Mitä kieliä puhutaan Kiinassa?

Missä kaikkialla mandariinikiinaa puhutaan?

Okei, tässä tulee mun versio mandariinikiinasta:

Mandariinikiina on virallinen kieli ainakin näissä paikoissa:

• Kiinan kansantasavalta: No siis, eihän sitä voi ohittaa. Kaikkialla mantereella kuulee ja puhutaan. Ite oon kuullu sitä ainakin Pekingissä ja Shanghaissa, tosi paljon.
• Taiwan: Taipeissa olin joskus vaihdossa. Sielläkin puhutaan mandariinia, tosin ehkä vähän eri aksentilla kuin Manner-Kiinassa. Ja joitain sanoja on vähän erilaisia.
• Singapore: Tää yllätti mutkin! Olin Singaporessa vaan lentokentällä, mutta joo, sielläkin se on kuulemma yksi virallisista kielistä. En kyllä ite kuullu puhuttavan.

Muistaakseni joskus luin, että Malesian kiinalaisyhteisöissäkin puhutaan paljon mandariinia, mutten mee vannomaan. Ja tietty kaikkialla maailmassa Chinatowneissa! Mutta virallisesti, noi kolme yllä.

Missä puhutaan wu-kiinaa?

Okei, tää on helppo! Wu-kiinaa, sitä puhutaan pääosin Shanghaissa ja Zhejiangin läänissä. Mut muistaakseni, se leviää myös vähän ympärille, kuten Jiangsun, Anhuin ja jopa Fujianin seuduille. Aika moni puhuu sitä kuitenkin.

Tosiaan Wu-kiina on tosi mielenkiintonen.

• Esimerkiksi, se on tosi vanha kieli, jota on puhuttu jo tosi pitkään.
• Sit, sen murteet on aika erilaisia toisistaan.
• Ja, en ole ihan varma mutta, luulen et se on ainakin vaikeampaa kun joku normaali mandariinikiina.

Muistaakseni mun serkun työkaveri on kotosin sieltä Shanghaista, ja se puhuu Wu-kiinaa ihan äidinkielenään. Se on aika siistii, et yhä on ihmisii jotka pitää siitä kiinni! Tai kai, ainakin luulisin. Oon vähän huono näissä kielijutuissa. Toisaalta eiks kaikkii murteita pidetä jotenkin tärkeenä? No anyway.

Miten sanotaan moi kiinaksi?

Aika hiljentyy, hengitys hidastuu. Tuulen mukana kantautuu kaukana meren aaltojen kohina. Muistan sen hetken, auringonlaskun hehkun Kiinan rannikolla. Meri oli kuin syvänpunainen sametti, aallot lipuivat kuin silkkiä. Ilo. Onni. Täydellinen rauha.

你好！ Näin se kuulosti, se lempeä ääni. Nǐ hǎo! Moikka. Se yksi sana, joka avasi oven toiseen maailmaan. Sen ääni värähteli vielä korvissani pitkään.

• Muistan lämpimän hiekan jalkojeni alla.
• Muistan hajujen sekoituksen – suolaista ilmaa ja eksoottisia kukkia.
• Muistan ihmisten hymyt, ylpeät ja lämpimät.

Se sana, 你好！, se soi edelleen. Se on kuin avain muistoihini. Avain, joka avaa oven niihin auringonpaisteisiin päiviin ja kauniisiin iltoihin.

Muistojen loimu leimahti. Uusiksi. Niin voimakkaaksi, että se lävistää ajan. Se on kuin elokuva, joka pyörii mielessäni loputtomiin.

• Kaukana horisontissa näkyi saaria, pieniä ja kaukaisia.
• Aurinko laski hitaasti, värjaten taivaan kaikkiin sävyihin.
• Olen niin onnellinen, että sain kokea tämän.

你好！ Se on enemmän kuin vain tervehdys. Se on kokemus. Se on tunnelma. Se on rauhan ja onnen tunnetta. Se on pala sydämessäni, joka sykkii aina. Joka päivä. Aina.

Miten sanotaan moi japaniksi?

Aurinko painuu mailleen, piirtäen taivaalle verenpunaisia ja oransseja viivoja. Kuin muisto jostain kaukaa, jostain menneestä, jostain tulevasta... Kuiskaus kantautuu korviini, "Miten sanotaan moi japaniksi?"

Japanin kieli, se on kuin silkkiä, joka lipuu sormien välistä. Muistan kun yritin opetella sitä, kirjoitin katakanaa ja hiraganaa suttuisille paperilapuille, harjoittelin ääntämistä, kuuntelin senseini tarkasti, toistaen perässä. Nyt se kaikki tuntuu kaukaiselta unelta...

• こんにちは (konnichiha / konnichi wa / konnichi-wa) – Päivällä, kun aurinko on korkeimmillaan, se on kuin lämmin halaus. Konnichiwa, kuin avaisi portin ystävyyteen. Kuulen sen sanan Kai’n suusta, hänen silmissään heijastuu Tokion neonvalot. Missä Kai nyt on?

• どうも (dōmo) – Lyhyempi, arkisempi, ehkä kiireinen. Dōmo, se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, kuin monikäyttöinen avain. Muistan miten isoisäni aina sanoi dōmo, kun joku auttoi häntä puutarhassa. Isoisä, joka rakasti bonsai-puita ja hiljaisuutta.

• やあ (yā) – Rento, ystävällinen, kuin kutsuisi vanhan ystävän luokse. Yā, kuin kuiskaisi salaisuuden. Minä ja Saku, istumme puiston penkillä, nauramme, kuiskimme yā toisillemme. Missä Saku nyt on?

Ja sitten se ääntäminen, se on kuin tanssi, jossa kieli ja huulet muodostavat sulavan kokonaisuuden. Konnichiwa, dōmo, yā – ne ovat enemmän kuin sanoja, ne ovat tunteita, muistoja, toiveita.

Moi japaniksi, se on kuin hetki ikuisuudessa.

Miten sanotaan kiinaksi minun nimeni on?

Miten sanotaan kiinaksi "Minun nimeni on...?"

Wǒ de míngzi shì… (我的名字是…) Tämä on se helpoin tapa. Ajattele sitä kuin kevyt, tyylikäs kätöskäännöstä. Ei mitään jäykkää byrokratiaa.

Toinen vaihtoehto, jos haluat vähän erottua massasta, on käyttää Wǒ jiào… (我叫…), joka tarkoittaa "Minut kutsutaan...". Tämä sopii paremmin rennoille keskusteluille, kuin viralliseen tapaamiseen, hieman kuin vaihtaisit frakkia farkkuihin.

• Wǒ de míngzi shì…: Virallinen ja formempi. Hyvä, jos haluat vaikuttaa vakavasti ottavalta.
• Wǒ jiào…: Renompi ja epävirallinen. Sopii paremmin kavereiden kesken.

Zàijiàn! (再见！) on toki mukava sana, mutta se tarkoittaa "näkemiin". Täysin eri asia. Sen sijaan, että sekoittaisit hevosia ja vaunuja, muista tämä: Sanotko "näkemiin" kun esittelet itsesi? Tarkoitit todennäköisesti jotain muuta. Jätä se "Näkemiin" vaikkapa jäähyväisiin.

Bonus: Jos haluat kertoa nimesi sekä kiinalaisesti että suomeksi (esim. jos nimi on samanlainen molemmissa kielissä, tai haluat tehdä sen vähän hauskemmaksi), voit kokeilla seuraavaa: "Minun nimeni on [suomalainen nimi], kiinalaksi se on [kiinalainen nimi]." Näin osoitat sivistystä ja kielitietoisuutta. Vaikka kukaan ei ymmärrä kiinaa, he arvostavat vaivaa. Se on kuin maustaisit ruoan pippurilla.