Kenen nimi adressiin?

Kenen nimet adressiin tulee kirjoittaa ja missä järjestyksessä?

Viimeksi kun olimme mummin hautajaisissa, toukokuussa 2022 Tampereen Kalevankankaan kappelissa, minua vähän jännitti se adressien luku.

Siinä alussa papin tai kanttorin (meillä se oli kanttori, tosi lämmin ihminen) täytyy aina ensin sanoa vainajan nimi, tyyliin 'Matti Meikäläisen muistoa kunnioittivat seuraavat...'. Se on sellainen tapa, ihan selkeä ja kaunis.

Sitten luetaan ne värssyt, muistolauseet siis, ja heti perään niiden lähettäjien nimet.

Muistan kun kerran toisissa muistotilaisuuksissa (enoni hautajaiset, syksyllä 2019 Pohjanmaalla) adresseja oli tosi paljon. Silloin jätettiin jotkut värssyt pois, ihan vaan että tilaisuus ei venyisi liikaa. Se oli järkevää.

Eli ne nimet luetaan sen värssyn jälkeen, siinä ei oo mitään ihmeellistä järjestystä muuten kuin lähettäjän mukaan.

Kenelle surunvalittelukortti osoitetaan?

Surunvalittelukortti osoitetaan poisnukkuneen lähimmille ihmisille. Heille, jotka menettivät eniten.

Se on omaisten asia. He kantavat surun.

Kortti on pieni ele. Hiljainen tuki. Tai ei mitään.

Keitä he sitten ovat?

• Puoliso. Elämänkumppani. Yhteinen tie päättyi.
• Lapset. Vanhemman tai molempien poismeno. Juuret katkeavat.
• Vanhemmat. Lapsen menettäminen. Luonnoton järjestys.
• Sisarukset. Yksi pala perheestä poissa. Yhteinen historia.

Muista myös:

• Avopuoliso. Jos yhteinen elämä oli. Suhde on sama.
• Eronnut puoliso. Jos yhteys säilyi. Esimerkiksi lasten kautta. Surua voi olla, vaikka suhde päättyi.
• Läheiset ystävät. Joskus he ovat perhettä lähempänä. Heidän surunsa on aitoa.

Älä monimutkaista. Tärkeintä on ele. Yksinkertainen.

Mitä korttiin kirjoitetaan? Lyhyesti.

• Osanotto. Yksi sana riittää.
• Voimia. Sitä he tarvitsevat.
• Kauniit muistot. Ne ovat jäljellä. Ne eivät kuole.

Vältä kliseitä. Ole rehellinen, mutta lyhyt. Kuolema on lopullinen. Elämä jatkuu. Näin se on.

Paljonko adressiin pitää saada nimiä?

Eduskunnan käsittelyyn etenevään kansalaisaloitteeseen tarvitaan vähintään 50 000 nimeä. Nimet tulee kerätä kuuden kuukauden sisällä.

Aloitetaanpa tämä homma samantien, ilman mitään ihmeellisiä litanioita. Jos meinaat saada kansalaisaloitteen eduskunnan pöydälle asti, sinun pitää kaivaa jostain peräti 50 000 nimeä! Joo, luit oikein. Se on sellainen määrä porukkaa, että jos heidät kaikki laittaisi jonoon, se venyisi varmaan Helsingistä Rovaniemelle ja takaisin, ja välissä voisi pitää pari grillijuhlaa. Se on kuin yrittäisi kerätä kaikki Suomen pörriäiset yhteen kukkapenkkiin – ei ihan helppoa!

Ja eihän se tähän lopu, rakas ystävä. Nämä kaikki nimmarit pitää raapia kasaan kuuden kuukauden sisällä. Kuusi kuukautta! Siinä ajassa ehdin jo vaihtaa mielipidettäni ainakin kymmenen kertaa ja ehkä jopa opetella jonglööraamaan. Tai, no, ehkä en. Mutta pointti on, että aikaa ei ole hukattavaksi. Kuin kesäloman alku, se katoaa savuna ilmaan ennen kuin huomaatkaan. Nimiä voi sitten nyhertää joko nykyaikaisesti siellä Kansalaisaloite.fi -sivustolla tai perinteisemmin vanhoilla kunnon paperilomakkeilla. Itse tykkään paperista, siinä on sellaista kättä päälle -fiilistä.

Mutta miksi näin paljon vaivaa, saatat kysyä? Tai et, mutta minä kerron silti!

• Pääasia: Koko tämä nimien keräämisruljanssi on sitä varten, että eduskunta ottaa aloitteen oikeasti käsittelyyn. Ei siis mihinkään piirongin laatikkoon pölyttymään, vaan ihan oikeasti sinne valtiopäiväsalin uumeniin. Siellä se sitten saa kyytiä tai ainakin puhetta.
• Adreessi vs. kansalaisaloite: On hyvä muistaa, että tällainen "adressa" sanana voi tarkoittaa mitä vain toivekirjelmää, vaikka kyläkaupan aukioloajoista. Mutta jos haaveilet lakien muuttamisesta tai uusista laeista, silloin puhutaan kansalaisaloitteesta, ja silloin ne 50 000 nimeä ovat pakolliset. Muuten se on vain lappu, jonka voi ripustaa jääkaapin oveen, jos haluaa.
• Kansalaisaloitteen tavoite: Tavoitteena on siis saattaa kansalaisten esitys eduskunnan käsiteltäväksi, jotta se voi johtaa lainvalmisteluun tai muihin toimenpiteisiin. Se on periaatteessa kansan ääni, joka on pakattu viiteenkymmeneentuhanteen allekirjoitukseen. Kuvittele se paine!
• Mitä kerätä: Pelkkä nimi ei muuten riitä! Tarvitaan myös syntymäaika ja kotikunta. Että tiedetään, ettei kukaan ole keksinyt Aku Ankkaa allekirjoittajaksi tai että kaikki ovat sentään jostain Suomen peräkolkasta kotoisin, eivätkä avaruudesta. Tai, no, avaruudesta tuleva kansalainen olisi kyllä mielenkiintoinen.

Kenelle adressi osoitetaan?

Adressi osoitetaan lähiomaiselle. Ei vainajalle. Viesti on eläville.

Löydä lähin omainen. Leski. Lapsi. Vanhempi. Osoite on heidän kotinsa. Suru asuu siellä.

Kuoreen merkitään vain yhden henkilön nimi. Tai puolison kanssa yhdessä. Esimerkiksi: Maija Meikäläinen tai Maija ja Matti Meikäläinen. Selkeys on kunnioitusta.

Muut omaiset listataan sisälehdelle. Siellä on tilaa kaikille.

Vastaanottajan valinta

• Leski: Ensisijainen. Aina.
• Lapset: Jos leskeä ei ole. Vanhemman lapsen nimi riittää kuoreen.
• Vainajan pesä: Virallinen, etäisempi vaihtoehto. Käytetään, kun lähiomaisia on vaikea tavoittaa tai heitä on useita, erillään asuvia. Esimerkiksi: Matti Meikäläisen pesä.
• Vanhemmat tai sisarukset: Nuorena menehtyneen kohdalla. Suru on heidän.

Muistan, kun isoisän adressit tulivat äidilleni. Omakotitalo, postilaatikko täynnä. Äiti luki ne kaikki keittiönpöydän ääressä hiljaa. Yksitellen.

Missä järjestyksessä adressit luetaan?

Adressien lukujärjestys on tarkka rituaali. Aloitetaan mainitsemalla vainajan nimi. Vain "Matti Meikäläisen muistoa ovat kunnioittaneet seuraavat –" aloittaa virallisen osuuden. Tämän jälkeen keskitytään olennaiseen: muistovärssyihin ja osanottajien nimiin. Se on kuin kuvaelma, jossa jokaisella elementillä on paikkansa.

Joskus adressien määrä voi olla huomattava, melkeinpä kuin pieni kirjasto surua. Tällöin on mahdollista jättää osa muistolauseista lukematta. Valinta perustuu käytännöllisyyteen, mutta samalla se herättää pohdinnan siitä, mikä on todella merkityksellistä. Onko kaikilla sanoilla samankaltaista painoarvoa?

• Vainajan nimen maininta: Tämä on ensiarvoisen tärkeää. Se personoi tilaisuuden ja muistaa suoraan sitä henkilöä, jota ollaan yhdessä kunnioittamassa.
• Muistovärssyt ja osanottajien nimet: Nämä muodostavat adressien ytimen. Ne ovat sanat ja nimet, jotka todistavat, että vainaja ei ollut yksin.
• Tarvittaessa osan muistolauseista jättäminen lukematta: Tämä on pragmatismi puhtaimmillaan. Kaikkeen ei välttämättä ole aikaa, mutta se ei vähennä tekstien merkitystä.

Mitä joskus ajattelen, on se, että jokaiseen sanaan tai nimeen kätkeytyy tarina, muisto. Vaikka kaikkea ei luettaisikaan, ne ovat siellä, todisteena yhteydestä. Kuin pieniä kultahippuja yhteisessä virrassa. Ajoittain jopa nautin siitä hiljaisesta painosta, kun ymmärrän, kuinka moni on pysähtynyt miettimään.