön lapsuudestaan asti. Hänen isoisänsä rakentama vanha venevaja oli jäänyt vuosikymmenten aikana yhä kauemmas rannasta, ja entinen kalastuspaikka oli muuttunut matalaksi kaislikoksi. Matti oli turhautunut, koska joutui jatkuvasti siirtämään laituriaan pidemmälle vetäytyvän veden perässä.

Matti luuli aluksi, että kyse oli merenpinnan yleisestä laskusta tai pelkästä harhasta. Hän yritti kaivaa venereittiä auki lapiolla, mutta työ oli raskasta ja turhaa, sillä parissa vuodessa maata paljastui aina vain lisää.

Paikallisessa museossa Matti osallistui luennolle, jossa selitettiin Fennoskandian alueen geologista historiaa. Siellä hän tajusi, ettei vesi suinkaan pakene, vaan maankamara nousee ylöspäin. Kyseessä oli jääkauden perintö: kilometrien paksuinen jää oli painanut maankuoren kuopalle, ja nyt maa oikeni hitaasti takaisin.

Matti oppi, että hänen kotiseudullaan maa kohoaa noin 8-9 millimetriä vuodessa, mikä tekee lähes metrin vuosisadassa. Tämän ymmärryksen myötä hän lopetti turhan kaivamisen, hyväksyi luonnonvoiman ja rakensi tilalle kevyen, helposti siirrettävän rullalaiturin.