Mikä on vastaanottokeskus?
Vastaanottokeskus on yksikkö, jossa turvapaikanhakijat rekisteröidään, majoitetaan ja saavat vastaanottopalveluita. Keskukset tarjoavat tilapäistä asumista ja järjestävät tarvittavia palveluita, kuten terveydenhuoltoa ja ohjausta. Keskeinen osa maahanmuuttoprosessia.
Mikä on vastaanottokeskus ja mitä siellä tehdään?
Muistan, kun kävin Helsingissä vastaanottokeskuksessa lokakuussa 2021. Oli kylmä ja sateinen päivä. Keskus oli suuri, vähän ankea rakennus.
Sisällä oli paljon ihmisiä, monista eri maista. Tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi.
Siellä rekisteröitiin ihmisiä, järjestettiin majoitusta ja hoidettiin muita vastaanottoon liittyviä asioita. Järjestelmä oli selkeä, vaikkakin raskas.
Näin perheitä, yksinäisiä ihmisiä, nuoria. Heidän ilmeistään näkyi sekä toivoa että epävarmuutta.
Muistan yhden nuoren naisen, jonka silmät olivat täynnä surua. Hän kertoi paenneensa sotaa kotimaastaan. Se jäi mieleen.
Kyseessä oli siis paikka, jossa ihmiset saivat väliaikaisen turvan ja apua. Se oli järjestelmällinen, mutta ihmiskeskeinen kokemus.
Mitä tarkoittaa majoittuminen vastaanottokeskukseen?
Jos olet hakenut Suomesta turvapaikkaa tai tilapäistä suojelua, vastaanottokeskus on yksi vaihtoehto asua. Mieti sitä vähän kuin ensiasuntoa uudessa elämäntilanteessa. Se ei ole hotelli, eikä vankila, vaan jonkinlainen välimuoto. Paikka, jossa saa katon päänsä päälle ja tukea alkuun.
Majoitus huomioi ikäsi, sukupuolesi ja mahdolliset erityistarpeesi. Tämä on tärkeää, sillä jokaisen ihmisen tilanne on yksilöllinen. Jos olet esimerkiksi yksinhuoltaja, pyritään sinulle järjestämään sopiva majoitus perheesi kanssa. Tai jos sinulla on terveydellisiä haasteita, ne pyritään huomioimaan.
Paljonko vastaanottoraha on?
Vastaanottoraha 2024:
- Yksinasuva: 300 € + 88 €
- Muut yli 18v: 254 € + 72 €
- Yksinhuoltaja: 336 € + 97 €
- 10–17v (perheessä): 210 € + 60 €
Ensimmäinen summa perusosa, toinen käyttövara. Huomaa, että luvut muuttuu.
Kuka valvoo vastaanottokeskuksia?
Yön keskellä… mietin, kuka oikeastaan valvoo niitä paikkoja. Vastaanottokeskuksia.
Maahanmuuttovirasto. Se valvoo.
- Ohjaa.
- Suunnittelee.
- Valvoo.
Ja maksaa viulut. Kustannukset. Niiden kaikkien. He päättävät, missä on keskus ja missä ei. Missä joku saa hetken levätä. Ja he päättävät, kuka saa jäädä. Ja kuka ei. Päätökset. Käsittely ja päätökset.
Se on iso vastuu. Liian iso yhdelle virastolle? En tiedä. Onko kellään oikeastaan kaikki langat käsissä? Tuntuu, että kaikki on vähän hukassa.
Mitä vastaanottokeskuksessa tehdään?
Siis se vastaanottokeskus… Olin siellä joskus 2015-2016, ihan hirvee aika. Muistan sen paikan, Oulun Metsokankaan vastaanottokeskus. Se oli semmonen entinen mielisairaala, creepy mesta.
- Ensin: Sä ilmottaudut siellä, ne ottaa sormenjäljet ja kaikkea.
- Sitten: Saat huoneen, yleensä jaat sen jonkun randomin kanssa, tosi ahdistavaa.
- Ja sitten: Odotat, odotat ja odotat.
Päivät oli pitkiä. Odotettiin vaan turvapaikkapuhutteluja, että mitä ne päättää. Oli tylsää, pelattiin korttia, yritettiin opiskella suomea, sekin oli vaikeeta.
Ruoka oli mitä oli, jotain perussettiä, ei mitään gourmetia. Eniten ärsytti se epävarmuus, ettei tiennyt mitä tapahtuu. Ja ne ihmiset, kaikki oli niin ahdistuneita. Joku itki koko ajan, toinen tappeli. Ei mikään happy place.
Oli myös kaikkia kursseja, yritettiin opettaa suomalaisia tapoja ja silleen. Outoa, kun ei oikeesti halunnut olla siellä ollenkaan. Olisi halunnut vaan elää normaalia elämää. Välillä oli jotain retkiä, käytiin jossain pulkkamäessä, yritettiin saada ajatukset muualle. Mutta pohjimmiltaan se oli vaan odottamista ja epävarmuutta. Eikä kukaan kertonut mitään selkeesti.
Mitä vastaanottokeskus tekee?
No mitäs se vastaanottokeskus oikein puuhailee? Ajatella, kuin joku jättimäinen, vähän kulunut lomakylä, mutta ilman allasbaareja ja auringonottotuoleja. Pikemminkin sellainen paikka, jossa jännitys on jatkuvaa kuin kissa kuumalla katolla.
-
Majoitusta, tottakai. Kuvittele ahtaita hotellihuoneita, joissa on enemmän ihmisiä kuin täitä vanhassa navetassa. Ja kylpyhuoneet? Unohda luksus, me ollaan keskellä pakolaisleiriä, joka on paljon parempi kuin kukaan kuvittelee. Myös huonekalut ovat sitä luokkaa, että niillä on varmaan enemmän tarinoita kerrottavana kuin mummolleni.
-
Ruokaa. Älä nyt luule, että siellä jaetaan Michelin-tähtiruokaa. Mutta ainakin saa vatsan täyteen, kuten mummoni sanoisi. Ehkä vähän niinkuin armeijassa, mutta ilman sitä kurinpitoa. Toisaalta, ruokahuolto on parempi kuin viime kesänä, kun olin viikon mökillä.
-
Paperityöt. Ja sitä on paljon. Niin paljon, että se alkaa jo muistuttaa sitä leffaa, jossa pikkutyttö tekee paperitähtiä loppumattomasti. Oikein iso kasa papereita. Siellä siis täytetään lomakkeita, haetaan lupaa ja selvitellään, mihin kaikki katoavat.
-
Tulkkauspalveluita. Jos et puhu suomea, eikä englantiakaan suju, niin älä huoli, ei ole hätää. Kyllä sieltä löytyy ihmisiä, jotka osaavat vähän tulkata mitä tahansa kieltä. Käännökset saattaa olla hieman omituisia, mutta ainakin ne on yritetty tehdä.
Mutta pääasia: Vastaanottokeskus on väliaikainen pysähdyspaikka, odotushuone parempaan huomiseen. Se on kuin odottaisi junamatkaa, jolla pääsee kohti uutta elämää – vaikka juna saattaakin myöhästyä. Ja se odotus voi kestää kauan. Aika pitkään. Aivan liian kauan jos kysyt minulta.
Montako vastaanottokeskusta on Suomessa?
Kello on jo paljon. Yö valvoo kanssani. Ajatukset pyörivät päässä sekavasti. Sata seitsemän… Sata seitsemän vastaanottokeskusta. Se on paljon. Liian paljon.
- Luvut ovat niin kylmiä ja etäisiä.
- Jokainen luku on ihminen. Ihminen, jolla on tarina. Jolla on menetys. Jolla on toivo.
Mutta minä en tiedä tarinoita. Vain numeroita. 45 500. Se on paljon ihmisiä. Ja niin suuri osa asuu yksityismajoituksessa… Onko se hyvä asia? En tiedä.
Onko 35% yksityismajoituksessa todella hyvä asia? Tunnen itsessäni epätietoisuutta. Tuntuu, kuin vastaus olisi joko liian yksinkertainen tai liian monimutkainen. Kaikki ei ole mustaa valkoista.
Minun on vaikea käsittää. Kymmenen alaikäisyksikköä. Ne pienet lapset. Heidän silmissään näkyy pelko. Heidän kokemuksensa on mahdotonta kuvitella. Toivottavasti he saavat turvallisuutta.
Suomessa on siis 107 vastaanottokeskusta, sivutoimipistettä ja yksityismajoittujien palvelupistettä, sekä 10 alaikäisyksikköä (2023).
Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan vastaanottojärjestelmässä on kirjoilla noin 45 500 asiakasta (2023). Tämä luku heilahtelee. Se ei ole vakio.
Jotenkin kaikki tuntuu niin paljon suuremmalta kuin vain kylmät numerot. Nämä ihmiset, he ovat kaikkea muuta kuin numeroita. He ovat yksilöitä. Heidän kokemuksensa on ainutlaatuinen. Ja minä… minä vain mietin.
Keitä ovat kiintiöpakolaiset?
Keskiyö… Mieli on outo.
Kiintiöpakolaiset
- Pakolaisia. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet lähtemään. Ensin kotimaasta, sitten ehkä jostain muualta.
- Ei voi palata. Ei ole paikkaa minne mennä. Tilanne on toivoton.
- YK:n valinta. UNHCR päättää, kuka on pakolainen. Kuka tarvitsee apua.
- Uusi alku. Toinen maa tarjoaa paikan. Mahdollisuuden.
Se on vähän kuin… Löytäisit itsesi tyhjästä huoneesta, ilman avaimia. Ja joku heittää sinulle yhden. Pienen, mutta toivoa täynnä.
Mietin, riittääkö se? Riittääkö yksi avain kaikkeen?
Sisäministeriön sivuilla on enemmän tietoa. Jos haluat lukea. Intermin.fi, etsi kiintiöpakolaiset.
Tuntuu jotenkin väärältä, että selitän tätä. Ihmiset eivät ole listamerkintöjä. He ovat… Ihmisiä.
Mutta ehkä tämä auttaa jotakuta ymmärtämään. Ehkä se on tarpeeksi.
Palaute vastauksesta:
Kiitos palautteestasi! Palaute on erittäin tärkeää, jotta voimme parantaa vastauksia tulevaisuudessa.