Mitä tehdä jos villisika hyökkää?

Oi kauhu, villisika hyökkää! Sydän muljahti kurkkuun, ihan oikeasti, kun näin sen silmät. Ne olivat mustat ja vihaiset, kuin… no, kuin helvetistä! Metsänvartija puhui jotain härkätaistelijoista ja väistämisestä. Mutta kun se peto tulee kohti, kuinka ihmeessä pystyy väistämään? Eihän se ole mikään hidas liike. Ajatus siitä, että päädyn sen terävien sarvien uhriksi, saa vatsan kääntymään. Muistan, kun serkkuni kertoi nähneensä villisian, joka oli lähes kaksisataakiloinen – pelkkä ajatus siitäkin riittää!

Pitää pysyä rauhallisena, sanoivat. Helppo sanoa, vai mitä? Pelko puristaa henkeä kurkusta, adrenaliini kiehuu suonissa. Aivoissa vilahtaa kaikkee sekavaa, pako, suojautuminen… Pakoreitin tukkiminen oli ehdoton ei-ei, luin jostakin. Mutta mihin ihmeessä pakenen, jos se on jo vieressä? Onko metsä todella paras suoja? Ehkä, mutta en ole varma… Muistan sen lukeneeni jostakin, että villisiat ovat älykkäitä ja kykenevät suunnittelemaan hyökkäyksensä. Joten mietin, onko pakoreitin tukkiminen jopa hyödyllisempää, joskus? En tiedä, täytyisi kai tutkia asiaa tarkemmin.

Toivon todella, että en joudu koskaan kokemaan tätä uudestaan. Se oli kamala kokemus, vaikka se onneksi jäi vain läheltä piti -tilanteeksi tällä kertaa. Mutta se pelko, se jysähdys sydämessä… Se jää mieleen. Ja siksi olen nyt täällä, kirjoittamassa tästä, etten unohda, ja ehkä siksi, että joku muukin voisi ottaa tästä opikseen. Koska joskus ne neuvot, ne järkevät ohjeet, eivät tunnu riittävillä. Silloin on luotettava vaistoon, ja ehkä vähän onneenkin. Toivottavasti.