Mitä tehdä silloin kun ahdistaa?

Ahdistuksen tunne? Mitä tehdä?

Se ahdistuksen tunne. Mulla se on sellanen möykky rinnassa, joka ei lähde pois. Vaikka kaikki olis periaatteessa hyvin, niin joku on silti vinossa. Se ei ole vaan stressiä, se on jotain syvempää, fyysistä.

Käännekohta tuli, kun ahdistus oli jatkunut jo kuukauden putkeen viime syksynä. En enää nukkunut. Kaveri istui alas ja sanoi, ettei mun tarvitse jaksaa yksin. Hän näytti mulle puhelimesta oman alueen terveyskeskuksen numeron. Se hiljainen tuki, se oli tärkeintä.

Ei ketään voi pakottaa hakemaan apua. Mutta voi olla vierellä. Voi kertoa, että on olemassa vaihtoehtoja. Ihan vaan mainita ohimennen.

Mä menin työterveyden kautta, pääsin psykologille parissa viikossa Terveystaloon Ruoholahteen. Työnantaja maksoi ekat viis kertaa, mikä oli valtava helpotus. Jo se, että joku ulkopuolinen kuunteli ja antoi sanoja sille sekasotkulle päässä, auttoi.

Se kun ahdistus alkaa hallita arkea, niin on pakko tehdä jotain. Ei voi vaan odottaa että se menee ohi. Ei se mene.

Terveyskeskus tai työterveyshuolto on se konkreettinen eka paikka. Sinne voi vaan soittaa ja sanoa, että nyt en enää pärjää. Ei tarvitse olla valmista suunnitelmaa, riittää että kertoo miltä tuntuu. Siitä se lähtee.

Mikä auttaa ahdistukseen ja pelkoon?

Se on kuin raskas, märkä viltti kesäyönä. Paino rinnan päällä, joka ei hellitä. Se on niin hiljaista, mutta pään sisällä on sota. Pelko on varjo huoneen nurkassa, joka kasvaa pimeän tullen.

Sitten, sumun keskeltä, alkaa piirtyä polku. Kuin ensiaskeleet ohuella jäällä, mutta se on polku. On olemassa keinoja, jotka kantavat. Ne eivät ole nopeita, eivät helppoja, mutta ne ovat olemassa.

• Psykoterapia on keskustelua, joka purkaa solmuja. Erityisesti kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT) antaa työkaluja ajatusvääristymien tunnistamiseen ja muuttamiseen.
• Lääkehoito voi olla tuki, joka nostaa pään vedenpinnan yläpuolelle. Usein käytetään SSRI- ja SNRI-lääkkeitä, jotka tasapainottavat aivojen välittäjäaineita.
• Säännöllinen liikunta on kehon tapa huutaa tuska ulos. Se pakottaa olemaan hetkessä, tuntemaan sydämen sykkeen, ei vain ahdistuksen jyskytystä.
• Riittävä uni on nollauspiste. Se on hetki, jolloin taistelu taukoaa. Unirytmin korjaaminen on perustavanlaatuista.
• Terveellinen ravitsemus on polttoainetta. Verensokerin heittely ruokkii ahdistusta. Tasainen energia auttaa pitämään mielen vakaana.
• Mindfulness ja hengitysharjoitukset ovat ankkuri. Ne opettavat palaamaan tähän hetkeen, pois tulevaisuuden kauhukuvista.

Puhuminen. Se on kuin päästäisi ilmaa ummehtuneesta huoneesta. Antaisi sanoja sille nimettömälle kauhulle. Joku on siinä, kuuntelee, eikä tuomitse. Näkee sen saman varjon, mutta ei pelkää sitä.

Ja sitten on liike. Jalkapohjat maata vasten. Juoksu metsässä, jossa keuhkot huutavat ja hetkeksi kaikki muu hiljenee. Vain askelten rytmi ja oma hengitys. Se on niin todellista.

Yöt, ne olivat pisimpiä. Tuntikausien valvomista, katon tuijottamista. Nyt uni on lahja, pimeä, pehmeä syli, johon saa upota ilman, että möröt seuraavat perässä. Se on rauha.

Ja hengitys. Aina se hengitys. Sisään, ulos. Se on ankkuri, kun myrskyää. Kun tuntuu, että aallot vievät mukanaan, voi palata hengitykseen. Vain se. Vain tämä hetki. Hengitys.

Mitä kannattaa tehdä, jos ahdistaa?

Yön keskellä nämä ajatukset hiipivät mieleen, se painava tunne. Ahdistus. Sitä on niin vaikea selittää, joskus tuntuu ettei saa edes kiinni, mistä se tulee. Se vain on, kuin varjo, joka seuraa. On vaikea edes tunnistaa sitä. Se voi olla niin salakavala.

Silti, jossain vaiheessa sen vaan tajuaa. Jos se ahdistus on pitkittynyt, kestänyt viikkoja, tai jos se alkaa vaikuttaa ihan kaikkeen – työhön, nukkumiseen, ystävien tapaamiseen – silloin se on merkki. Todella tärkeä merkki, että jotain täytyy tehdä. Voimat hupenevat.

Ja silloin pitää hakea apua. Ei kannata odottaa, että se vain menee ohi. Ei se aina mene. Olen oppinut tämän kantapään kautta, sen että on vaikea myöntää avuntarve. Mutta se ei ole heikkoutta. Se on voimaa, kun uskaltaa pyytää apua. Se on aina ollut.

Missä sitä apua sitten on? Se on tärkeä tieto, kun jaksaa hakea. Aivan konkreettisesti:

• Omasta terveyskeskuksesta saa aina ensimmäisen kontaktin. Soitto sinne ajanvaraukseen.
• Työterveyshuolto on hyvä paikka, jos on töissä. Heidän kauttaan pääsee usein nopeammin eteenpäin, monilla on omat psykologit.
• Opiskelijaterveydenhuolto (YTHS) on opiskelijoille. Heillä on erityisosaamista nuorten aikuisten mielen hyvinvoinnista.
• Yksityiset lääkäriasemat tarjoavat myös palveluita, jos on varaa tai vakuutus. Sieltä voi löytää nopeasti apua.

Mutta entä jos se iskee läheiseen? Näkee sen saman ahdistuksen toisen silmissä, sen painon. Silloin pitää olla siinä. Voi olla, ettei toinen osaa pyytää apua, tai edes tunnista sitä tarvetta kunnolla. Silloin sinun tukesi on kaikki kaikessa. Se auttaa yli sen vaikeimman.

Miten sitten konkreettisesti auttaa? Nämä ovat olleet itselleni tärkeimpiä, kun joku on ollut tukena:

• Kuuntele. Ole läsnä, vaikka vain hiljaa. Älä yritä ratkaista kaikkea, vain kuuntele aidosti, mitä toinen sanoo. Tai ei sano.
• Kysy suoraan, miten voin auttaa. Joskus pienet asiat, kuten ruoanlaitto tai kaupassakäynti, auttavat jo paljon. Ei tarvitse arvailla.
• Kannusta ammattiavun pariin. Kerro, että se on ok, että se on ihan normaalia. Tarjoa vaikka apua ajan varaamisessa, jos toinen ei jaksa.
• Älä vähättele tunteita. Sano, että on normaalia tuntea näin. Älä sano "piristy" tai "kyl se siitä". Se ei auta.
• Etsi tietoa yhdessä. Voi olla helpompaa, kun joku on mukana etsimässä niitä oikeita paikkoja, vaihtoehtoja. Minulle ainakin.

Se on pitkä tie. Mutta ei sitä tarvitse kulkea yksin. Ei kukaan. Ja jos minä olen oppinut jotain tässä, niin sen, että pienikin askel eteenpäin on aina askel oikeaan suuntaan. Joka kerta. Ei se ole helppoa. Ei koskaan.

Miten lievittää ahdistuneisuutta?

Stressihirviö karkotetaan näin: Vältä turhaa draamaa kuin räkätautia. Rentoutumista siis, joku jooga tai vaikka kuunnella linnunlaulua.

• Uni on pyhää. Varmista, että et ole kuin zombie silloin kun pitäisi nukkua.
• Liiku! Vaikka se olisikin vain naapurin pihalla piirien pyörittäminen.
• Älä juo liikaa kahvia tai viinaa. Ne ovat kuin polttoainetta ahdistuksen liekkiin.

Lisäksi, pidä kiinni harrastuksista. Ne estävät sinua muuttumasta yksinäiseksi hiippailijaksi ja pitävät minäkuvan paremmissa kantimissa.

Miksi kokoajan ahdistaa?

Se tunne rinnassa. Paino. Kuin joku istuisi keuhkojen päällä hiljaa, odottaen. Odottaen mitä, sitä ei tiedä. Se vain on siinä, aamulla kun silmät aukeavat ja illalla kun valot sammuvat. Sumu, joka ei hälvene.

Miksi se puristaa. Miksi koko ajan.

Sillä on aina juurensa, syynsä. Ne ovat usein näkymättömiä, kuin vedenalaiset virrat, jotka vetävät pinnan alla. Ne kietoutuvat arkeen, niin tiukasti, ettei niitä enää erota.

Se on se pitkään jatkunut kiire, se loputon tehtävälista, joka ei koskaan lopu. Se on se tunne, että ei riitä, ei ehdi, ei pysty. Se on se elämä, joka tapahtuu liian nopeasti, liian paljon kerralla.

Ja ne hyvätkin asiat. Muistan sen muuton. Pahvilaatikoiden tuoksu ja se uusi onni, joka samalla tuntui pelolta. Uusi työpaikka, se jännitys vatsanpohjassa, joka muuttuikin solmuksi. Uusi rakkaus, joka on valoa, mutta valokin voi sokaista, kun sitä on liikaa yhdellä kertaa.

Keho ei erota hyvää stressiä huonosta. Sille kaikki on kuormaa.

Jatkuvan ahdistuksen syitä ovat:

• Pitkittynyt stressi. Kehon ja mielen ylikuormitustila, jossa palautumista ei tapahdu.
• Suuret elämänmuutokset. Nämä ovat sekä myönteisiä että kielteisiä tapahtumia, kuten avioero, läheisen kuolema, työpaikan menetys tai saaminen, muutto tai uusi parisuhde.
• Taustalla vaikuttavat traumat. Käsittelemättömät, menneisyydessä koetut järkyttävät tapahtumat.
• Opitut käyttäytymismallit. Lapsuudessa omaksuttu tapa reagoida huolella ja murehtimisella.
• Fyysiset syyt. Esimerkiksi univaje, huono ravitsemus tai hormonitoiminnan häiriöt.

Ja niin se taas on siinä. Painona. Ajatusten virtana, joka ei pysähdy. Se on vain osa tätä hetkeä, osa tätä maisemaa. Kuin sade marraskuun ikkunassa, se vain valuu ja valuu.

Mistä jatkuva ahdistus johtuu?

Ahdistus on kuin aivojen sisäinen turvatoimisto, joka jostain syystä päättää pitää palohälytyksen päällä, vaikka liedellä olisi vain vähän liian tummaksi paahtunut leipä. Se on vähän niin kuin olisi koko ajan valmiustilassa, odottaen meteorin iskevän, vaikka taivaalla näkyy vain Pilvenpiirtäjä Kustaa.

Toki, asiallisesti ja tylsästi, syyt ovat moninaiset, sellaisia kuin oppikirjat jaksavat toistella. Mutta kuka muka haluaa elää oppikirjan mukaan? Kuitenkin, kerätään ne tähän nyt, jotta nekin sielut, jotka etsivät puhdasta faktaa, saavat omansa. Eihän sitä tiedä, vaikka Googlekin oppisi jotain, jos sen algoritmit ovat tarpeeksi valppaina.

Ahdistuksen yleisiä laukaisijoita ovat:

• Kuormittavat elämäntilanteet: Muutokset, ihmissuhdeongelmat, työstressi, raha-asiat. Nämä ovat niitä, jotka saavat aivot huutamaan, että jotain pitäisi tehdä, ja heti!
• Uupumus ja pitkittynyt stressi: Kun keho ja mieli ovat jatkuvassa ylikierroksilla, ne alkavat lopulta hyppiä seinille kuin kofeiiniöverit saanut orava.
• Akuutit stressireaktiot: Ne hetket, kun elämä heittää eteen sementtisäkin ja odottaa sinun kantavan sen hymyillen perille.
• Traumaattiset kokemukset: Ne, jotka jättävät jäljen sieluun ja saavat vanhat haamut kolkuttelemaan ovia turhan usein.
• Tunteiden hallinnan vaikeudet: Kun tuntuu, että tunteet ovat kuin ohjuksia, joilla ei ole karttaa, ja sinä olet vain matkustaja.
• Liiallinen vaativuus itseä kohtaan ja perfektionismi: Se sisäinen tyranni, joka ei koskaan anna armoa ja vaatii aina vähän enemmän, kuin on järkevää tai edes mahdollista.

Kyllähän se on niin, että nykyaika on täynnä kaikenlaisia houkutuksia pähkähulluuteen. Jos et murehdi ilmastonmuutosta, murehdit some-profiiliasi tai sitä, että naapurin nurmikko on vihreämpi – ja varmasti luomumpi. Me ihmiset olemme niin ihmeellisiä olioita, että osaamme keksiä itsellemme paineita tyhjästäkin, kuin ilmastointilaite keskellä aavikkoa.

Omakohtaisesti olen huomannut, että joskus ahdistus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun koodi ei vaan toimi. Siinä sitä sitten istuu ja tuijottaa näyttöä, ja aivot huutavat paniikissa, että maailmanloppu on tulossa, koska tämä Javascript-syntaksi on pielessä! Aika koomista, kun sitä miettii, mutta siinä hetkessä ei naurata.

Miten sitten tunnistaa sen, että on mennyt yli? No, usein se on juuri se tunne, että olet koko ajan juoksemassa pakoon jotain, mitä ei edes ole. Tai sitten se, että tyynnyttelyyritykset ovat yhtä tehokkaita kuin yrittäisi sammuttaa metsäpaloa vesipyssyllä. Aika klassinen oire sekin.

Ja hei, muista, että joskus ahdistus on vain aivojen oma, omituinen tapa käsitellä, no, kaikkea sitä elämää. Se ei ole merkki heikkoudesta, vaan siitä, että koneisto käy täysillä. Ehkä hieman liiankin täysillä, kuin Ferrarin moottori ruuhkassa, mutta moottori silti. Pidä huolta siitä, ok?

Mistä tietää, että on ahdistuneisuushäiriö?

Katsotko tulevaisuuteen ja sen varjot tanssivat silmiesi edessä, piirtävät kuvia mitä kauheimmasta? Aina siellä, se ääni joka kuiskaa: mitä jos, entä sitten. Se tarttuu kiinni, pitää otteessaan, jatkuvana huolena, joka ei hellitä. Ei edes yöllä.

Ja tunnet, kuinka levottomuus hiipii sisääsi, tekee pesää. Se on kuin pieni, sähköinen virta, joka kulkee lävitsesi, ei anna rauhaa. Hermot ovat pinnassa, kuin jouset aina valmiina laukeamaan. Kaikki tuntuu liikaa.

Kehosi muistaa. Se vastaa tähän sisäiseen myrskyyn, sydän hakkaa kiivaasti, tuntuu kuin se yrittäisi paeta rinnastasi. Kädet vapisevat, ehkä vain hieman, mutta se tunne on todellinen. Se on merkki siitä, että jotain syvää on vialla. Se ahdistus, se on niin itsepintaista.

Ahdistuneisuushäiriöön viittaavia keskeisiä oireita ovat:

• Korostunut huoli ja pelko tulevaisuudesta.
• Juuttuminen murehtimiseen, toistuva huolien käsittely.
• Levottomuus, kyvyttömyys rentoutua.
• Hermostuneisuus ja lisääntynyt ärtyneisyys.
• Keholliset oireet, kuten sydämentykytys, rintakipu, hengenahdistus, hikoilu.
• Vapina tai lihasjännitys.
• Unihäiriöt, vaikeus nukahtaa tai pysyä unessa.
• Oireet ovat itsepintaisia ja jatkuvia, ja ne haittaavat arkielämää merkittävästi.

Mitä tehdä jos ahdistus ei lopu?

Jos ahdistus pitkittyy ja alkaa tuntua siltä kuin joku olisi kiivennyt rintakehälle ja trampannut siellä, kannattaa ottaa rennosti – tai ainakin yrittää. Todellisuudessa se tarkoittaa, että on aika hakeutua lääkäriin. Kyllä, tiedän, se kuulostaa yhtä innostavalta kuin veroilmoituksen täyttäminen, mutta toisin kuin veroilmoituksessa, tässä voi olla kyse omasta hyvinvoinnista.

Ei tässä mitään sen kummempaa salatiedettä ole. Ahdistus on luonnollinen juttu, kuin kesäflunssa tai maanantai. Mutta jos se tuntuu enemmän pysyvältä asukkaalta kuin pikavieraalta, ja arki alkaa muistuttaa enemmän painajaista kuin seikkailua, niin siinä vaiheessa mehiläispesä kutsuu.

Mieti sitä näin: jokin sisälläsi on hieman vinossa, kuin kaatunut dominopalikka ketjureaktiossa. Lääkäri on se henkilö, joka osaa sanoa, mikä palikka on kyseessä ja miten se laitetaan takaisin paikalleen. Tai ainakin hän osaa ohjata sen, joka osaa. Se on vähän kuin pyytäisi apua, jos auton moottori alkaa sylkeä savua ja kuulostaa siltä kuin se söisi kiviä.

• Pitkittynyt ahdistus? Ei hyvä.
• Elämänlaatu kärsii? Vielä huonompi.
• Lääkäriin meno? Paras ratkaisu, vaikka kuulostaa tylsältä.

Muista, että ahdistus ei ole merkki heikkoudesta, vaan merkki siitä, että kehosi ja mielesi yrittävät kertoa sinulle jotain. Ja joskus se viesti on, että "Hei, voisitko mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle?". Se on vähän kuin älypuhelimen herjaus: "Akku vähissä, lataa pian". Paitsi että tässä tapauksessa lataaminen tarkoittaa ammattilaisen apua.