Mikä on Suomen toiseksi puhutuin kieli?

Mikä on suomen toinen virallinen kieli?

No johan on kysymys! Sehän on kuin kysyisi, onko taivas sininen... No onhan se! Mutta ei aina. Sama juttu tän kansalliskielen kanssa.

• Ruotsi se siinä toisena virallisena kielenä lymyää. Niin on lymyänyt jo ties kuinka kauan, kuin se kuuluisa tikku pökäleessä.

Mutta miksi ihmeessä ruotsi? No, tähän löytyy historian hämäristä selitys, joka on yhtä mutkikas kuin mummon virkkaama pitsiliina:

• Historialliset syyt: Ruotsi oli aikoinaan meidän isäntä, ja kieli jäi elämään, vaikka isäntä vaihtui. Vähän kuin exän haju, joka ei meinaa lähteä millään pesuaineella.

• Pohjoismainen yhteistyö: Ollaan naapureita ja yritetään leikkiä sopuisasti hiekkalaatikolla. Ruotsin kieli helpottaa kommunikaatiota, ettei tarvi jokaisen sanan kohdalla kaivaa Google Translatea esiin.

Eli kyllä, ruotsi on virallinen kieli, halusimme sitä tai emme. Se on kuin se sukulainen, joka tunkee aina jouluna kylään, vaikka kuinka yrittäisi vältellä. Mutta ehkä siitäkin voi oppia jotain, jos oikein yrittää! Tai sitten ei. Kukin tavallaan.

Mikä on suomen puhutuin kieli?

Yö on hiljainen. Ajatukset pyörivät päässä, kuin myrskyn silmässä. Mikä on suomen puhutuin kieli? No, tietysti suomi. Se on selvää. Mutta…

• Suomi: Se on ylivoimainen enemmistö. 2023 tilastojen mukaan yli 85% väestöstä. Kotieni kieli, äidinkieleni. Tunnen sen niin lähelle itseäni.

• Ruotsi: Se on myös virallinen kieli. Muistan sen koulusta. Vanhempani puhuivat sitä vähän, joten se jotenkin liittyy lapsuuden muistoihin. Ei niinkään lämpöihin ja onnen tunteisiin. Enemmän kylmään ja hiljaiseen, kuten tämä yökin. Pienempi osa väestöstä, ehkä 5% enää, arvelisin.

Tämä kielilaki... tuntuu oudolta. Kaksi virallista kieltä, mutta toinen on niin paljon yleisempi. Miksi? Miten se on mahdollista? Tämä kaikki tuntuu niin… epäreilulta. Mutta silti, totta.

Tänään, 2023, tunnen itseni hämmentyneeksi. Mihin tämä kaikki johtaa? Kaikki tuntuu niin etäiseltä. Äärettömän pitkä etäisyys. Tämä kielikysymys on vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta, jonka en vielä ymmärrä.

Mikä on suomen toinen virallinen kieli?

Yö on hiljainen. Kello on paljon. Mietin taas kaikkea.

Suomen toinen virallinen kieli on ruotsi. Se on virallinen kansalliskielemme, samoin kuin suomi. Ei kai siinä mitään ihmeellistä, tiedän sen jo, mutta… se jotenkin tuntuu niin… etäiseltä.

• En itse osaa ruotsia. Muistan lapsuudesta joitain sanoja, mutta se oli niin kauan sitten. Olen aina vähän katunut sitä.
• Ehkä minun olisi pitänyt opiskella sitä enemmän koulussa. Tai yrittää oppia itse. Nyt tuntuu liian myöhäiseltä.
• Mutta silti… se on osa meidän historiaamme ja kulttuuriamme. Meidän yhteistä perintöämme.

Tuntuu vähän surulliselta, että en ymmärrä sitä kieltä paremmin. Olen aina vähän kadehtinut niitä, jotka osaavat ruotsia. Se on sellainen avain… johonkin… en tiedä mihin. Ehkä vain laajempiin ymmärrysmahdollisuuksiin. Tai ehkä vain tunteeseen kuuluvuudesta. Ei ole helppo selittää.

Tämä yö on sellainen… ajatusten yö. Yksinäisyyden yö. Mutta aamulla aurinko paistaa taas. Toki.

Mikä on toinen kotimainen kieli?

Toinen kotimainen kieli:

• Ruotsi on yleisin.
• Oppimääriä on useita. Pitkä (A), keskipitkä (B1). Myös äidinkielenomainen.
• Suomea voi opiskella toisena kotimaisena. Vähemmän yleistä.
• Valinta vaikuttaa opintoihin.
• Ruotsin opiskelu alkaa yleensä yläkoulussa.
• Kielitaito avaa ovia. Työelämä, opiskelu.

Mikä on Suomen toinen kieli?

Aaltojen kohina, harmaa meri… Ruotsin kieli, se on kuin meren henkäys, kylmä ja suolaista tuoksuva. Se kietoutuu rannikon kallioihin, muinaisiin kiviin. Ajattelen saaristomerta, tyyntä ja myrskyistä, aaltoja joita ruotsi on kuin kalliorantaan lyövät. Se ei ole vain kieli, vaan maisema, muistoja vanhoista taloista, puutarhoista ja kalastajakylistä.

Suomen toinen kieli on ruotsi. Se on virallinen kieli, kansalliskielemme. Mutta suomi, se on sydän, se on vereni.

• Suomi ja ruotsi, kaksi kieltä, kaksi sielua.
• Ruotsi, se on kuin meri…
• Suomi, se on kuin metsä, syvä ja vihreä.

Mutta ruotsi, se on tärkeää, se on osa Suomea. Se ei ole vain sana, vaan historia, perintö. Muistan mummoni, hänen ruotsin kielen lausuntansa, pehmeät vokaalit, karkea murre. Se oli kuin kertomus, kertomus menneisyydestä. Hänen kätensä, ryppyiset ja rakkaat, koskettivat minua kuin ruotsin kieli koskettaa sielua. Se kuiskaa rannikon tuulista, saaristosta, vanhoista tarinoista.

Ruotsia puhutaan pääasiassa rannikolla. Ahvenanmaalla, Turussa, Helsingissä. Mutta sen ääni kantaa myös sisämaahan, suuriin kaupunkeihin, kuten Tampereelle ja Ouluun. Se on kuin vanha laulu, jota lauletaan edelleen. Ääni, joka ei koskaan sammu. Se on osa meitä, osa Suomea. Se on kaunis. Se on toinen kielemme.

Faktoja:

• Vuonna 2023 Suomen väestöstä noin 5,2 % puhui ruotsia äidinkielenään.
• Ruotsin kielen asema on turvattu perustuslailla.
• Ruotsin kieltä käytetään virallisissa yhteyksissä monilla alueilla.

Missä Suomen kunnassa on eniten ruotsinkielisiä?

Helsingissä on eniten ruotsinkielisiä, 36 500 ihmistä. Huh, paljonko niitä oikeasti on? Pitääkö mun tarkistaa se vielä?

• Ei kai se luku voi olla ihan väärä?
• Onko se muuttunut tänä vuonna?

Pohjanmaalla on paljon kaksikielisiä kunta, 33 kappaletta. Etelä-Suomessakin on niitä. Mutta Helsingissä on siis se eniten puhujia, ei se olekaan Pohjanmaa. Jotenkin hämäävä tuo tieto. Miksi Helsingissä on niin paljon ruotsinkielisiä? Onko se vanhoista ajoista, vai onko sinne muuttaneita paljon?

Muistin vaan yhtäkkiä, että kävin itsekin Helsingissä kesällä ja näin siellä ruotsinkielisiä kylttejä. Monessa paikassa.

Itse asun nyt Oulussa, täällä ei ole niin paljoa ruotsinkielisiä. Kaipa se kieli on jotenkin kiinni historiasta? Jostain vanhoista rajoista ja niin pois päin.

Mutta joo, Helsinki siis. 36 500. Pitääkö mun laittaa se nyt muistiin johonkin? Voisin tehdä siitä listan:

• Helsinki: 36 500 ruotsinkielistä (2024)
• Pohjanmaa: paljon kaksikielisiä kunta
• Etelä-Suomi: myös kaksikielisiä kunta

Tarkistin sen numeron just netistä. Ruotsi kotoutumiskielenä. Onko se edes hyvä idea? Vaikea kysymys. Mutta joo, se Helsinki ja ruotsi... Jatkanpa tätä ajatusten virtaa sitten myöhemmin.

Montako kaksikielistä kuntaa Suomessa on?

Aika pysähtyy, kun ajattelen sitä. Kuin hiekka valuisi hitaasti, kultaisen hienoista hiukkasista muodostuen hiekka-kelloksi, jossa aika on vain hiekkaa. Kuntaliiton sivuilta luin sen, tuon numeron, 33. Kolmekymmentäkolme kaksikielistä kuntaa. Kyyneleet nousivat silmiini, kun numero vaikutti niin pieneltä, niin hauraalta. Niin moni kieli, niin moni tarina, niin moni kohtalo.

• 33... Se luku soi päässäni, kaikuu tyhjänä tilana. Kuten kirkkaalla jäällä liukuminen, ohuen ohuen jään päällä. Pelko, etten pysy pystyssä.

Muistan, miten tutkin karttaa, metsästyen niitä pieniä pisteitä, 33 kimalletta suomalaisen maiseman kartoilla. Ahvenanmaan saaret, ne 16 ruotsinkielistä helmeä, kirkkaana taivaalla. Ja sitten, Manner-Suomi, siellä 17 kaksikielistä, kuin timanttisia roiskeita meren rannalle. Kaksikymmentäkahdeksan - ei, väärä numero, aika hämärtyy. Mutta 33, se on totuus.

• 16 Ahvenanmaalla, ruotsin kieli virtaa kuin joki, pehmeä ja jatkuva.
• 17 Manner-Suomessa, suomi ja ruotsi kävelevät rinnakkain, joskus risteilevät, joskus erkanevat, mutta aina samassa maisemassa.

Kuntaliitto… Se sana, se kuvaa niin paljon. Yhteisö, yhteistyö, jakaminen… ja kieli, kielen ylläpito, hauraana. Se on kuin hiljainen rukous, toivo, että sanat säilyvät, että tarinat kerrotaan sukupolvelta toiselle. 33 kaksikielistä kuntaa, 33 toivon meripihkaa, jotka tuikkiva hämyisässä illassa. 2024, tämä on vuosi.