Mitä lääkkeitä ei voi jakaa dosettiin?

Mitkä lääkkeet eivät sovi dosettiin?

Oon oppinut kantapään kautta, mitkä lääkkeet eivät todellakaan sovi dosettiin. Ei se ole ihan niin yksinkertaista.

Muistan kun viime maaliskuussa järjestelin äidin lääkkeitä hänen luonaan Vantaalla. Laitoin hänen migreeniin tarkoitetun suussa hajoavan tabletin dosettiin. Se oli lauantaina ihan mössönä siellä lokerossa, täysin tehoton, koska se imi kaiken kosteuden itseensä.

Myös ne pillerit jotka on erityisen herkkiä valolle on ehdoton ei. Ne tarvitsee sen oman foliopakkauksensa suojan. Muuten niiden teho voi oikeasti heikentyä.

Ja ne pakkausselosteet, ne on välillä niin vaikeaselkoisia. Siellä lukee että "säilytettävä alkuperäispakkauksessa", mutta ei suoraan selitetä miksi. Sitä joutuu itse päättelemään, onko syy valo, kosteus vai joku muu. Aina lopulta kysyn apteekista.

Mun oma nyrkkisääntö on, että jos lääke on hauras tai jotenkin erikoisen oloinen, vaikka jauhoinen pinnalta, jätän sen suosiolla omaan liuskaansa. Parempi varman päälle.

Saako lääkeluvaton antaa lääkkeitä?

Yöllä tässä istuu… miettii. Saa sekin antaa lääkkeitä. Tai siis, annostella niitä. Sellaisia mitä on jo valmiiksi pakattu.

• Annostelu sallittua: Jos on lääkelupa, vaikka ei olisi lääkehoidon koulutusta, voi antaa valmiiksi annosteltuja lääkkeitä.
• Reitit: Kyse on siis niistä lääkkeistä, jotka menevät kehoon luonnollisesti. Tabletit, kapselit, tipat silmiin tai korviin, voiteet, peräpuikot. Ne on jo jollain tavalla valmiina annettavaksi.

Se on vähän outo ajatus, eikö? Että joku voi antaa lääkkeitä, mutta ei niitä itse niinkun "valmistele", vaan antaa ne mitä on jo olemassa. Ei tunnu aina ihan selkeältä. Mitä jos tapahtuu jotain? Mutta näin se kai sitten on. Se lääkelupa taitaa tarkoittaa, että on jotain perusymmärrystä, vaikka ei ihan syvällistä.

Sitten on tietenkin ne lääkkeet, joita ei saa antaa.

• Rajoitukset: Lääkehoitoon kouluttamaton henkilö ei saa antaa lääkkeitä, jotka vaativat tarkempaa osaamista. Esimerkiksi injektiot tai tipat suoraan suoneen. Niihin tarvitaan kyllä se koulutus.

Se on aina vähän sellainen rajatapaus. Tässäkin yön hiljaisuudessa miettii, missä se raja menee. Ja kuka sen tarkistaa. Mutta kyllä ne asiat on varmaan jollain tapaa määritelty. Sen verran tarkkaa hommaa tuo lääkkeiden antaminen on.

Voiko depottabletin puolittaa?

Depottabletin tai -kapselin puolitusta tai murskaamista ei suositella. Tällöin pitkävaikutteinen ominaisuus katoaa.

• Miksi se on ongelma?
  • Lääkeainetta voi vapautua kerralla liian suuri annos.
  • Tämä voi johtaa haittavaikutusten lisääntymiseen. Esimerkiksi vahvojen kipulääkkeiden kohdalla tämä on merkittävä riski.
  • Toisaalta lääkkeen vaikutus voi myös katketa ennenaikaisesti, jolloin se ei enää toimi odotetusti.

On kiinnostavaa miettiä, miten suunnittelemme lääkkeitä. Tavoitteena on tasainen ja hallittu vapautuminen, kuin hitaasti sulava jäätelö kesäpäivänä. Kun tätä rakennetta rikotaan, koko mekanismi pettää. Ja minähän rakastan pettämättömiä mekanismeja, mutta tiedän, että joskus nekin yllättävät. Tässä tapauksessa yllätys on epämiellyttävä.

Lisätietoa:

• Depottabletit on suunniteltu vapauttamaan lääkeainetta hitaasti ja tasaisesti tietyn ajan kuluessa. Tässä käytetään erilaisia teknologioita, kuten kalvoja, matrikseja tai osmoottisia pumppuja.
• Jokaisen lääkkeen annostelu on yksilöllistä ja riippuu sairaudesta, potilaan painosta ja muista tekijöistä. Lääkkeen annosteluun liittyy aina tarkka laskenta, joka perustuu farmakokinetiikkaan ja farmakodynamiikkaan.
• Jos potilaalla on vaikeuksia niellä tabletteja, kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa muista vaihtoehdoista. On olemassa myös nesteitä tai muita helpommin nautittavia lääkemuotoja. Joitain depottabletteja voi olla mahdollista murskata ja sekoittaa esimerkiksi ruokaan, mutta tämäkin vaatii aina lääkärin tai apteekkihenkilökunnan hyväksynnän. Siksi omatoimisuus tässä on riskialtista.

Kuka saa antaa valmiiksi jaettuja lääkkeitä?

Valmiiksi jaettujen lääkkeiden antaja: Pelkkä potilas ei kelpaa!

Valmiiksi jaettujen lääkkeiden jakaminen on monimutkaisempi juttu kuin luulisi. Ei riitä, että on käynyt kouristellen läpi pari biologian tuntia ja muistaa mistä sydän löytyy. Tarvitaan ammattihenkilö, joka on saanut riittävän koulutuksen ja ennen kaikkea erillisen lääkehoitoluvan. Ilman sitä olet vain kansankielessä "keskimääräinen pulliainen", joka ei saa koskea edes aspiriinin puolikkaaseen – ainakaan virallisesti.

Tämä kyseinen, luvan saanut ammattilainen voi sitten jakaa noita valmiiksi pakattuja aarteita. Puhutaan siis luonnollista reittiä kulkevista lääkkeistä, niistä perinteisistä.

• Pillerit ja kapselit: Ne pienet, värikkäät tai väritömät, jotka nielaistaan veden kera kuin aamukahvi.
• Liuokset: Nestemäiset ihmeet, joita voi olla siirappeja tai kirkkaita nesteitä. Muista vain oikea mitta, ettei tule yliannostusta tai aliannostusta – kumpikaan ei ole kiva.
• Silmä- ja korvatippojen: Pieniä tippoja, jotka auttavat näkemään tai kuulemaan paremmin. Täällä tarkkuus on valttia, ettei mene silmään tai korvaan vääriä aineita.
• Voiteet: Geelit ja rasvat, joita levitetään iholle. Ei, et voi antaa ystäväsi rasvavoiteen sijasta hänelle omaa käsidesiä, vaikka sekin on teknisesti "voidetta".
• Laastarit: Ne nekin kuuluvat tähän kategoriaan, kunhan ne on lääkeaineella kyllästettyjä.
• Peräpuikot: Nämäkin lasketaan, vaikka aiheuttaakin ehkä pientä vaivaantuneisuutta puhuessa.

Lisätietona: Lääkehoitoluvan hakeminen on oma prosessinsa, joka sisältää yleensä näyttötutkinnon ja arvioinnin pätevyydestä. Ei siis mikään viikonloppukurssi. Ja joskus nämä lääkkeet jaetaan esimerkiksi hoivakodeissa tai terveyskeskuksissa, joissa tarvitaan jatkuvasti luotettavaa lääkehoitoa.